Hieman yli kolme vuotta sitten esiteltiin kuusijalkainen HECTOR-robotti. Nyt tällaisesta vekottimesta on sitten saatu tuotettua ensimmäinen toimiva versio.

Vekottimesta löytyy siis kuusi jalkaa, jotka kaikki kykenevät itsenäiseen toimintaan ja jakavat ainoastaan vähän tietoa toistensa kanssa jalkojen liikuttamisen tahdittamiseksi. HECTOR osaa reagoida maastosta löytyviin muutoksiin ja se pitää tasapainonsa myös hieman liukkaammilla pinnoilla. Härveli on kuitenkin tällä hetkellä vielä vahvasti kehitysvaiheessa ja sen etenemisnopeus ei ole vielä mikään päätä huimaava.

Suunnitteilla on kuitenkin jo kameroilla ja tuntosarvilla varustettu versio, jonka oletetaan valmistuvan joskus vuoden 2017 tienoilla. Tulevaisuudessa tällaisia robottiötököitä voitaisiin käyttää esimerkiksi tavaroiden tai muiden robottien kuljettamiseen epätasaisessa maastossa. Tätä odotellessa joudutaan valitettavasti tyytymään sängyn alta löytyvien torakoiden ihasteluun.

Lähde

Edellinen artikkeliTeinit väsäsivät nauhoituksen aloittavan rannekkeen television eteen nukahteleville
Seuraava artikkeliDaily Paywall maksaa uutisten lukimisesta