Koodaaja ja kuvankäsittelyasiantuntija Vladimir Yuzhikov kehitti ohjelman, joka kykenee muuttamaan epäterävät ns. blurratut kuvat takaisin teräviksi. Esimerkiksi epäterävän kyltin pystyy muuttamaan luettavaan muotoon.

Blurrattu ja ”deblurrattu” kuva rinnakkain

Ohjelma on jo joitakin vuosia vanha, mutta nostamme sen tähän esille liittyen äskettäin julkaistuun artikkeliin vesileiman poistamisesta tekoälyllä (Tekoäly osaa poistaa kuvapankkien asettamat vesileimat kuvista yksinkertaista algoritmia hyödyntäen). Kun automatisoitu kuvankäsittely kehittyy, kykenee tietokone tekemään yhä enemmän aiemmin mahdottomia kuvan prosessointeja. Johan me näemme (huomaamattamme) tämän nykyelokuvissa, joissa tietokoneella tehdään huomattava määrä taustoista ja muistakin kohteista. Yksityishenkilöt muokkaavat Instagram-kuviaan helposti haluamakseen ym. Maailma muuttuu digitaalisessa ympäristössä.

Korjattu teräväksi
Epäterävä

Blurrauksessa voisi ajatella äkkiseltään, että kuvainformaatio on mahdotonta palauttaa. Mutta kun katsotaan algoritmia tai tilannetta jossa epäterävyys syntyy, se syntyy järjestelmällisesti tietyn kaavan mukaisesti. SmartDeblur-ohjelmassa valitaan tiettyjä parametreja sen mukaan minkälaisesta epäterävyydestä on kyse: Liike-epäterävyys, gaussian blur, väärä tarkennus. Tämän jälkeen ohjelma kykenee luomaan tarkan version. Ajoittain ohjelmaa käytettäessä joutenee toki hakemaan tarkkaa lopputulosta testaamalla erilaisia asetuksia ja parametreja.

Blurrattu ja ”deblurrattu” kuva alekkain
Blurrattu ja ”deblurrattu” kuva alekkain

Ohjelmasta saa ilmaisen kokeiluversion osoitteesta: http://smartdeblur.net/download.html (MAC, WIN).

Elokuvia katsomalla voisi päätellä, että tällaisia ohjelmia on ollut valtion instansseilla käytössä jo pidemmänkin aikaa. Usein vielä puheohjattuna: ”Enhance, enhance, jne.”

Tulevaisuudessa – ja jo nyt – tehokkaat tietokoneverkot voivat käsitellä tietoa tekoälyn ja algoritmien avulla tuottaen apuvälineitä mm. monimutkaisten kuvien tutkintaan lääketieteessä tai vaikkapa henkilöiden tunnistamiseen lopputtomasta määrästä videovalvontakuvaa.

Lähteet: Petapixel, Smart Deblur

Edellinen artikkeliEnsimmäinen Action-kamera oli ”GoPro Hero 35mm”, siis 35mm filmillä
Seuraava artikkeliNäin luotiin legendaarinen RAY:n 1985-Videopokeri-pelikone, suunnittelija kertoo