Elokuvissa ja TV-sarjoissa käytetään yleensä useampaa kameraa tai/ja kuvakulmaa, jotta tapahtumat saadaan välitettyä katsojalle juuri ohjaajan haluamalla tavalla. Samanlaista tekniikkaa käytetään myös esimerkiksi urheilukisojen esittämisessä. Kameroiden vaihtoa kontrolloi usein yksi tai useampi ihminen, mutta tulevaisuudessa tämänkin tehtävän saattaa hoitaa tietokone. Disneyn tutkimuslaitos esitteli oman versionsa tällaisia leikkauksia tekevästä systeemistä.

Kehitetty algoritmi eroaa kilpailijoistaan siten, että se osaa ottaa huomioon videoissa tapahtuvan toiminnan sekä elokuvauksen otoksiin liittyvät taiteelliset säännöt. Näin ollen kehitetty järjestelmä osaa tuottaa lähes samanlaisia leikkauksia kuin tarkoitusta varten koulutettu ihminenkin. Vaikka tietokoneet eivät ole vielä aivan valmiita ottamaan koko prosessia omiin käsiinsä, niin voisi algoritmi jo tässä vaiheessa nopeuttaa ammattilaisten työtä.

Lähde

Edellinen artikkeliLEGO-palikoita muistuttavat taipuisat kappaleet ovat kiinnostava rakennusmateriaali
Seuraava artikkeliVenäjällä olutpullon mukana saattaa tulla elokuva