Kissojen omistajat varmasti tuntevat hiekkalaatikon, jonne tämä lemmikki tekee jätöksensä sisällä ollessaan. Koiria pitää sen sijaan yleensä ulkoiluttaa kyseisen toimenpiteen hoitamiseksi. Aina omistaja ei kuitenkaan ole välttämättä yhtä halukas lähtemään ulos kuin lemmikkinsä. Nyt koirille tarjotaankin samantapaista wc-ratkaisua kuin kissoille.

Porch Potty:n päältä löytyy pieni joko muovista tai aidosta ruohosta koostuva nurmikko. Tämän alle on väsätty nesteet keräävä astia, jonka pohjasta taas löytyy keskitetty reikä. Näin ollen lemmikki voi tehdä tarpeensä ruohopäällysteelle ja nestemäinen osa valuu suoraan alta löytyvään astiaan. Kiinteät kikkareet omistajan täytyy kerätä samaan tapaan kuin ulkonakin.

Vekottimesta löytyy lisäksi pikkuinen hajustettu paloposti, jollaisten päälle koirien on totuttu virtsaavan ainakin elokuvissa. Halvaksi tällainen ratkaisu ei kuitenkaan tule, sillä yhdellä laatikolla on hintaa hulppeat ~165 euroa.

Lähde

Edellinen artikkeliInvisivision-lasien avulla voi katsella kahta erilaista videokuvaa samasta lähteestä samaan aikaan
Seuraava artikkeliFuffr muuttaa puhelinta ympäröivän pinnan kosketusherkäksi