Artikkelit kategoriassa 'Hupi ja Viihde'

The Idiot Test, Idioottitesti

The Idiot Test, Idioottitesti

Nyt kaikki testaamaan älyn ja päättelykyvyn lahjoja osoitteeseen: users.skynet.be, josta löytyy “The Idiot Test”. Ei se aluksi vaikuta vaikealta, mutta jostain syystä aivot eivät aina toimi värien ja kuvioden yhteydessä täysin niin skarpisti, kuin vaikkapa matematiikan tentissä.

Testin toteutti Ryan Curtis, omien sanojensa mukaan 2-3 tunnissa. On varmaan hienoa koodata peli, jossa voi sitten itsekin osoittaa olevansa “idiootti”!

1800 vuotta vanha Elvistä esittävä veistos

Kenties tässä on pitävä todiste siitä, että rockin kuninkaaksikin tituleerattu Elvis Presley tosiaankin oli ulkoavaruuden olento, kuten eräät scientologit ovat teorioissaan esittäneet. Kuinka muuten voisi  olla mahdollista, että kaikkien rasvatukkien kingi olisi käynyt poseeraamassa ajanlaskumme alussa, noin 1800 vuotta sitten valmistettua, roomalaista sarkofagia koristanutta veistosta varten?

Toinen vaihtoehto tietenkin on, että patsas on toiminut Elviksen Las Vegasin aikaisen stylistin inspiraationa.

Tiedä häntä, mutta yhdennäköisyys on joka tapauksessa häkellyttävä!

Lähde:www.metro.co.uk

Thanko USB Necktie Cooler 2 viilentää solmion alla huomaamatta

Thanko yllättää jälleen hauskalla pikkukeksinnöllään. Pikkuruinen muovinen tuuletin nimeltään USB Necktie Cooler 2 on rakennettu silkkisen kravatin solmun sisälle. Kun käyttäjä laittaa virrat päälle, tuulettaa laite kaulan seutua ja parantaa työtehokkuutta sekä mukavuutta. Normaalisti virran voi ottaa usb:stä, mutta myös 4 AAA-patteria hoitaa homman. Melkoinen turhake! Skragasetti maksaa 34 dollaria.

Lähde: www.thanko.jp (japaniksi) (via www.crunchgear.com)

Haluatko kunnallisvaaliehdokkaaksi? Hae tästä! (sponsoroitu linkki)

Puutarhatonttukeilasetti

Puutarhatonttukeilasetti

Puutarhatontut tuntuvat jakavan pientalo-omistajien mielipiteitä ympäri maailman. Niitä joko rakastetaan, tai sitten vihataan. Tässä mainio pihapelisetti, joka sopinee mainiosti kumman tahansa edellä mainitun ryhmän käyttöön. Puutarhatonttukeilauksessa muoviset tontut toimivat keiloina ja näitä yritetään keilata kumoon setin mukana toimitetulla muovisella keilapallolla. Saatavilla iwantoneofthose.com verkkokaupasta hintaan £29,95.

Oletko puutarhatonttujen ystävä?
Näytä tulokset

Netin monipuolisin pieruäänigeneraattori!

pieru_soundit.jpg

Löytyy osoitteesta www.fart-sounds.net. Hyvää vapunpäivää vaan kaikille!

(kautta: www.random-good-stuff.com)

uısıɐlɐsolʎ ʇıʇsʞǝʇ ɐɐddılɟ

˙ıɯıoʇ ıǝ ʇǝsöʞʞää äʇʇǝ ‘uɐɐʌ ıɯɹɐɥ

˙ɐllǝǝʞʞɐɯolıqqǝʍ ɐllɐʌʎʇʎol ɯoɔ˙pɐɟʌǝɹ˙ʍʍʍ ɐʇsǝǝʇʇıoso ıʇsodlǝɥ nnʇsıuuo uǝuıɯɐʇuɐɐʞ uıʇsʞǝʇ ˙uısısɐlɐsolʎ ɐʇsıɯɐʇʇǝɥɐl uǝuuǝ ʇıʇsʞǝʇ ɐllɐɯɐʇuɐɐʞ ıʇsoıuıɐɯ nnʇsıuuo uǝuıɯǝʞǝʇ (uǝʇsnʇıoɾɹıʞıƃolq ıǝ ısʞıɯ ıɐʇ) uǝıʇsǝıʌıʇsodoʞɥɐs uǝıʌɐʇʇnǝɥıɐ ɐʇsʎuuǝɯɯɐɥ

u_kaannos_liikennemerkki.JPG

Vihainen grilli

Vihainen grilli

Tämä nasumainen grilli odottaa jo selvästi kesää, että pääse grillailemaan sian potkaa, pekonia, herkkusieniä ja tietenkin vihanneksia. Kuinka on sinun laitasi?

Lähde: icanhascheezburger.com

Tekeekö mieli jo grillata?
Näytä tulokset

Windows Vista SP1 vessapaperia

vista-sp1-feature-list-tp_vessapaperi.jpg

Windows Vistan SP1 päivitystä odotetaan julkaistavaksi tänään.  Japanissa eräs humoristinen tuotesuunnittelija on keksinyt juhlistaa tilaisuutta tuomalla myyntiin Vista SP1 vessapaperin, jolle on listattu päivityksen koneelle tuomia uusia ominaisuuksia. Repikää siitä.

Lähde: www.engadget.com

Puhallettava paahtoleipä, älä kysy miksi

Puhallettava paahtoleipä, älä kysy miksi

Tekeekö mieli paahtista? Nyt olisi saatavilla kuminen ilmalla täytettävä versio. Realistisen oloista 15cm korkeaa leipäviipaletta voi sitten ilmeisesti jäystää useammankin tunnin tai lahjoittaa köyhälle opiskelijakaveriile. Tai en minä tiedä mitä tällä on tarkoitus tehdä, keksikää te. Kahden setti maksaa $6,50.

Lähde: www.mcphee.com

Glittergun ampuu kimalletta

glittergun_pistooli.jpg

Tässä mainio pistooli harmitonta ampumaharrastusta etsiville. Glittergun ampuu sisuksistaan nimittäin ainoastaan kimaltelevaa silppua. Kuudestilaukeava kimallepyssyä on Saatavilla Drinkstuff.com verkkoaupasta hintaan €5,29.

Sitten vaan aiheuttamaan pakokauhua goottibileisiin!

Lähde: www.drinkstuff.com