Akustisen kitaran valmistaminen vaatii melkoisen paljon taitoa ja tietoa. Usein myös kokemusta.

Mallintamista

Oheisella videolla tekijä ainakin sanoo, että rakentaa ensimmäistä kertaa kitaraa. Otteista päätellen saattaa olla, että on kuitenkin aiemmin ollut läheisessä työskentelyssä kitaroiden kanssa, ja rakennusprosessi on selkeästi opiskeltu.

Oheinen video esittää rakentamisprosessin n. 6 minuutissa:

Tavallaan aika hauska katsoa noinkin tarkkaa valmistusprosessia nopeutettuna. Oman lisänsä tuovat nopeutetut äänet, jossa esimerkiksi vasaralla paukuttaminen muuttuu tiiviiksi takatukseksi. Hieno video, ja aina voi oppia uutta näitä katsellessaan.

Hieman hitaammin, mutta huomattavasti monimutkaisemmin saatiin valmiiksi orkesterikitara artikkelissamme: Näin syntyy Archtop puoliakustinen orkesterikitara (L5 CES), hollantilaista käsityön kauneutta!.

Lähde: Youtube – Making an Acoustic Guitar Super Fast

Edellinen artikkeliZ-Scooter on Vespa, mutta Segway, taattua tyyliä Espanjan suunnittelijoilta
Seuraava artikkeliHämähäkit lentävät Maan ilmakehän sähkövarauksilla, eivät ilmavirtauksilla – Tutkijat yllättyivät!