Yhden käden ohjain Xbox 360 pelikonsoliin

Intensiivisen konsolipelailun tuoksinnassa on ajoittain hankalaa saada toista kättä vapaaksi vaikkapa television volyymin säätämiseen tai nörttikolasta hörpyn ottamiseksi. Tämän vuoksi välistä tuleekin mieleen, kuinka kätevää olisi, kun pelailun voisi hoitaa yhden käden varassa.
Legendaarinen modaaja nimeltään Benjamin J. Heckendorn on toteuttanut tilaustyönä asiakkaalleen ohjaimen Xbox360 pelikonsoliin, jonka avulla pelailu onnistuu yhdellä kädellä, jolloin toinen käsi siis jää vapaaksi vaikkapa kutisevien paikkojen rapsuttamiseen.

Kuvassa esitelty ohjain on siis uniikki modaus, mutta tulokset olivat niin lupaavia, että myöskin tuotantomalli on suunnitteilla.
Lisää tietoa projektista Benjaminin kotisivuilla osoitteessa benheck.com
Popularity: 53% [?]










Tuohan on ihan hieno homma, kaikkille ketkä syystä tai toisesta on vähän aikaa tai vaikka vähän pidempääkin “yksi” kätisiä..
Miten toista tattiohjainta pystyy käsittelemään? Tukemalla sen pöytään/alustaan ja heiluttelemalla koko ohjainta?
Hauskala näyttää, mutta kyllä meikäläinen käyttää jatkossakin molempia käsiänsä, kun ne kerran vielä sattuvat toimimaan. Yksikätisille tuo on kyllä mukava juttu.
vaikuttais ainaki minusta vähä kömpelöltä ja putoilevalta kädessäni.. :s
esa king: ohjain kiinnittyy käteen hihnalla.