petomato_002

Todella erikoisen esittelyvideon (varoitus: sisältää runsaasti vilkkuvia värejä) omaava Petomato tuo tullessaan uuden tavan kasvattaa vaikkapa tomaatteja kotioloissa hyödyntäen alkuperäisestä sisällöstään tyhjennettyjä limupulloja.

Settiin koostuu korkista, jonka yläosaan halutut siemenet kylvetään. Päälle asetetaan pieni määrä mukana tulevaa valkeaa hiekkaa. Tämän jälkeen kasvi osaa imeä tarvitsemansa veden kasvatukseen valitusta pullosta systeemiin kuuluvan putkilon avulla. Ostettavissa on erilaisia kasvatussettejä, joiten avulla voi tuottaa muun muassa omia tomaatteja, metsämansikoita, minttunlehtiä tai pippureita.

Sarjojen hinnat ovat noin 11 euron luokkaa, mutta valitettavasti näitä ei voi lakiseikkojen johdosta toimittaa Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Vaikka kasveja voi toki kylvää mihin tahansa ruukkuun, niin Petomaton valttikortti on sen helppous ja yksinkertaisuus. Tällaisen avulla voi vaikkapa opettaa lapsilleen kierrättämistä ja kasvien kylvämistä.

Lähde (kirjoitushetkellä sivusto latautui melko hitaasti, mutta toiminee myöhemmin paremmin)

Edellinen artikkeliInstax Share SP-1 mahdollistaa kännykkäkuvien tulostamisen tien päällä
Seuraava artikkeliYhdysvalloissa kasvatetaan viskiltä maistuvia porsaita