taipuisa_näyttö

Erilaisia taipuvia näyttöjä hyödyntäviä sovelluskohteita on pikkuhiljaa alkanut ilmestyä markkinoille. Näistä ensimmäisiä ovat esimerkiksi LG:n G Flex ja Samsungin Galaxy Round -älypuhelimet. Nyt LG on esitellyt suuremmankin taipuvan näytön, jollaista voisi käyttää esimerkiksi tulevaisuuden televisioissa.

18-tuumaisen eli lävistäjältään noin 46cm kokoisen OLED-näytön voi kääräistä rullaksi, jonka halkaisija on ainoastaan noin 3cm. Prototyyppimallin resoluutio yltää kuitenkin ainoastaan 1200×810 pikseliin, mutta taipuvuuden lisäksi vekottimesta on saatu nykyisiä näyttöpaneeleja ohuempi. Yksi LG:n näyttöjä kehittelevän yksikön päämiehistä, In-Byung Kang, on ainakin sitä mieltä, että vuoteen 2017 mennessä Ultra HD -tarkkuuteen kykenevät taipuvat 60-tuumaiset näytöt ovat totisinta totta. Eri asia on sitten se, kuinka moni haluaa rullata sen jättimäisen TV:nsä välillä kasaan.

Lähde

Edellinen artikkeliYahoon tutkijat yrittävät tuoda maisemareitit GPS-navigointiin
Seuraava artikkeli999eye-niminen systeemi pyrkii auttamaan pelastushenkilöitä live-kuvan avulla