Kahdesti taittuva läppäri menee pienempään tilaan

On tuttua kauraa, että läppäreissä on sarana näyttöosan ja muun osan välillä. Alankomaalaisen Niels van Hooffin konseptissa kannettava tietokone taittuu kuitenkin vielä pienempään tilaan, sillä siinä on sarana myös keskellä näyttöä. Kun näytön vaatima tila on pienempi, on myös tietokoneen näppäimistöosaa, joka yleensä pitää sisällään myös suurimman osan tietokoneen komponenteista, pienennetty. Taitetussa koossa Feno-nimen saanut tietokone veisi tilaa reilut puolet siitä, mitä nykyinen tietokone samankokoisella näytöllä vie.

Koska Fenossa ei ole lainkaan kosketuspaneelia kursorin liikuttamista varten, on siinä sen kotelon sisällä säilytettävä hiiri. Itse en ole tämän ratkaisun toimivuudesta lainkaan vakuuttunut, vaan aprikoin, pitäisikö kosketuspaneeli vain sijoittaa näppäimistön oikealle puolelle. Tasaisilla pinnoilla tietokoneen mukana kulkeva hiiri on varmasti loistava työkalu, mutta esimerkiksi bussissa tietokoneen ollessa sylissä voisi hiiren käyttäminen olla hankalaa.

Toistaiseksi kuluttajamarkkinoille tarjolla olevat näyttöpaneelit eivät kestä taittamista, joten kuvatunlaista läppärikonseptia ei vielä ensi viikolla kauppojen hyllyistä löydy. Konseptin toteutumiseen saattaa kuitenkin mennä vähemmän aikaa kuin äkkiseltään arvaisi, sillä tekniikkamessuilla on jo esitelty taitettavia OLED-näyttöjä, ja niitä povataan markkinoille jo lähivuosina – ainakin pienessä koossa. Fenon kaltaisia koneita ainakin itse odotan kauppojen hyllyille jo kymmenen vuoden päästä. Aivan niin pian ei markkinoilta varmastikaan löydy Hilavitkuttimessa aiemmin käsitelty Rolltop-läppäri.

Tietokoneesta löytyy asema optisille levyille ja jokunen liitäntäkin. Itseäni ehkä eniten tässä konseptissa huolestuttaisi nimenomaan liittimien pieni määrä. Koneeseen ei taida mahtua levyaseman ja hiirikotelon kaveriksi kovinkaan montaa USB-paikkaa, puhumattakaan HDMI-liitännöistä ja muista herkuista. Ehkä Fenon saapuessa markkinoille tiedonsiirto on jo niin pitkälti langatonta, ettei tällaisesta asiasta tarvitsekaan välittää.

Kätevämmin laukussa kulkevia läppäreitä odotellessa voi kuolata alla olevasta galleriasta muita konseptikuvia Fenosta.

(Dvicen kautta)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (18 arviota, keskiarvo: 4.39/5)

Viskiä tölkissä

Panamalainen yritys tuo markkinoille tölkitettyä viskiä. Tölkkiin laitettua viskiä ei voi sulkea avaamisen jälkeen, mikä saattaa joissain tilanteissa olla huono asia. Esimerkiksi piknikillä tölkki saattaisi kuitenkin olla pulloa kätevämpi, ja tuotetta valmistava yritys onkin innoissaan uudesta innovaatiostaan.

Tölkkiä hehkutetaan kevyen painonsa ja helpon kuljetettavuutensa vuoksi, mutta itse ainakin siemailen väkeviä niin hidasta tahtia, että arvostaisin paljon enemmän mahdollisuutta laittaa juoma povitaskuun välillä lepäämään ilman pelkoa juoman läikkymisestä.

Ehtaa skottilaista tavaraa tölkki ei sisällä, ja viskin laittaminen tölkkiin saattaa viedä sen tietyn arvokkuuden, jota viskillä normaalisti on, joten kaikille tölkitetty viski ei todellakaan kelpaa. Pidempiaikainen säilyttäminen alumiinitölkissä voisi myös vaikuttaa viskin makuun.

Suomen alkoholilainsäädäntöhän sitä ei salli, mutta olisi jännä nähdä Prisman hyllyssä laatikollinen tölkitettyä viskiä ja vodkaa kaljalaatikoiden vierellä. Alkokaan tuskin tölkitettyjä vahvoja alkoholeja ainakaan laatikoissa valikoimiinsa ottaisi. Myös ajatus juoma-automaatissa myytävästä viinatölkistä tuntuu hassulta, kun on tottunut kireään suomalaiseen lainsäädäntöön.

Onko jollekin tullut vastaan muita tölkitettyjä väkeviä alkoholijuomia? Itse en ole törmännyt mihinkään vastaavaan, mutta olen kuullut, että joissain venäläisissä vodkapulloissa on korkki, jota ei vavaamisen jälkeen saa suljettua.

(Geekologie)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (14 arviota, keskiarvo: 2.64/5)

Automaattinen hiustenleikkuu kuulapäille

Itse olen muutamaan otteeseen ajanut hiukseni pois, enkä voi sanoa urakan koskaan olleen mitenkään mukava, koska normaalisti minulla on melko tuuheat hiukset. Tiedossa on aina ollut haava jos useampikin sekä pari päivää kirvelevä päänahka. Useammin hiuksiaan leikkaava varmasti oppii leikkaamaan hiuksensa ilman kuvatunlaisia haittoja, mutta se silti nopeuttaa hiusten ajoa.

Hiustenleikkuukypärä leikkaa käyttäjänsä hiukset 20 sekunnissa. Se asetetaan päähän ja kytketään päälle. Laitteen kiskoilla liikkuvat terät leikkaavat hiukset automaattisen partavaahdonsyöttimen huolehtiessa niiden pehmeämmästä kulkemisesta.

Ajatus itsestään liikkuvista teristä päänahalla ei tunnu kauhean houkuttelevalta ajatukselta, ja itselleni ensimmäinen mieleentuleva asia oli todella pahat haavat. Alla olevalla videolla laite kuitenkin suoriutuu lyhythiuksisen miehen hiusten tekemisestä kaljuksi.

Tuote ei ole sarjavalmistuksessa, mutta jos sitä joskus aletaan tuottamaan suurempia määriä, helpottanee se monen ihmisen elämää. Hiustenleikkuuypärä päähän ja “hiustenleikkuusateenvarjo” ylle, ja hiusten ajaminen ei ole koskaan ollut niin simppeliä.

(Geekologie)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (12 arviota, keskiarvo: 3.42/5)

Monikosketusnäyttö ja työpöytä

Isot kosketusanäytöt eivät ole missään nimessä uusi juttu, mutta tämän kosketusnäytön toteutus on hieman erilainen kuin aiemmat. Näyttö nimittäin on kaareva monikosketusta tukeva suuri pinta, joka kokee monikosketusta. Näytön vaakatasossa olevaa osaa voisi käyttää ihan tavallisen työpöydän tapaan, ja sille voisi laskea vaikkapa kahvikupin työskentelyn lomasta siemailtavaksi. Tämän linkin takana katsottavissa oleva video kuvaa periaatetta paremmin kuin tuhat sanaa, joten sen käyttöperiaatteen tarkempi selittäminen lienee turhaa.

Tämä prototyyppinäyttö on toteutukseltaan aika alkukantainen, koska se perustuu useampaan kameraan ja projektoriin, ja täten on aika kallis ja tilaavievä toteuttaa sellaisenaan. Vastaavanlaisia toteutuksia tullaan kuitenkin luultavasti tulevaisuudessa näkemään toteutettuna hieman kompaktimmin. Taipuvat näytöt ovat kovasti tulossa markkinoille, joten jo muutaman vuoden päästä saattaa monen Hilavitkuttimenkin lukijankin kotoa löytyä vastaava aparaatti.

Lähde: Gizmodo

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (10 arviota, keskiarvo: 2.60/5)

Silmälasit kuuroille: puhe muutetaan tekstiksi ja heijastetaan silmille

Kuuroja ihmisiä on ollut aina. Eri aikoina ja eri yhteiskunnissa kuuroihin on suhtauduttu eri tavoin. Nykyään kuurojen asema on melko hyvä, mutta kuulovamma aiheuttaa edelleen ongelmia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kuurona syntyneet tai aivan nuorena kuuroutuneet eivät opi puhumaan riittävän hyvin, vaan he joutuvat turvautumaan ulosannissaan lähes kokonaan viittomakieleen, vaikka voivatkin oppia lukemaan muiden sanomiset heidän huuliltaan. Vanhemmalla iällä kuuroutuneet osaavat yleensä jo puhua, ja he voivat oppia lukemaan huulilta, mutta silti ongelmatilanteita syntyy, kun toisen suun liikkeet on nähtävä koko ajan keskustelun aikana.

Pian kuuroille on kenties tulossa helpotusta puheen “kuulemiseen”, kun tanskalainen suunnittelija, Mads Hindhede, on ideoinut silmälasit, jotka kuulevat puheen ja muuttavat sen tekstimuotoon. Vaikka huulilta lukeminen onnistuisi, toisivat nämä Babel Fishiksi ristityt lasit helpotusta tilanteisiin, joissa toisen huulia ei näe. Lienee kiusallista kuurolta joutua pyytämään toisen toistavan sanomansa siten, että näkisi suun liikkeet, ja vielä ikävempiä lienevät selän takana heitetyt kommentit, joita ei kuule.

Näen vastaavilla laseilla potentiaalia myös esimerkiksi turistien käyttöön, kun laseihin yhdistetään vielä käännösohjelma. Ulkomaanmatkoilla on mahtavaa ymmärtää mitä ihmiset puhuvat, ja kaikkia kieliähän kukaan ei voi osata. Samalla saadaan tulkit kortistoon, kun neuvottelutilanteissa laitetaan kaikkien päihin samanlaiset lasit.

Tekniikka ei aivan vielä taida olla sillä tasolla, että lasit olisivat toteutettavissa – ainakaan kuluttajahintaan -, mutta jäämme odottamaan.

Lähde: MSH Desing (Dvicen kautta)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (16 arviota, keskiarvo: 4.56/5)

Yoda nauhoittaa navigaattoriin ääniopasteita

Nokia julkaisi taannoin mahdollisuuden nauhoittaa omaa ääntänsä autonavigaattorin ääniopasteisiin. En tiedä kuinka yleinen temppu tämä on, mutta nyt navigaattorivalmistaja TomTom tarjoaa mahdollisuutta ostaa ääniopastukset Darth Vaderin tai Yodan äänillä. Markkinoidakseen uusia ääniä TomTom on myös julkaissut “kulissien takaa” -videot, joissa näytetään miten uudet ääniohjaukset muka nauhoitettiin.

Linkki videoon

Mielestäni hyvin hauska video, ja oiva tapa markkinoida tällaista uutta tuotetta. Starwars-elokuviin liittyvää oheiskrääsää on jo olemassa hyvin paljon, eikä loppua näy tulevan. On pienoismallia aluksista, action-figuuria, Lego-mallia, videopeliä ja nyt myös navigaattorin ääniopastusta. Darth Vaderin kulissien takaa -videon, joka mielestäni ei tosin ole aivan yhtä hauska kuin Yodan versio, voi katsoa tämän linkin takaa.

(Geekologien kautta)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (21 arviota, keskiarvo: 3.95/5)

Tämä silta ratkaisee liikenneongelman

Iso-Britanniassa autot ajavat tien vasenta laitaa, kun lähes koko muussa Euroopassa on oikeanpuoleinen liikenne. Britannian kaavaa Euroopassa noudattavat myös Irlanti, Kypros ja Malta. Naapurimaassamme Ruotsi siirtyi viimeisenä Euroopan maista oikeanpuoleiseen liikenteeseen vuonna 1967, ja loppuja odotellaan yhä. Legendahan kertoo, että Ruotissa ehdotettiin muutosta valmiseltaessa, että homma toteutettaisiin siten, että ensin ranskas liikenne (linja- ja kuorma-autot ynnä muut) siirtyisi oikeanpuoleiseen liikenteeseen ja myöhemmin muut. Hommaa ei luultavasti kuitenkaan toteutettu näin. Nykyään lähes koko maailman standardina on se, että autot ajavat tien oikealla puolella.

Ongelmiahan se, että joissain maissa ajeteaan toisella puolella katua kuin toisissa, aiheuttaa pääasiassa muihin maihin matkaaville, jotka ovat tottuneet oman maansa liikenteeseen. Ero on kuitenkin luultavasti suurin ja perusteellisin poikkeus eri maiden liikenteissä, kun muutos tapahtuu aivan päinvastaiseen. Eräs asia,  mitä moni ei varmasti mieti, on se, miten toimitaan sellaisten maiden rajoilla, joissa ajosuunta on eri. Itse en ollut tätä edes pohtinut ennen kuin luin lähdeartikkelimme Dvicesta.

Eräänä ratkaisuna ongelmaan on ylläolevan näköinen silta, jota ei ikävä kyllä tulla koskaan näkemään rakennettavan, koska sen konsepti ei voittanut kilpailua, johon se otti osaa. Monet ratkaisut samaan tarkoitukseen eivät oikein havainnollista kuljettajille muutosta, vaikkakin hoitavat fyysisen hommansa, mutta toisen kaista ali tai yli ajaminen olisi hoitanut tämänkin homman. Silta on mielestäni melko kaunis, joten on esteettisyyden kannalta harmi, ettei sitä rakennettu, vaikkakin käytännöllisyyden kannalta koko maailman kannattaisi ehdottomasti viimein siirtyä oikeanpuoleiseen liikenteeseen.

Erilaisia ratkaisuja vastaaviin tilanteisiin löytyy jo aiemmin mainitun lähteemme galleriasta. Alunperin uutisaihe on peräisin gizmagistä. Onko lukijoilla tietoa siitä, miten ongelma ratkaistiin Suomen ja Ruotsin rajoilla, aikana joilloin Ruotsalaiset ajoivat vielä “väärällä puolella” tietä?

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (12 arviota, keskiarvo: 3.50/5)

Skeitti- ja snoukkavideo ja videopelit yhdistettynä

Skeittaus- ja lumilautailukulttuureille ominaista on kuvata itseään ja kavereitaan näyttämässä parastaan. Videoista leikataan itselle omat portfoliot, joiden avulla omilla taidoilla leuhkiminen leviää vaikka netin kautta isompien massojen tietoisuuteen, kuin ennen vanhaan olisi kukaan ajatellutkaan. Parhaat videot keräävät usein suuria määriä katsojia, joten se kannustaa tekemään oikein näyttäviä videoita.

Näyttävän videon on tehnyt ainakin tämä porukka. He ovat yhdistäneet skeittauksen, lumilautailun ja videopelit yhteen videoon. Videopelit on tuotu mukaan editoimalla kuvattua videomateriaalia, ja mukaan mahtuu monia hienoja efektejä. Kuinka moni onkaan miettinyt, mitä kaikkea oikeassa elämässä saisi aikaan, jos omistaisi Portal-pelistä tutun portaalipyssyn? Ainakin skeittaamisesta ja snoukkaamisesta tulisi tajuttoman siistiä.

Video ei valitettavasti ole upotettavissa sivulle, mutta tässä on linkki videoon.

(Geekologien kautta)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (10 arviota, keskiarvo: 3.60/5)

Patteri jonka ulkonäkö kertoo virran määrän

On olemassa paristoja, joissa on eräänlainen mittari, joka näyttää paljonko virtaa paristossa on vielä jäljellä, mikä on usein kätevä ominaisuus. Tilanteissa, joissa jokin laite ei toimi, voi heti tarkistaa onko vika paristoissa ilman tarvetta vaihtoparistoille, ja toisaalta paristosta voi tarkistaa onko vaihdokin hankkiminen piakkoin tarpeellista. Nämä paristot kuitenkin vaativat patterin ottamista käteen ja niitä täytyy painaa tietyistä kohdista, jotta saa tarvitsemansa tiedon.

Paristokonsepti nimeltään Hungry Battery, “Nälkäinen paristo”, on täydessä latauksessa aivan tavallisen pariston muotoinen. Mikä tekee siitä erikoisen, on  se, että se ohenee keskeltä kun virta lähenee loppuaan. Näin pelkkä vilkaisu paristoon riittää kertomaan jäljellä olevan virran määrän.

Jotta konsepti toiimsi käytännössä, vaatisi se sitä, ettei pariston pituus muutu samalla kun pariston keskiosa muuttaa muotoaan. Pituuden muuttuminen saattaisi johtaa siihen, että paristo löystyy tai kiristyy niin paljon, että se ei pysy paikallaan.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (23 arviota, keskiarvo: 3.09/5)

Pöydän sisään piilotettu piano

Vastikään uutisoimme pöydästä, joka toimii sekä pöytänä että peilinä. Kyseisessä pöydässä oli tarkoituksena tilan säästäminen siirtämällä pöytä pois lattialta peiliksi seinälle, kun pöytää ei tarvita. Samalla tavalla tällä Georg Bohlen pianopöydällä on kaksi käyttötarkoitusta, mikä myös säästää tilaa.

Funktionaalisesti muotoiltuun tammiseen ruokailupöytään on rakennettu sisään sähköpiano. Kun pianon koskettimien päälle tuleva luukku on kiinni, toimii pöytä aivan kuten mikä tahansa muukin pöytä. Varsinaisesti ruokailupöydäksi tarkoitetun pöydän ääressä syödessä on helppo lautasen tyhjennettyään työntää lautanen syrjään ja nostaa kansi, ja soittaa biisi tai pari.

Helposti pääsisi tällaisen hankkivalle varmasti käymään niin, että ruokailemaan tuleville pianisteille katettaisiin aina lautanen juuri luukun kohdalle. Kun ruoka oltaisiin nautittu, yllytettäisiin pianistia sitten soittamaan jotain pientä. Muutaman kerran tämän tapahduttua sitten ihmeteltäisiin, että miksi hänellä on aina muuta menoa, kun tulee kutsu illalliselle.

Tamminen materiaali, laadukkaan oloiset koskettimet ja soitin näkyvät hinnassa: mikäli pöydän halajaa omaan keittiöön tai ruokasaliin, saa siitä pulittaa arviolta 4500 euroa. Mikäli kiinnostuit suolaisesta hinnasta huolimatta, voi pianopöydän tilata itselleen Reluctin sivulla olevan artikkelin yhteydessä olevia yhteystietoja hyödyntämällä.

(Born Richin kautta)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (38 arviota, keskiarvo: 4.00/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!