yondr_lockMegan Geuss

Nykyään lähes jokaisesta matkapuhelimesta löytyy jonkinlainen kamera. Tällaiset kuvausvälineet ovat sitten mullistaneet esimerkiksi erilaisista konserteista saatavilla olevan videomateriaalin niin hyvässä kuin pahassakin. Toisaalta nyt materiaalia on varmasti tarjolla paljon enemmän, mutta sen laatu voi taas olla mitä sattuu. Lisäksi sadat kamerapuhelimet saattavat häiritä niitä, jotka tulivat nauttimaan itse konsertista paikan päälle. Nyt Yondr-niminen startup-yritys pyrkii ratkaisemaan tämän matkapuhelinongelman.

Yritys kehittää pussukoita, joihin matkapuhelimet asetetaan konserttialueelle mentäessä. Tämän jälkeen pussin suu lukitaan ja ihmiset voivat valua paikoilleen pussitetun puhelimensa kanssa. Mikäli sitten tulee kuitenkin tarve esimerkiksi soittaa kaverille tai napsaista itsestään kuva tapahtuma-alueella, niin voi ainoastaan poistua lavan lähettyviltä ja etsiä käsiinsä lukituksen poistoon soveltuvan telineen.

Tekniikka näyttäsi toimivan hieman samaan tapaan kuin esimerkiksi vaatekaupoista löytyvät, varkauksien estämiseen pyrkivät tagit. Valitettavasti Yondr ei kuitenkaan paljasta toimintaperiaatteesta sanaakaan. Ihan hyvä ideahan tämä on, mutta se, että ihmiset saisi käyttämään tällaista tekniikkaa on aivan eri tason haaste.

Lähde

Edellinen artikkeliITN Source tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen keksintöjen historiaan
Seuraava artikkeliMIITO korvaa vedenkeittimen kannun metallitikulla