Veneet on yleensä suunniteltu kulkemaan virtaviivaisesti yhteen suuntaan kerrallaan, kun taas toisaalta esimerkiksi kalastettaessa siimaa haluaisi välillä heittää ties minne päin. Nyt harrastuskalastajille sekä myös muille veneilijöille on tarjolla pieni ympyrän muotoinen vesikulkuneuvo, jonka saa nopeasti kääntymään mihin suuntaan tahansa.

Ultraskiff 360 koostuu pyörivästä tuoliosasta ja vedessä kelluvasta ponttoonista. Yksinkertaisesta rakenteesta huolimatta siitä löytyy muun muassa säilytyslokeroita esimerkiksi kalastusvälineille, saaliille tai eväille. Lisäksi härvelistä on saatu melko tukeva ja sillä pitäisi pärjätä hieman suuremmassakin aallokossa.

Akun ja sähkökäyttöisen perämoottorin joutuu valitettavasti ostamaan itse, mutta vekottimesta löytyy kuitenkin kummallekin sopivat paikat. Halvin malli laitteesta maksaa noin 900 euroa, joka ei ole aivan hirveästi muiden pienten kumiveneiden hintoja ajatellen.

Lähde

Edellinen artikkeliGläce Luxury Ice Co myy yli 200 euron jääpalapaketteja
Seuraava artikkeliEsittelyssä Sony Xperia™ Z2