matkalaukkuja

Matkalaukkuja on moneen lähtöön. On niin kovia kuin pehmeitäkin matkamuistot ja vaatteet kuljettavia laukkuja, mutta ennen en ole ainakaan itse törmännyt sellaiseen yksilöön, joka käristäisi lutikat tai kertoisi suoraan pakatun tavaramäärän painon.

TUL Suitcase -nimisestä matkalaukusta löytyy pikkuinen näyttö, joka ilmoittaa sisällön kokonaispainon. Näin ollen lomalle ei tarvitse kantaa matkalaukkuvaakaa mukanaan, vaikka sattuisikin ostamaan erityisen paljon matkamuistoja. Kyseinen matkalaukku kerää tällä hetkellä Kickstarter-rahoitusta ja oman kappaleen saa tukemalla projektia minimissään noin 160 eurolla. Tarjolla on kaksi kokoa, joista pienempi on 64cm X 42cm X 25cm ja suurempi 71cm X 47cm X 28cm.

Toinen tällä kertaa esiteltävä matkalaukku toimii myös sähkövirralla, mutta vaatii lisäksi pistokkeen tätä varten. ThermalStrike-niminen matkalaukku nimittäin kuumentaa sisältönsä jopa 60 asteiseksi ja näin ollen tappaa esimerkiksi vaatteisiin mahdollisesti pesiytyneet lutikat. Laukku kiinnitetään pistorasiaan muutama tunti ennen paluulennolle kiitämistä ja se on ilmailuviranomaisten hyväksymä, joten tullitarkastuksestakin pitäisi päästä läpi ongelmitta. Pienempi malli laukusta irtoaa noin 160 eurolla ja suuremmasta saa pulittaa noin 200 euroa.

TUL Suitcase

ThermalStrike

Edellinen artikkeliPehmeärunkoinen robotti uiskentelee mustekalan tavoin
Seuraava artikkeliMyös DHL testaa toimituksia quad-koptereilla