Limupulloraketti V2

hilavitkutin-003

joki aika sitten Ideablogissa esiteltiin Sanden rakentama limupulloraketti, jonka toimivuus herätti paljon keskustelua skeptikoiden keskuudessa. Myös nikkari nimeltään Mikael Nieminen turhautui Sanden rakettimalliin ja rakensi idean pohjalta oman versionsa. Tuloksena limupulloraketti, joka varmasti toimii. Alla Rakentajan itsensä kuvaus projektista, sekä videota raketin laukaisusta.

“Koitin tehdä ideablogissa ollutta limupullorakettia, mutta en saanut sitä toimimaan. Niinpä tein oman hieman erilaisen. Eli tarttet vaan 1.5l pullon, jalkapallopumpun, semmosen suulakkeen joka sopii pumppuun ja toisessa päässä on sellanen piikki joka sopii jalkapalloon ja kumisen korkin tai semmosen korkkisen viinipullokorkin. Itse käytin kumikorkkia koska en löytänyt muuta. Jos on noi tarvikkeet, niin loppu on helppoa. Laitat sen suulakkeen pumppuun. Sitten teet korkkiin, kumpaa nyt käytätkin, ihan pienen reiän. Sitten laitat suulakkeen siitä reiästä sisään. Sitten laitat pulloon noin 1/3 osa vettä ja työnnät korkin melko tiukasti kiinni ja alat pumpata. Noin 20 pumppauksen jälkeen minulla ainakin pullo singahtaa noin 20m korkeuteen ja 15m pitkälle.”

Bookmark and Share

Popularity: 52% [?]

24 Kommenttia aiheeseen “Limupulloraketti V2” liittyen

  1. Vote -1 Vote +1Elek kirjoitti 15.5.2009. 8:31. Linkki kommenttiin |

    Siisti vois koittaa joskus..

  2. Vote -1 Vote +1Raiz kirjoitti 15.5.2009. 12:36. Linkki kommenttiin |

    Mitä tuli nopeasti mieleen:
    1. Vähemmän vettä, että olisi vähemmän massaa mitä liikuttaa -> lentää pidemmälle. Vähemmällä on myös enemmän tilaa ilmalle -> enemmän korkeapaineista ilmaa. -> lentää pidemmälle. (tuossa videossa näytti olevan vain noin 1/3 ilmaa)
    2. Pullon pitäisi olla vanhaa kastia, eli niitä vanhoja paksumpia pulloja eikä nykyisiä paperinohuita pulloja. Tämä vain sen takia, jos uudet pullot eivät kestä niin paljon painetta kuin mitä pumpusta enintään saisi. Toki pumppaus pitäisi tehdä hallitusti siten, että paine ei pääsisi puskemaan pumppua irti pullosta.

    Toki nämä ovat vain spekulaatiota, eikä mitään absoluuttisia faktoja.

  3. Vote -1 Vote +1mikael kirjoitti 15.5.2009. 13:39. Linkki kommenttiin |

    Tossa vettä oli ehkä 3/5 osa mutta oikea suhde on 1/3 osa vettä jonka olen myöhemmin havainnut parhaaksi.

  4. Vote -1 Vote +1Mixeli kirjoitti 15.5.2009. 14:03. Linkki kommenttiin |

    Hei jokin raja tännekkin, tälläsiä “lelu” viritelmiä jaksa kukaan, mitään ideaa laittaa kesken eräisesti / vajaasti toteutettua ideaa tänne. Yritys hyvä kymmenen, tulos täysi nolla.

  5. Vote -1 Vote +1No Lifes For Ever kirjoitti 15.5.2009. 14:34. Linkki kommenttiin |

    Mixeli teeppä itse sitten “valmis” raketti eikä mitään “vajaata”…
    Asiaan hieno raketti tein itsekki, mutta kuten todettiin jo niin 1/3 osa vettä on paras. (Omassa kyllä kaasulla täytin en ilmalla)

  6. Vote -1 Vote +1Kielipoliisi kirjoitti 15.5.2009. 14:35. Linkki kommenttiin |

    Jee, 5 metriä. Videokin tehty sellasella tahdilla, että liekkö kusihätä ollut.

  7. Vote -1 Vote +1Mika Latvala kirjoitti 15.5.2009. 15:07. Linkki kommenttiin |

    20 metrin korkeuteen? Näytti minusta että lensi noin 3 metrin korkeuteen ja 10 metrin päähän…

  8. Vote -1 Vote +1No Lifes For Ever kirjoitti 15.5.2009. 15:34. Linkki kommenttiin |

    Helium on parempi kuin ilma…

  9. Vote -1 Vote +1mikael kirjoitti 15.5.2009. 16:22. Linkki kommenttiin |

    toi videossa ollut lento ei ollut parhaita mut en jaksanu tehä uutta. Ja korkeus riippuu pullon suuntaamisesta, ja videossa se oli aika laaka mut jos suuntaat aika ylös, niin lentää sen verran mitä viseon kuvauksessa sanoin.

  10. Vote -1 Vote +1sande kirjoitti 15.5.2009. 21:05. Linkki kommenttiin |

    HYvä että joku on lähtenyt kehittämään ideaani! Hatun nosto tälle!

    Videota en nähnyt kun ei juutuubi toiminut mutta eiköhän tuo parenpi ole!

  11. Vote -1 Vote +1sande kirjoitti 15.5.2009. 21:13. Linkki kommenttiin |

    ainiin vielä sanon että paremmin toimii kun käytät isoa kunnon pumppua

  12. Vote -1 Vote +1mikael kirjoitti 15.5.2009. 22:00. Linkki kommenttiin |

    Joo mullakin on juutupe rikki. Varmaan joku korjaus siellä

  13. Vote -1 Vote +1yks kyssäri kirjoitti 16.5.2009. 7:35. Linkki kommenttiin |

    Eli korkki jää venttiilin kanssa pumppuun kiinni vai täytyykö niitä ettiä pitkin pihaa?

  14. Vote -1 Vote +1Kmikko kirjoitti 16.5.2009. 11:05. Linkki kommenttiin |

    Noin parikymmentä vuotta sitten näitä vastaavia sai ihan lelukaupasta. Raketti oli jotain kovahkoa melko paksua muovia. Itse suutin josta vesi sitten purkautui ulos oli varsin pieni, ainakin verrattuna näihin limpparipulloihin, ehkä jotain 5mm tai siihen suuntaan. Suuttimen alaosassa oli sitten pieni laippa ja pumpussa sopiva ‘haarukka’ joka piti tästä laipasta kiinni. Rakettiin sai siis pumpattua painetta niin paljon kuin pienet kätöset vaan jaksoivat ja sitten vapautettiin raketti. Lensi komeasti ja pitkälle.

  15. Vote -1 Vote +1Sulavesi kirjoitti 16.5.2009. 14:16. Linkki kommenttiin |

    Jep, mullakin oli tuollainen vesiraketti lelukaupasta hankittuna ´70 -luvulla. Punainen ja lähti niin maan peruskiukkuisesti.

  16. Vote -1 Vote +1Minävainolenkivatyyppijee kirjoitti 16.5.2009. 14:28. Linkki kommenttiin |

    Näistä raketeista onkin nyt paljon puhetta niinmpä otan puheeksi oman sinkoni jolla voi myös ampua raketin. Se toimii niin että, ekaks pumpataan pulloon ilmaa ja sitte päästetään ventiilistä putkeen se ilma ja sitte sieltä lentää ammus. Kysykää lisää jos kiinnostaa.

  17. Vote -1 Vote +1Nimetön kirjoitti 17.5.2009. 16:19. Linkki kommenttiin |

    Ylempi kiinnostaa :D

    Ja itse toteutin tuon niin että veistin puusta jotain korkiksi kelpaavaa. hakkasin sitä viellä vasaralla pullon suuhun niin vähän mukautuu vesitiiviimmäksi. sitten sahasin viime (toimimattomasta)raketista venttiilin irti korkista. sen jälkeen porasin korkkiin reijän ja liimasin epoksilla kiinni. odottelen kuivumista.

  18. Vote -1 Vote +1no jopas on kirjoitti 17.5.2009. 20:24. Linkki kommenttiin |

    Melko alkeellisia virityksiä. Katsokaa tämä http://home.people.net.au/~aircommand/day34.htm

  19. Vote -1 Vote +1Lemmy kirjoitti 20.5.2009. 14:37. Linkki kommenttiin |

    Meikäläinen muutama kesä sitten ammuskeli vesiraketteja kompuralla, sellaanen ilmasuutin viinipullon korkin läpi (sai kokispulloon aika tiiviisti kiinni). Hyvin lähti, pitäs tehä vaan joku alustasysteemi, niin ei kastuis. Ja joku viritelmä että saa enempi painetta, kön tolla korkkisydeemillä.

  20. Vote -1 Vote +10ho kirjoitti 14.6.2009. 4:22. Linkki kommenttiin |

    http://home.people.net.au/~aircommand/day34.htm <— noihan näyttää ihan niinku vaivalla tehdyiltä :D

  21. Vote -1 Vote +1sande kirjoitti 14.6.2009. 20:54. Linkki kommenttiin |

    katoin tossa ylläolevasta linkistä videon, miten ne on saanu tehtyy sillee et se vesi tulee kolmena eri värinä ulos pullosta???!!!

  22. Vote -1 Vote +1Pekka kirjoitti 2.7.2009. 21:36. Linkki kommenttiin |

    Ostin kaupasta kummipojalle runsaat kaksikymmentä(20+)vuotta sitten vastaavanlaisen. Ostoksen mukana oli ilmapumppu ja ohjeet ladata pienellä vesimäärällä ja pumpulla raketti. En muista enää varmasti mutta siinä taisi olla joku laukaisujärjestelmäkin.

  23. Vote -1 Vote +1--- kirjoitti 17.7.2009. 15:41. Linkki kommenttiin |

    ei onneksi vanha

  24. Vote -1 Vote +1WaterPoweredRockets kirjoitti 22.7.2009. 16:38. Linkki kommenttiin |

    Ite alotin tekee noita vesiraketteja. Eka versio oli 0,5l pullosta tehty tollasella korkkipuu ja venttiili systeemillä. Se lenti jonku 10 metriä eikä ollu oikee hyvä. Seuraava ja viimeisin jonka tein Lentääki sitte sen 35 metriä. Pullohan on tossa se 0.75l ja laukaisujärjestelmäkin on tehty joka on paljon parempi ja paineenkestävämpi ku toi korkki. Suunnitteilla olis nytte tehdä 1,5l tai 2l pullosta raketti ja isontaa laukasujärjestelmää ja tiivistää pienet vuodot.

Jätä kommenttisi