brewster

Väitän että lähes jokainen meistä 1970-luvulla syntyneistä, 1990-luvun Lama-suomessa kasvaneista on jossakin vaiheessa nuoruuttaan päätynyt juomaan kotiviiniä tai kotikaljaa. Siis juomia, joiden valmistusmotiivina on ollut ennen kaikkea optimaalisen prosenttimääräisen alkoholimäärän saavuttaminen, mausta tai seuraavan päivän oireseuraamuksista viis.  Ainakin itse muista, kuinka nämä kotitekoiset panimotuotteet porisivat lähes jokaisessa yksiössä, solukämpässä ja kommuunissa 90-luvulla, ainoana tarkoituksenaan tarjota humaltumista Alkon hintoja edullisempaan kurssiin. Ei ollut IPA:a vehnäolutta tai Stouttia. Oli vain kaupan kaljaa ja kotiporinaa.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja tämä tuskin ketään harmittaa. Ihmiset ovat oppineet arvostamaan makuja humalahakuisen juomisen ohella ja halpaa alkoholia saa tuotua lahden ylitse niin edullisesti että harva enää jaksaa hiivanhajua kylpyhuoneessa pelkän halvan kännin toivossa.

Maailmalla on kuitenkin heräilemässä uusi kotivalmisteisen oluen trendi, jossa motiivina ei enää ole alkoholipitoisuuteen perustuva hyötysuhde, vaan tavoite valmistaa kotioloissa harrastemielessä maukasta, vähintäänkin kaupan tuotteen kanssa vertailukelpoista mallasjuomaa. Tanskalaisen Brewolution valmistama Brewster lupaa edellytykset valmistaa melkeinpä mitä tahansa oluttyyppiä kotona panimoympäristössä valmistettuun olueseen verrattavalla laadulla.

Brewster Brewolution on 25 litran olutpanimo, joka hoitaa oluen raaka-aineiden murskaamisen, keittämisen, viilentämisen ja vierrätyksen samassa astiassa. Lopputuloksena 25 litraa kotivalmisteista olutta valmistettuna juuri niistä raaka-aineista ja juuri sillä panimoprosessilla kuin sinä haluat!

Luova olutprosessi ei tule halvalla, ja Brewolution olutkattilan kohdalla tämä tarkoittaa 600 euron hintalappua. Brewolution tarjoaa kuitenkin edellytykset mainiolle harrastukselle kompaktissa koossa ilman, että kotipanimoa tarvitsee välttämättä viedä esimerkiksi keittiöön sotkemaan.

Lisää tietoa Brewster kotipanimosetista sekä tilausohjeet löytyvät osoitteesta brewolution.com

Edellinen artikkeliKeksintöjen Viikko järjestetään jälleen 2.-3.10.2015 Viitasaarella
Seuraava artikkeliStar Wars speed dating