https://www.youtube.com/watch?v=6Hxo86uaQho

Yksi tapa muodostaa stereoskooppisia 3D-kuvia on välittää kahteen eri silmään erilailla polarisoitua valoa. Tätä varten käyttäjällä tulee usein olla tarkoitusta varten kehitellyt lasit, jotka rajaavat yksittäisiin silmiin pääsevää tietoa. Nyt on sitten keksitty, että samankaltaista tekniikkaa voi käyttää myös kahden täysin erilaisen videon esittämiseen samaan aikaan.

Invisivision-laseista löytyy passiivisia suotimia, joiden avulla katsojat voivat nähdä saman elokuvan aivan erilaisena. Tekniikka voisi mahdollisesti käyttää hyödyksi esimerkiksi siten, että filmiä pääsee halutessaan seuraamaan kahdesta eri perspektiivistä tai sitten härveleiden avulla saa halutessaan muun muassa suomalaisista elokuvateattereista tutun tuplatekstityksen pois.

Tietysti kaikki lasien käyttökohteet vaativat sen, että esitetty videokuva on käsitelty oikealla tavalla. Näin ollen suurin tällaisten vekottimien ongelma voikin olla sisällön puute, elleivät sitten suuret yhtiöt kiinnostu laitteista todenteolla. Yhdet lasit saa panostamalla ~17 euroa systeemin Kickstarter-kampanjaan.

Lähde

Edellinen artikkeliGuitdoorbell – Ovikello kitarasta
Seuraava artikkeliPorch Potty – ”Hiekkalaatikko” koirille