videotykki_kattoteline_01

Äskettäisen muuton myötä syntyi tarve uudelle videotykin kattotelineelle. Koska soveliasta telinettä omistamalleni Epson TW600 -videotykille ei tuntunut löytyvän kaupasta valmiina (ainakaan kohtuulliseen hintaan), päätin rakentaa tämän itse.  Kattotelineen toteutus mielessä, noin puolen tunnin rautakaupassa harhailun tuloksena ostoskärryyn päätyi toteutusta varten neljä kulmarautaa, mittaan sahattu kappale MDF-levyä ja sopiva setti pultteja, prikkoja, sekä muttereita.

Lopputuloksena syntyi mielestäni varsin siisti ja toimiva ratkaisu videotykin kattokiinnitykselle. Tykin pohjaan kiinnitettyyn MDF-levyyn on ruuvattu kaksi kulmarautaa ja näiden vastinkappaleet puolestaan kattoon. Huoltoa ja muuta säätöä varten tykki on mahdollista irrottaa kohtuullisen helposti poistamalla katossa ja kiinnityslevyssä sijaitsevat kulmaraudat yhdessä pitävät kaksi pulttia.  Mikäli kokonaisuutta haluaisi vielä hieman viimeistellä, voisi systeemin esimerkiksi maalata paremmin ymparistön kanssa sointuvan valkoiseksi. Hintaa kokonaisuudelle tuli itse nikkaroituna alle 10 euroa. Plussana mukana tietenkin myös itse tekemisen ilo!

Edellinen artikkeliMedigenic Keyboard on helppo puhdistaa ja näyttää näppäimistöltä
Seuraava artikkeliGrand Canyon Skywalk tarjoaa huiman näköalan kylmähermoisille