Netistä löytyy jo jonkin verran videoita, joiden näkymää voi halutessaan pyörittää vaikka jopa 360 astetta. Nyt IC Real Tech -niminen yritys tarjoaa edullisen tavan tuottaa katsojan vapaasti käänneltävissä olevaa videosisältöä.

Firma julkisti tämän vuoden CES-messuilla kolme Allie-sarjan kameraa, jotka ovat Allie Pro, Allie Home sekä Allie Play. Kaikista malleista löytyy itse asiassa kaksi kameraa, jotka kuvaavat omilta puoliltaan samaan aikaan jokaiseen kykenemäänsä suuntaan. Näiden kameroiden tuottaman sisällön yhdistämällä saa sitten aikaiseksi videoita, joita voi pyöritellä aivan mihin tahansa suuntaan. Videoiden tuottamisen lisäksi Allie-laitteita voi käyttää reaaliajassa tabletin välityksellä, jolloin pystyy esimerkiksi näkemään kaikkiin suuntiin ympärillään.

Erityisen kiinnostavaksi tämän kamerasarjan tekee kuitenkin se, että halvin malli kustantaa ainoastaan hieman yli 400 euroa. Summa voi kuulostaa suurelta, mutta tällaista videomateriaalia tuottavat perinteiset ratkaisut maksavat yleensä huomattavasti enemmän.

Lähde

Edellinen artikkeliJäähdytyselementeillä varustetulle LED-valaisimelle luvataan 40 vuoden käyttöikä
Seuraava artikkeliConnected Cycle – Älykäs poljin tarkkailee pyörän sijaintia ilman tarvetta lataustauoille