Microsoft on tietty tunnettu Windowsista ja muista ohjelmistoistaan, mutta näiden lisäksi yritys tekee myös jatkuvasti uutta tutkimusta. Tällä kertaa ohjelmistojätti esitteli FlexSense-nimisen tekniikan, joka mahdollistaa tietokoneen näytöllä näkyvän sisällön muokkaamisen liikuttamalla näytön päälle asetettua fyysistä kalvoa.

Uusi systeemi on kehitetty yhdessä itävaltalaisen UASUA-yliopiston sekä pintoihin liittyvää teknologiaa tutkivan Joanneum Research -nimisen instituutin kanssa. Järjestelmä koostuu kalvosta, joka pystyy toimimaan vuorovaikutuksessa kohdelaitteen kanssa ilman ulkoisia apukeinoja, kuten kameroita tai liikkeen tunnistavia sensoreita. Kalvon toiminta perustuu 16 siihen tulostettuun pietsähköistä ilmiötä hyödyntävään sensoriin. Nämä pystyvät sitten antamaan tiedon siitä, mihin muotoon kalvoa on taivuteltu ja onko se esimerkiksi kiinni näytössä vai ei.

Yllä olevalta videolta löytyy tietoa systeemin kehittämisessä käytetyistä algoritmeistä ja voin suositella pätkää jo pelkästään siinä esiintyvien tekniikkademojen osalta.

Lähde (Video)

Edellinen artikkeliPavlok – Pahoista tavoista eroon sähköshokkien avulla
Seuraava artikkeliMicrosoft kehitti älykkäämmän version kosketuskynästä