b_tourist

Etenkin lentokoneen turistiluokassa matkustettaessa ei jää paljon henkilökohtaista tilaa käytettäväksi. Vaikka kuuluisikin sosiaalisesti aktiivisiin ihmisiin, saattaa joskus haluta hieman omaa rauhaa. Tätä lentomatkoille tarjoaa B-Tourist-niminen elastinen suoja.

Tällaisen vekottimen voisi tietty kuka tahansa varmasti valmistaa itsekin, mutta nyt joku on päättänyt ottaa ohjat käsiinsä ja julkaissut oman versionsa designbloom-sivustolla. Idea on se, että venyvästä materiaalista valmistettu härveli suojaa käyttäjänsä kasvoja uteliailta katseilta luoden näin tavallaan pienen yksityisen tilan.

Systeemi kiinnitetään edellä olevan penkin ja oman penkin istuinnojan väliin. Katsesuojan lisäksi B-Tourist tarjoaa muutaman kappaleen taskuja, joihin voi laittaa arvotavaransa lennon ajaksi. Ongelmia tietty aiheuttaa se, jos tällaisen käyttäjä joutuu esimerkiksi uloimmalle tai keskimmäiselle penkille, jolloin reunimmaisen lentomatkustajan matkanteko voi muuttua hieman ikävämmäksi. Tällä hetkellä tällaisia ei siis vielä ole kaupan, mutta kuten artikkelin alussa tuli todettua, ei mikään estä kehittämästä vastaavaa systeemiä itse.

Lähde

Edellinen artikkeliTweetping esittää Twitter-dataa reaaliaikaisesti maailmankartalla
Seuraava artikkeliKiinassa kehitellään alennetussa ilmanpaineessa kulkevia luotijunia