Tältä näyttää uusi Robocop

Yksi kahdeksankymmentäluvun ehdottomasti parhaista tieteiselokuvista, eli saa ensi vuonna oman uudelleenfilmatisointinsa. Brasilialaisen José Padilhan ohjaamasta, ja Joel Kinnamanin tähdittämästä elokuvasta on tätä ennen jo julkaistu teaser juliste, sekä yksi viraalivideo. Nyt nettiin on kuitenkin ensimmäistä kertaa vuotanut kuva itse uudesta Robocopista. Kuva uudesta Robocop-designistä ohessa. Mitäs te tuumaatte tästä lainhallinnan tulevaisuuden uudesta haarniskasta?

Lähde: comingsoon.net

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (11 arviota, keskiarvo: 3.18/5)

Kuolontähtiteepallo pimeän puolen teenautintoihin

Juuri kun sitä ehtii kuvitella, että Tähtien sotaan liittyvän lisenssikrääsän kanssa alkaisi tuotekehittelijöillä olemaan pikku hiljaa jo pussit tyhjänä, löytyy netin uumenista uusi, entistä enemmän tai vähemmän järkeen käyvä lisenssituote. Tällä kertaa markkinoille saapunut lisenssituote on kerrassaaan pakkohankinta taikille teestä pitävielle Tähtien Sodan ystäville, nimittäin .

Kuolontähteä muistuttava, TIE-hävittäjäketjulla varustettu teepallo löytyy myynnistä esimeekiksi Thinkgeek -verkkokaupasta vajaalla 20 dollarilla, eli noin 15,6 eurolla.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (16 arviota, keskiarvo: 3.75/5)

Tähtien Sodasta inspiaatiota ammentava stormtrooper-lateksipuku on kinky

Ovatko ja sinun juttujas? Jos vastaus on kyllä, niin tässä on varmasti asuste sinun makuusi! Käsityötuotteiden kauppapaikka Etsystä myynnistä löytyvä Inspired Rubber Latex Catsuit myydään ostojan toivomusten mukaisiin mittoihin kustomoituna suolaiseen 672,99 euron hintaan. Asuja on tällä hetkellä myynnissä vain yksi kappale, joten jos tämä on sinulle pakkohankinta, niin kannattaa toimia nopeasti!

Lähde: etsy.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (19 arviota, keskiarvo: 2.58/5)

Star Trek siirtäjäverho lisenssituotteiden käymättömiltä korpimailta

Jokaisen itseään kunnioittavan nörtin kotoa pitäisi mielestäni löytyä vähintään yksi -tuote, miksi ei siis vaikkapa . Taiteilija nimeltään Greg Brady on tuonut asiaankuuluvaa tieteishörhötunnelmaa Microsoftin Studio D:n aulaan näillä komeilla, Star Trek aiheisilla lasihelmiverhoilla. Visuaalisesti tähtireen teleportaatiota muistuttavat verhot ovat toistaiseksi vain yksittäisteos. Pidetään siis peukkuja tlhällä verhojen tuotantoon saamiseksi lähitulevaisuudessa ja tällä planeetalla!

Kautta: onceuponageek.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (14 arviota, keskiarvo: 3.14/5)

Huima elävän kokoinen ja liikkuva Terminator T800 rintapatsas rikkaille nörteille

Yhdysvaltalainen fanikamavalmistaja Sideshow collectibles on jo useiden vuosien ajan myynyt vannoutuneille faneille tarkkoja replikoita elokuvamaailman propseista. Hintaviin replikoihin ovat kuuluneet esimerkiksi sellaiset kulttihahmot, kuten täysikokoinen T800 Terminator patsas. Tähän saakka kaupitellut replikat ovat kuitenkin parhaimmillaankin olleet ääni- ja valoefekteillä varustettuja, stabiileja patsaita ilman varsinaisia -eleitä ja muuveja.

Japanilainen paja nimeltään T-Studios on ottanut asiakseen tuoda robotin replikat elävien kirjoihin. Valmistaja on äskettäin esitellyt huomattavalla määrällä liikkuvia osia sisältävän rintapatsaan joka ällistyttävän autenttisen oloisine liikkeineen on kerrassaan pelottava! Animoidulla veistoksen hintapyyntö on noin  8700 euroa, eli ihan joka pojan makuuhuoneeseen tästä ei ole sisustuselementiksi. Videota tästä elävästä terminaattorista löytyy hypyn jälkeen.

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (17 arviota, keskiarvo: 3.06/5)

Tie-hävittäjä-leikkimökki on jokanörttipojan unelma


Pihassa könöttävä voi olla lapselle kuin oma universumi, jossa leikkiä kotia, valmistaa ruokaa, tai vaikkapa nukkua lämpimän kesäyön ylitse. Tarvittaessa muuttuu varmasti melko kepeästi mielikuvituksen voimalla myös vaikkapa avaruusasemaksi. Jos mielikuvituksen voima ei kuitenkaan riitä, niin nettiin ilmaantunut myyntiin erään ahkeran isän pojalleen rakentama Tie-hävittäjämallinen, vanerinen avaruusalus-. 1:3 mittakkavassa toteutettu taistelualus on kaupan 150 dollarin, eli noin 115 euron hintaan. Kiinnostuneiden on kuitenkin syytä kauppaa hieroessaan ottaa huomioon että sukkula on noudettava itse sen säylytysosavaltiosta, eli Yhdysvaltain Seattlesta.

Tie-hävittäjä-leikkimökin myynti-ilmoitus

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (17 arviota, keskiarvo: 2.65/5)

Piparkakku-AT-AT -kävelijä

Kun olemme siirtyneet ajanlaskussa joulukuun puolelle, on jo aika alkaa varustautumaan joulun odotukseen joulun tuoksuisilla leivonnaisilla. Kenties paras tapa kohottaa joulutunnelmaa tänä adventtikaunna olisi valmistaa kotiin aito - -kävelijärobotti. Kuvassa komeilevan piparituhoojarobotin takana on Rachel Klemek  Blackmarket Bakery -leipomosta. Siitä mallia?

Kautta: dvice.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (18 arviota, keskiarvo: 2.78/5)

Analoginen LomoKino -elokuvakamera palauttaa filminteon juurilleen

Vieläkö muistat ajan ennen kännykkävideokameroita, kun kotielokuvat kuvattiin videonauhoille, tai jopa 8 millisille kaitafilmeille? Erityisesti kaitafilmille kuvattaessa elokuvien tekeminen ja myös näiden katsominen oli paitsi kallista, niin myös harrasta puuhaa. Kolmen minuutin mittaiset filmipositiivit olivat kallitta, ja nämä täytyi lähettää kehitettäviksi ruotsiin, sillä suomesta ei kehitystä tekeviä kuvalaboratorioita löytynyt. Kameraa ei siis vaan laitettu jalustalle ruksuttamaan ja tallentamaan elämää sitä mukaan kun sitä tapahtuu.

Tähän asti analogisen still-kuvauksen nimiin vannonut on nyt päättänyt laajentaa repertuaariaan elokuvauksen puolelle tuomalla markkinoille 35 mm filmille kuvaavan elokuvakameran, joka henkii ennen kaikkea liikkuvan kuvan alkuaikojen käsin tekemisen meininkiä. Lomon kamera nimeltään kuvaa elokuvia noin viiden kuvan sekuntinopeudella, mille tahansa 35mm filmille, tehden elokuvien tekemisestä monin verroin työläämpää, mutta myös romanttisempaa kun se mitä tavallisesti tämä päivänä on. Ja kaikkein parasta konseptissa tietenkin on, että kun kymmenien sekuntien mittainen elokuva vaatii tuntien työstämistä tulee elokuvan liikkuvan kuvan sisältöäkin mietittyä ennen kuin kokonaisuutta aletaan toteuttamaan, eikä siltikään voi olla varma lopputuloksen kelvollisuudesta!

Kameran tuottamasta videosta mallia hypyn jälkeen löytyvällä promovideolla

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (8 arviota, keskiarvo: 1.38/5)

AT-AT kävelijäpuku koiralle


Halloween lähestyy, ja netti täyttyy jälleen tuota pikaa mitä kummallisimmista naamiaisasuviritelmista. Sesongin avauksena julkaisemme kuvan erään Facebook-käyttäjän koiralleen askartelemasta kävelijäpuvusta.

Kyllä nyt koiran kelpaa tuhota kapinalisjoukkojen jäätukikohtia!

Lähde: facebook.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (23 arviota, keskiarvo: 2.48/5)

Tokion metrossa voi kuka tahansa tarrata valomiekkaan

Vaikka harmillisen usein kalliit mainostoimistot myyvät mainostajille lähinna tavanomaisia, massaan hukkuvia mainoskampanjoita, niin aina välistä vastaan tulee kuitenkin kampanja, joka varmasti saa mainostetun tuotteen jäämään mieleen.

Hyvä esimerkki tällaisesta kampanjasta on Tokion metroissa parasta aikaa meneillään oleva “valomiekkainstallaatio”, jossa metron tukitangot on teipattu valomiekkaa muistuttavilla tarroilla. Vasta julkaistua Blu-ray boksia markkinoivan kampanjan jujuna on, että tangosta tukea hakiessa voi samalla vähän niin kuin tarrata vaikkapa Luken, Darth Vaderin tai Obi Vanin valosapeliin. Yrittäkääpä yksityisautoilijat siellä samaa.

Lähde: technabob.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (14 arviota, keskiarvo: 4.07/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!