Käsittelimme viikko sitten mielenkiintoista aihetta: Heilurit (Heilurit, maasäteily ja Egyptin muinaisesta haudasta löytynyt Isis-heiluri). Tässä päivitys samaan taitoon liittyen, nimittäin varvut ja maasäteily.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan: Ihmisellä on kyky ottaa yhteys maahan ja löytää tahtomansa kohde: Esimerkiksi vesisuoni, energialinja (Haartmann) tai hirvi.

L-sauvat ja varpumiehet
L-sauvat ja varpumiehet

En lähde sen enempää todistelemaan tai avaamaan keskustelua onko kyseessä tosi vai epätosi aihe. Monet varpumiehet sekä heilurinkäyttäjät ovat käytännön kautta saaneet varman todistuksen toistettua monta kertaa ihmisen kyvystä ottaa yhteys Maahan.

Kiinan keisari Kuang Yo varpuhaarukan kanssa n. vuonna 2200 eaa.
Kiinan keisari Kuang Yo varpuhaarukan kanssa n. vuonna 2200 eaa.

Varpuja käytetään myös Suomessa veden etsintään. Vesilinjat näkyvät maanmittauslaitoksen kartoissa varsin selkeästi, mutta lopullinen paikantaminen tehdään joissain tapauksissa varvun avulla. Näin säästetään vaivaa, koska vesisuoni löytyy ensimmäisellä porauksella. Vesisuonia ja kaivoja on etsitty ja löydetty varvun avulla oletettavasti tuhansia vuosia, kenties niin kauan kuin ihminen on osannut kaivaa kaivoja.

1500-luvun kaivosmiehet käyttävä pajunoksista tehtyjä varpuja malmin etsinnässä
1500-luvun kaivosmiehet käyttävä pajunoksista tehtyjä varpuja malmin etsinnässä
Varpumiehiä 1900-luvun alussa Pohjois-Dakotassa sekä varpukilpailu Pariisissa 1930-luvulla
Varpumiehiä 1900-luvun alussa Pohjois-Dakotassa sekä varpukilpailu Pariisissa 1930-luvulla

Varpua pidellään siten kädessä, että se on jännittynyt, mutta stabiilissa tilassa. Pienikin muutos otteessa saa varvun kärjen kääntymään alas. Kuten oheisella videolla selitetään asia hyvin yksinkertaisesti, varvun käyttäjä ottaa ”yhteyden”, ja ”pyytää” löytää vettä. Kun henkilö kävelee vesisuoden kohdalla, intuitiivisesti kädet tekevät minimaalisen liikkeen, joka saa varvun kääntymaan kärjestään alas. Tätä voisi verrata siihen, että linnut osaavat suunnistaa intuitiivisesti Maan magneettikentän avulla. Näin tiede ainakin päättelee. Tällä tavoin selitettynä, aiheeseen tulee tietty helppous, koska ei tarvitse ajatella siihen liittyvän varsinaista eriskummallisuutta. Ihmisellä vain on kyky yhdistää omat aistinsa ja vaistonsa Maan ominaisuuksiin.

Dowsing : A short documentary clip (kohta 8:06 selitellään teknisesti aihetta):

Vesilinjan katsontaa (3:13 eteenpäin):

Samalla tavoin voi ihminen varvulla tai heilurilla löytää maassa maasäteilylinjoja, tai vaikka opetella löytämäänn metsästä hirven, tai joesta lohen – Käyttäen aiheeseen sopivaa osoitinta tai varpua. Monet eräkävijät tietävät ja tuntevat yhteyden luontoon ja tämä ei todellakaan ole sen enempää siihen lisää kuin vanhan käytännön tekniikan ottaminen omaksi tarpeeksi. Sieniäkin ja kadonneita ihmisiä on varvulla löydetty. Jos vielä jotain käytännön todistusta kaipaa, niin varpumiehet ja -naiset ovat monessa paikassa täystyöllistettyjä, tosin työnjohto ei varmaankaan tätä julkisesti myönnä. Kyseessä kun on ”tieteen”-ala, jota ei ole vielä voitu todistaa kliinisesti tieteen menetelmillä.

Kuuluisa saksalainen varpumies, Otto Edler von Graeve 1900-luvun alussa
Kuuluisa saksalainen varpumies, Otto Edler von Graeve 1900-luvun alussa

Mikäli itse opettelee varputekniikan alkeet, on helppo esimerkiksi kartoittaa pienen alueen enrgialinjat ja piirtää ne paperille. Tämän jälkeen voi pyytää toisen varpumiehen tai -naisen tekemään saman testin ja verrata piirrettyjä viivoja. Näin on ensimmäien askel todisteeksi tuotettu. Ja testin voi toistaa vaikka kuinka monta kertaa eri paikoilla samalla lopputuloksella. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että tämä on eriskummalinen kokemus!

Kun opettelee löytämään erilaisia luonnon kohteita, voi sitten selvittää vaikka sieniapajan tai katsoa talon paikkaa suunnitellessa haitalliset vesisuonet, radonit sekä energialinjat. Kuten luonnon antimia (esim. sieniä) etsiessä oman vaistonsa varassa ilman apuvälineitä, täytyy toki muistaa että luonto antaa sen mikä sillä on annettavana, ei välttämättä sitä mitä etsijä ajattelee tai luulee tarvitsevansa!

Tieteen alalla löytyy tutkimuksia, jossa maasäteilyn etsiminen ja varvun käyttö on onnistuttu tutkimaan ja toteamaan huuhaaksi. Tämä vuoksi ainoa tapa tutustua aiheeseen on lähteä itse tutustumaan aiheeseen ja kokeilemaan miten taidon voi saavuttaa. Pienellä tutustumisella maasäteilyyn ja sen tutkijoihin ja varvun hankkimiseen vaikka läheisestä metsästä pääsee alkuun. Tämä ei maksa mitään.

Lähteet: Wikipedia Taikavarpu, Maasäteily, Dowsing, Dowsing muinaishistoria

Edellinen artikkeliFlexy Paw auttaa ottamaan kasvokuvan lemmikistä
Seuraava artikkeliVuonna 1545 uponneen Henry VIII:n Mary Rose -laivan matkustajien henkilöllisyys ja fyysiset ominaisuudet selvitetään DNA-testeillä