Erilaisia älykkäitä materiaaleja on kehitteillä valtavat määrät. BeBop Sensors -niminen yritys julkisti hiljattain oman versionsa älykkäästä puettavasta tekniikasta, jonka avulla on muun muassa mahdollista tehdä ohjaimina toimivia kangasmerkkejä.

Tekniikka perustuu BeBop Wearable Smart Fabric Sensor -nimiseen sensoriin, joka kykenee tunnistamaan sen taivuttamisen, sijainnin, liikkeen, kierron, kulman ja vääntömomentin. Sensorin tuottamaa reaaliaikaista dataa voidaan sitten käyttää esimerkiksi älykkäisten kengänpohjallisten, istuimien tai hanskojen kehittelyyn.

Yksi etenkin itseäni kiinnostavista ratkaisuista on sensorin käyttäminen ohjaimena toimivan kangasmerkin luomiseksi. Tätä käsittelee myös artikkelista löytyvä videopätkä. Moinen interaktiivinen kangasmerkki sopisi hienosti esimerkiksi erilaisten opiskelijahaalareihin komistukseksi, jossa sitä voisi käyttää esimerkiksi juurikin musiikin toiston ohjaamiseen.

Lähde

Edellinen artikkeliHemingwrite tuo kirjoituskoneen 2000-luvulle
Seuraava artikkeliBelt scooter on potkulauta, jota voi käyttää vyönä