HUOM! Videolla esiintyy melko graafista sisältöä leikkauksesta. Katsele omalla vastuulla!

Jälleen kerran uutisiin on päässyt jokin 3D-tulostettu korvike ihmisruumiiseen. Nyt kyseessä oli 3D-tulostettu pääkallon yläosa, joka asennettiin 22-vuotiaan potilaan sisälle.

Nuori nainen tarvitsi tällaisen kalloon kohdistuvan operaation, sillä hänen oma pääkallonsa meinasi kasvaa liian paksuksi ja täten vaurioittaa aivoja. Operaatioon mennessä potilaan kallo oli 5cm paksu, kun taas normaali paksuus on 1,5cm luokkaa. Korvaava muovikallo on australialaisen firman käsialaa. Ennen vastaavanlaiset kallon palaset on tuotettu leikkaussalissa erilaisista massoista, mutta kyseinen menetelmä on kaukana helposta ja yksinkertaisesta.

3D-tulostimien avulla kallo saatettiin tuottaa etukäteen siten, että se oli kuitenkin juuri oikean kokoinen. Pelkästään itse leikkaukseen kului 23 tuntia ja tämä tapahtui kolme kuukautta sitten. Nyt nainen on jo palannut töihin, eikä kuulemma oireile lainkaan. Kalloja on jo aiemmin paikkailtu 3D-tulostetuilla osilla, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin suuri osa pääkalloa korvattiin 3D-tulostimella tuotetulla palasella.

Lähde

Edellinen artikkeliOoho – syötävä säilytysastia vedelle
Seuraava artikkelipressureNET tarjoaa tarkempia säätietoja käyttäjiensä avulla