googletaxi

Taksit ovat yleensä huomattavasti julkisen liikenteen kulkuneuvoja kalliimpi tapa liikkua, mutta toisaalta ne myös kuljettavat asiakkaansa suoraan haluttuun kohteeseen. Hakukonejätti Google taas kerää rahaa mainoksilla ja keksi nyt tavan esittää tällaisia ostoehdotuksia myös taksiliikenteessä ja täten alentaa matkojen kustannuksia.

Googlen patenttiin kuuluu järjestelmä, joka toimisi joko matkapuhelinsovelluksella tai sitten tarkoitusta varten suunnitelluilla päätteillä. Systeemi tarjoaisi ilmaisia tai alennushintaisia matkoja erilaisiin kohteisiin, mutta jutun jekkuna on se, että nämä päätepisteet olisivat erilaisia tuotteita markkinoivia kauppoja. Päämäärä valittaisiin esitettyjen mainosten tai alennusten perusteella. Patenttihakemuksessa tällaisia kyytejä voitaisiin tarjota muun muassa bussilla, taksilla, junalla tai jopa itsestään ajavilla ajoneuvoilla kulkeville henkilöille.

Järjestelmä pystyisi myös tarkkailemaan tunnistautumisen avulla sitä, jos sen käyttäjä vain kulkee tarjotuilla kyydeillä eikä koskaan osta mitään. Tällöin ilmaisten kuskauksien tarjonta voi nopeasti huveta kyseisen asiakkaan osalta. Tällä hetkellä systeemi on kuitenkin vasta patenttitasolla, liekö tämä sitten hyvä vai huono asia?

Lähde

 

Edellinen artikkeliNavia – maailman ensimmäinen myyntiin päässyt robottiajoneuvo
Seuraava artikkeliSuomalaiset päihittivät autotehtaat keksinnöllään