Näin kesän lähestyessä ihmiset tuppaavat siirtymään vapaa-ajallaan erilaisiin puistoihin nauttimaan auringosta. Nurmikon keskelle musiikin tarjoaa usein sitten jonkun osallistujan matkapuhelin, joskin tällaisten vekottimien kaiuttimet eivät vielä nykyisinkään ole aivan parhaasta päästä. Tästä johtuen etenkin matkapuhelimille on kehitetty lukuisia ulkoisia langattomia ja langallisia kaiutinratkaisuja. Nyt sain yhden Superkauppa.fi:n myymän matkakaiuttimen käsiini.

Härvelistä löytyy jo melko kattava esittelyvideo, joten tyydyn pääasiassa antamaan omat kokemukseni tästä vekottimesta. Pikkuruinen tatti ladataan Micro-USB:n kautta ja tieto siirtyy Bluetooth-yhteyden välityksellä. Kaiuttimesta löytyy virtakytkimen lisäksi 3 nappulaa, joilla voi vaihtaa kappaletta, pausettaa toiston sekä nostaa tai laskea äänenvoimakkuutta.

Koska silikonista valmistettu härveli omaa melko tehokkaan imukupin, sen tökkääminen esimerkiksi jääkaapin seinään radioksi oli melko hauska idea. Äänenlaatu riittää helposti arkiseen radion kuunteluun vaikkakin pienen laitteen bassoäänten toistossa on tietysti aina toivomisen varaa. Lisäksi vekottimen muotoilu estää sen kantamisen helposti mukana esimerkiksi taskun pohjalla, mutta toisaalta kaiutin kulkee helposti yhdessä kädessä.

Tällä hetkellä kyseinen hilavitkutin on vielä 36% alennuksessa ja irtoaa alle 20 euron hinnalla Superkauppa.fi:stä. Toim. Huom. Superkauppa.fi on osa samaa mediakonsernia Hilavitkutin.com blogin kanssa.

Lähde

Edellinen artikkeliProject Naptha auttaa valitsemaan tekstiä internetistä löytyvistä kuvista
Seuraava artikkeli3D-tulostetut munuaiset auttavat kirurgeja harjoittelemaan operaatiota