Useissa lomakohteissa ja toisinaan myös täällä Suomessa törmää erilaisiin veneen perässä vedeltäviin härveleihin, joilla ihmiset kiitävät hurjaa vauhtia suunnasta toiseen. Subwing laskee moottoriveneen takana roikkuvan matkustajan sukelluksiin veden alle.

Kyseessä on eräänlainen siiveke, jonka ohjastaja voi kierrellä ja kaarrella veden alla, kuten lentokone ilmassa. Vekottimen käyttämistä varten vaaditaan tietysti myös sitten se moottorivene. Vaikka tällaisella laitteella saa varmasti vauhdin tunteen pintaan, niin on se myös melko vaarallinen hilavitkutin. Veden alla liikuttaessa yksikin pieni kolahdus tai pohjakosketus voi olla kohtalokas ja uhrin etsiminen meren pohjasta voi osoittautua hankalaksi tehtäväksi lyhyessä ajassa.

Noh, onhan kaikissa harrastuksissa riskinsä. Halvimmallaan siivekkeen saa itselleen noin 220 eurolla ja kallein hiilikuitumalli kustantaa jo lähes 700 euroa.

Lähde

Edellinen artikkeliRoambotics kehittää itsestään liikkuvaa valvontarobottia
Seuraava artikkeliThreadsmiths Cavalier on T-paita, joka hylkii nesteitä ja likaa