Artikkelit kategoriassa 'Elokuvat ja tv-ohjelmat'

Manaajan Reganin hämähäkkikävely-nukke saattaisi sopia hyvin yöpöydälle

Kukapa ei olisi ollut peloissaan nähtyään ensi kertaa manaaja-elokuvan! Tuo hämähäkkikävely taisi olla vain siinä uudelleen leikatussa versiossa, jota itse en ole nähnyt. Mieleen tulee krusifiksit, injektioruiskut, ympäri kääntyvä pää sekä vihreä oksennus. Nyt olisi tilaisuus hankkia tällainen action-figuuri muistuttamaan elokuvan kiehtovasta tarinasta. Vaikkapa yöpöydälle, eikö? Hintaa dollareissa 16,99.

Lähde: nerdapproved.com

Tähtien sota -kuolontähti Lego-rakennussarja

Lego on tarttunut kuolontähtiaiheseen melko rohkeasti. Yleensähän Lego-rakennussarjat ovat mittasuhteiltaan melko todenmukaisia. Kuolontähdessä on keskitytty enemmän tarinaan, ja pallo on jaettu huoneisiin siten, että kaikissa Tähtien sota -leffoissa olleet kohtaukset on saatu lavastettua. Erikoista on myös se, että viereisissä huoneissa voi olla saagan 4- ja 6-osan tapahtumia. Joka tapauksessa hieno rakennelma, vaikka vähän nukkekotimainen onkin.

Paloja rakennelmaan menee 3800. Tapahtumia elokuvista löytyy 14. Hahmoja on 25 kappaletta, ja nämä ovat niitä suosituimpia, kuten Luke ja Han Solo. Mukana on myös yksi Tie Fighter. 40cm korkea pallura maksaa 400 dollaria ja tulee USAssa kauppoihin syyskyyn 1. päivä. Lähteessä on lisää kuvia.

Lähde: www.eurobricks.com

Lego Blade Runner Spinner-auto

Taiteilija-suunnittelija-futuristi Syd Mead on tunnettu mm. Blade Runner -elokuvaan suunnittelemistaan tulevaisuuden visioista. Yksi tästä Ridley Scottin elokuvasta varmasti mieleen jäänyt alus on Rick Deckardin Spinner-poliisialus. Mead oli suunnittelutapahtumassa Billundissa, ja Lego lahjoitti hänelle tämän ainoan laatuaan Legoista rakennetun aluksen. Aika upeaa, että Lego suunnittelee rakentaa tällaisia uniikkeja lahjoja. Mitäköhän muita yksittäiskappaleita on laskettu liikenteeseen.

Lähde: gadgets.boingboing.net

Haluatko kunnallisvaaliehdokkaaksi? Hae tästä! (sponsoroitu linkki)

Big Lebowski -nuket

Muistanette vielä loistavan elokuvan nimeltä The Big Lebowski (www.imdb.com). Useamman kerran elokuvan katsottua olen alkanut miettiä mistä siinä pätkässä on oikeasti kyse. Olen tullut siihen lopputulokseen, että se kertoo USAn lähdöstä Irakin sotaan ja siitä kuinka se sitten sujui. Ja ainakin valkovenäläisten juomista pätkä on monesti inspiroinut. Syksyllä on tulossa koko joukku action-figuureja ja muita nukkeja elokuvasta. Tälle taisteluparille on luvattu hinnaksi 39,99 dollaria. Hienoilta näyttävät.

Lähde: www.entertainmentearth.com

Viihdykkeeksi: The Big Lebowski The Dude’s Version

 

Alfred Hitchcockin Linnut -actionfiguuri


Elokuvaohjaana Alfred Hitchcockin mestariteos Linnut on ainakin allekirjoittaneen mielestä edelleenkin yksi kaikkien aikojen parhaista jännityselokuvista.

Jos kuulut myöskin elokuvan faneihin, on tähän liittyen nyt madollista hankkia itselleen aito, elokuvassa lintujen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta seurapiirikaunotar Melanie Danielsia esittävä actionfiguuri. Mukana tietenkin ympärillä parveilevat KAMMOTTAVAT LINNUT.

Keräilyhahmo on ennakkotilattavissa jenkkilästä entertainmentearth.com verkkokaupasta hintaan $44,99

Teräsmies-märkäpuku

Teräsmies-märkäpuku

Lapsena kesämökin rantavedessä snorklatessani kuvittelin, että Teräsmiehen lentokyvyn täytyy varmasti olla luonteeltaan samankaltainen, kuin veden alla sukeltelijan - sillä erotuksella tietenkin, että Terikseltä lentäminen onnistuu myöskin veden pinnan yläpuolella.

Ilmeisesti en ole ollut yksin haaveiluni kanssa, sillä Yhdysvaltalainen, kustom-märkäpukuja valmistava Wetwear on toteuttanut asiakkailleen tilauksesta useita Teräsmiehen puvun mukaan suunniteltuja märkäpukuja. Muita yrityksen märkäpuvun ominaisuuteen toteuttamia kostyymeja ovat olleet muiden muassa Lepakkomies, Ihmenainen ja Vesimies.

Pitiköhän Jacqueskin tällaista salaa siviilivaateiden alla?

Lähde: www.wetwear.com

Evil Dead musikaali

Evil Dead musikaali

Kahdeksankymmentäluvun splätter-klassikkoelokuva Evil Dead (Kauhun riivaamat) muistetaan omassa ikäluokassani varmasti parhaiten huonolaatuisena, kaverilta lainattuna, VHS-kopion-kopion-kopioina, joita varhaisteini-iässä porukalla katseltiin salaa vanhemmilta, myöhemmin tietenkin painajaisista kärsien.

Evil Dead musikaali

Sittemmin muiden muassa Hämähäkkimies elokuvien ohjaajana kunnostautuneen Sam Raimin ohjaama kauhuelokuva on nyt tehnyt uuden tulemisen kanadalaisen Diesel playhouse -teatteriryhmän toteuttaman musikaalin muodossa. Kaikkia splätterfriikkejä varmasti riemastuttaa erityisesti esitykseen liittyvä yksityiskohta, että väliajalla eturiveillä istuville jaetaan sadeviittoja toisen näytöksen aikana lavalta roiskuvilta keinoveriryöpyiltä suojautumiseksi. “Hauskalta” ja tuoreelta idealta vaikuttaa siis kaiken kaikkiaan!

Hypyn jälkeen vielä videopätkä kyseisestä kauhuklassikon musikaaliversiosta.

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Star Trek kakku

Star Trek kakku

Duff Goldman valmisti tämän loistavan ja syötävän hyvännäköisen Star Trek kakun. Samaisen leipomon tuotteet ovat olleet syynissä The Ace of Cakes -tosi-tv-ohjelmassa. Itse jos olisin ollut väsäämässä, niin eteen olisi tullut vielä fotonitorpedotykit, jotka ampuvat salmiakkia.

Lähde: trekmovie.com

Tähtien sota -aiheinen kalastussetti

Tähtien sota -aiheinen kalastussetti

Kesä tulee, ja eikös se tarkoita että Lauttasaaren sillalle lähdetään onkimispuuhiin. Todellinen Tähtien sota -fani tietenkin hankkii ensin itselleen tällaisen kalastussetin, jossa lasermiekka-tyylisellä kelalla ongitaan kalat, ja saalistus viimeistellään Tähtien sota -haavilla. Täkylaatikko tulee mukana ja kaikki esineet ovat Darth Vader -teeman mukaisia. Ihmettelen tässä vain, että mitä Tähtien sota -teemalla ei voi myydä.

Lähde: www.theforce.net

H.R. Giger -baari Sveitsissä

H.R. Giger -baari Sveitsissä

Tässä yksi loistava syy lähteä Gruyere-nimiseen kaupunkiin Sveitsissä! Aivan uskomattoman upean näköinen H.R. Gigerin suunnittelema baari. Melkein voisi kuvitella, että avaruudessa mennään ja alieni pomppaa vatsalaukusta. Paitsi, että jälkimmäistä ei mielellään.

Lähde: damncoolpics.blogspot.com