https://www.youtube.com/watch?v=ammanyLM_ko

Outernet on projekti, jonka tarkoitus on tuoda internetin sisältö saataville myös niihin maapallon osiin, joissa internetyhteyttä ei välttämättä ole saatavilla. Homma hoituu nykyään satelliittien ja niiden välittämää signaalia vastaanottavien lautasantennien avulla. Piakkoin tarjolle on kuitenkin tulossa helpommin mukana kulkeva vastaanotin, joka mahdollistaa kyseisen tekniikan käyttämisen vaivatta.

Lantern on noin pienen juomapullon kokoinen laite, jonka sivuilta löytyy aurinkopaneelit. Näiden ja sisäisen akkunsa avulla vekotin pystyy vastaanottamaan Outernetistä saapuvaa sisältöä 12 tunnin ajan ja välittämään tätä jatkuvasti WiFi:n avulla esimerkiksi matkapuhelimeen 4 tunnin ajan. Tarjolla on muun muassa internetsivuja, videoita, kirjoja sekä ohjelmistoja. Kaikki tämän verkon tarjoama informaatio on täysin ilmaista, joten vekotinta voi käyttää huoletta esimerkiksi ulkomailla matkustellessa.

Nyt kellä tahansa on sitten mahdollisuus lähteä mukaan tukemaan tätä projektia. Noin 80 eurolla voi joko hankkia yhden Lantern-laitteen itselleen tai lahjoittaa tällaisen vekottimen jollekin sitä enemmän tarvitsevalle.

Lähde

Edellinen artikkeliLettermate auttaa raapustamaan postikortin osoitetiedot suoraan
Seuraava artikkeliPizza-Hut pyrkii ennustamaan asiakkaiden tilauksen silmien liikkeiden perusteella