LEGO Spaceballs - Avaruusboltsit - rakennussarja

LEGO Spaceballs – Avaruusboltsit -elokuvan pohjalta halutaan tehdä rakennussarja

0
Lego on kunnostautunut asiakkaiden kuuntelemisessa ja heille saa esittää potentiaalisia rakennussarjaideoita.Spaceballs eli suomeksi Avaruusboltsit on elokuva vuodelta 1987. Kiistatta Mel Brooksin parhaimmistoa - vaikka...
Vaijeri

Tähtien sota -elokuvien laserpyssyn äänet tehtiin tällä tavoin – yksinkertainen jakoavain-metodi

0
Äänitehosteet ovat mielenkiintoisia. Erilaisten ratkaisujen pohtiminen ja äänitysvälineiden kanssa kiertely etsien äänityskohteita tuovat uudenlaisia ajatuksia ympäristöstä.Kukapa esimerkiksi osaisi heti sanoa, että lyömällä sähkömaston vaijeria...
Darth Vader -olkkari

Nyt olisi aika erikoista Star Wars -kalustetta tarjolla.

0
Tähtien sota se vaan jaksaa innostaa muotoilijoita. Kaipa siitä vaan on niin paljon tullut materiaalia populaarikulttuurissa. Tavallaan itseään ruokkiva ilmiö.Nämä ovat varsin tyylikkäitä kalusteita...
Kääntyviä kasvoja elokuvajulisteita yhdistellen

Ovelat animaatiot, joissa eri leffajulisteista on koottu henkilö siten että pää...

0
Hieman vaikea selittää yksinkertaisesti.Idea on siis se, että kun yksi näyttelijä on tehnyt usean elokuvan, niin näiden elokuvien julisteissa tämän henkilön kasvot kuvataan hieman...
Lego-Star Wars- orkesteri

Lego-droidien armeija soittaa Tähtien sota -elokuvan tunnusmusiikin

0
4 selloa, 10 viulua, 8 ksylofonia, 8 syntetisaattoria, symbaaleja, rumpu. Näin valmistettiin Lego - Tähtien sota - orkesteri.Legoista on rakennettu kaikenlaisia soittimia soittavia robotteja...
Lee Carvallo’s Putting Challenge

Simpsonit tv-sarjan Lee Carvallo’s Putting Challenge -videopeli on nyt pelattavissa webissä...

0
Monet, jotka seuraavat Simpsonit-tv-sarjaa muistavat jakson Marge Be Not Proud (Season 7; Episode 11), jossa Bart Simpson päätyy varastamaan Bonestorm-nimisen video-pelin.Rikoshan ei kannata ja...
Spockin kuolema - Susan SuLu Dubow - Ode To Spock (1982)

Oodi Spockille, kappale vuodelta 1982 joka muistelee vulkanilaisen kuolemaa Khanin viha...

0
On monta tapaa muistaa vainajia. Yksi tällainen tapa on kirjoittaa lauluSusan "Sulu" Dubow sävelsi ja esitti kappaleen "Ode to Spock" muistellessaan tätä humanoidia....
Uhrilampaat

Kauhuelokuvien hahmot tehtynä IKEA-kokoamisohjeiksi

0
E. Harrington on graafikko. Tässä hän on suunnitellut elokuva-populäärikulttuurin hahmoja IKEA-kokoamisohjeiden tyylisiksi julisteiksi.Kuvassa siis esimerkiksi Uhrilampaat-elokuvan Hannibal, joka kytkeytyy ihmisen maksaan sekä kasvosuojukseen....
Knight Rider kahdeksalla sellolla :D

Tässä soitetaan Knight Rider -tv-sarjan teemamusiikki kahdeksalla sellolla, kaunista :D

0
Moni muistaa tämän hyvän mielen sarjan, jossa lopussa aina oikeus ja oikeudenmukaisuus voitti. Nimeltään sarja on tietenkin Ritari Ässä, ja yhtä hyvää sarjaa missä...
Kokoelmaa

Maailman suurin Star Wars -kokoelma, sanoo Guinnessin ennätysten kirja

0
Tässä melkoinen kokoelma Tähtien sota -oheistuotteita. Nukkeja, figuureita, alkuperäisiä osia, pelejä ym. ym. ym.Kokoelma sijaitsee Yhdysvaltojen Petalumassa ja sen omistaa S. Sansweet. Toukokuussa 2015...