Suuret teknologiafirmat tunnetusti patentoivat mitä kummallisempia asioita. Osa näistä patenteista jää vain tekstiksi paperilla ja osa päätyy tuotantoon asti. Tämän lisäksi löytyy lukuisia ihmisiä, jotka kehittelevät omia konseptejaan erilaisista olemattomista tuotteista. Tomislav Zvonarić on yksi tällaisista henkilöistä ja nyt mies on väsännyt melko taidokkaan konseptivideon älykravatista.

Zvonarić kertoo valinneensa valmistajaksi Applen, koska mieheltä itseltäänkin löytyy useampi kyseisen firman valmistama härveli. Videolla esitettävästä laitteesta löytyisi muun muassa kamera sekä taittuva näyttö, jonka esittämää grafiikkaa voisi vaihtaa. Tällaista härveliä tullaan kuitenkin tuskin koskaan näkemään oikeasti kauppojen hyllyillä, mutta esittelyvideo on tehty sen verran taidokkaasti, että moni on ehtinyt jo kysymään Zvonarićlta härvelin saatavuudesta.

Lähde

Edellinen artikkeliMicroView pusertaa Arduinon pieneen kokoon
Seuraava artikkeliTerästä vahvempaa ja vettä kevyempää materiaalia 3D-tulostettujen ristikoiden avulla