Uudet laitteet leviävät aina pikkuhiljaa erilaisiin tehtäviin, joihin niitä ei edes välttämättä alunperin suunniteltu. Yleensä modernit härvelit ja hilavitkuttimet helpottavatkin joitain aiempia tehtäviä. Queenslandin poliisi Australiassa on nyt ottanut käyttöönsä 3D-skannerin rikospaikkojen mallintamisessa.

Poliisi hyödyntää työssään CSIRO:n valmistamaa Zebedee-laserskanneria. Laite ei tarvitse hommaan GPS-signaalia, joten sitä voi käyttää sisätiloissakin. Härvelin käyttäminen muun muassa nopeuttaa tutkintaa sekä helpottaa työtä myös vaikeapääsyisillä alueilla. Queenslandin poliisi ottaa ensimmäisenä poliisilaitoksena maailmassa käyttöönsä tällaisen tekniikan. Aiemmin 3D-skannereita on käytetty muun muassa kaivostoiminnassa sekä kulttuurikohteiden tallettamisessa.

Tällä hetkellä skannerin kanssa kävelee vielä ihminen, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa rikospaikoille voisi suoraan lennähtää quad-koptereita, joihin olisi kytketty tällaisia skannereita. Pitää toki muistaa, että siinä missä poliisit voivat käyttää hyväkseen uutta tekniikkaa, niin hyötyvät myös rikollisetkin siitä.

Lähde

Edellinen artikkeliPixie Scientific Smart Diapers – älyvaipat kertovat vauvasta
Seuraava artikkeliEvolution door pyörähtää futuristisesti sivulle