Viritetty Ruohonleikkuri

Rakentelija nimeltään Jere Leinonen päätti rakentaa itselleen kylän nopeimman ruohonleikkurin, Tässä rakentelijan itsensä kuvaus projektista:

“Eli tämä täysin päätön idea lähti siitä kun kaverini ”viritti” ruohonleikkuriaan, ja väittisen kulkevan kovaakin. Noh, eihän se normaalia kovempaa juurikaan ollut se vauhti, ja lyötiinkin veto että minä saan tehtyä kovempikulkuisen vempeleen, ruohonleikkurista.

Noh, nettiin, josta löytyiskin paljon videoita vastaavista ruohonleikkureista, joita on ”vähän” viritetty, ameriikkalaisten tyyliin. Noh, tästä vain enemmän innostuneena päätin ryhtyä toteuttamaan projektia!

Ensin piti toki löytää ruohonleikkuri, ja sehän löytyikin kylältä, kaveriltani, ja ilmaiseksihan sen sai hakea.

24042009465

Nooh, sitten turhat roippeet leikkurista pois, kun niitä ei tarvita.

24042009472

Kun kaikki osat oli irroiteltu ja leikkuria muutenkin valmisteltu tätä tarkoitusta varten, oli aika etsiä moottori. Sen kummempia katselematta ostin suzuki RG:n kevytmoottoripyörän, osina tosin huimaan hintaan 75€ Mukana tuli kuin tulikin ainakin puoli koko pyörää, ja aikalailla kaikki osat mitä tarvittiinkin niin löytyi tästä osakasasta.

Ja tässäpä se olennaisin osa.

24052009580

Moottori vain nostettuna tulevalle paikalleen.

23052009578

Sitten rakenneltiinkin moottorille kiinnikkeet, joista en kyllä kuvaa kehtaa laittaa =D Kun kiinnikkeistä oli tullut mieluiset (tai no toimivat), moottori laitettiin siis kiinni näihin kiinnikkeisiin, jotka siis tultaisiin hitsaamaan paikalleen, kokonaisena pakettina siis. Kuitenkaan moottoria en vielä kiinnittänyt, koska oli aika tehdä taka-akseli tähän viritykseen, kun lukkoperähän se oli saatava, ei sille muuten revittelemään pystyisi. Naapurin hallilta 25mm akselia metrin pätkä,laakeripukit kaupasta ja sitten sorvailtiin rattaalle sopiva holkki.

30042009529

Taka-akselille sopivat kiinnitykset, ja laakeripukit paikoilleen.

23052009578

Sitten koko paska ylösalaisin, tai siis takaisin oikeinpäin, ja pakoputkea, ketjuja, sekä itse moottoria paikalleen. Pakoputken tieltä piti raivata aikas paljon kaikenlaista tavaraa, mutta hienostihhan se siihen istuu loppujenlopuksi, pienen jatkopalan kanssa ainakin.

24052009580

Sitten hitsailtiinkin jo moottori paikalleen, koska sehän vaikutti jo varsin toimivalta systeemiltä.

24052009581

Kuvaa vedosta.

24052009584

Sitten alkoikin jo tämän härpäkkeen sähköjen pohdiskelu, kun nehän ei mennytkään ihan niin helposti kuin olisi voinut luulla. Samalla kun sähköt tähän lisäili, niin tulihan sitä sitten samalla laitettua mitteristo, sekä virtalukko. Tässävaiheessa toteutettii myös kaasupoljin, oikealle jalalle.

26052009602

Sitten tehtiin kytkin, sekä vaihteet, vaihteet tulivat oikealle kädelle, kuin autossakin.

wm_normal_12082009998

Valitettevasti tuo kytkin ei toiminut, joten siihen tehtiin sitten uusi, erilainen.

wm_normal_11082009997

Loppuun vielä pari ajovideota, kaippa niistä selvän saa.

Popularity: 81% [?]

45 Kommenttia aiheeseen “Viritetty Ruohonleikkuri” liittyen

  1. Vote -1 Vote +1Roope kirjoitti 28.8.2009. 13:11. Linkki kommenttiin |

    Jonkinlaisen rungon kun tuohon saisi, niin periaatteessa mönkijä ratilla. Kevyeltähän tuo runko näyttää, joten maksiminopeus umpihullulla testaajalla voisi olla jotain 100-120kmh luokkaa?
    On tuo hienompi peli kuin tankomönkijät! (Paljonkos noissa ruohonleikkureissa yleensä muuten on kuutioita?)

  2. Vote -1 Vote +1TM kirjoitti 28.8.2009. 13:12. Linkki kommenttiin |

    Heh, ihan hauskan viritys, ja varmasti hauska ajaa!

    Mutta se nyt vähän häiritsee, että ruohonleikkurin kanssahan tuolla nyt ei ilmeisesti muuta tekemistä, kuin se runko. Mitään leikkuriahan ei näytä koneessa olevan, joten miksi nimitys Viritetty ruohonleikkuri? Olisin luullut että vedonlyönnin osana olisi ollut se että se olisi virityksen jälkeen vielä toimiva leikkuri..

  3. Vote -1 Vote +1sande kirjoitti 28.8.2009. 13:16. Linkki kommenttiin |

    Tuo mikään ruohonleikkuri ole! Mönikijä sanon minä!

  4. Vote -1 Vote +1Huippu kirjoitti 28.8.2009. 15:53. Linkki kommenttiin |

    Mahtavan näkönen leikkuri. Jos olis itellä jos olis tilat ja rautaa, niin saattas vaikka väsää vähän samantyyppisen vekottimen. Laitas viel se “konepelti” kiinni, niin näyttää enemmän ite ruohonleikurilta :D

  5. Vote -1 Vote +1nojooo o kirjoitti 28.8.2009. 16:00. Linkki kommenttiin |

    Kyllää tää aikalailla vertoja vetää noille muille ideoille sanon minä!

  6. Vote -1 Vote +1GWG kirjoitti 28.8.2009. 16:42. Linkki kommenttiin |

    Jes. Tämä kyllä voittaa toteutuksen vaativuudeltaan nuo “liimaa laitetuuletin kiinni asiaan x” -ideat mennen tullen. Mutta paljon se nyt sitten kulkee? GPS kyytiin ja kokeilemaan! :)

  7. Vote -1 Vote +1Nj oe kirjoitti 28.8.2009. 18:59. Linkki kommenttiin |

    ee.. kannattaisko tehä tollaki ajalla ja rahalla putki runko auto ku tolla ei pysty vetää rinkiikää kallistelemati ku ei oo jousia ja on noi kapee :/

  8. Vote -1 Vote +1Jere Leinonen kirjoitti 28.8.2009. 21:22. Linkki kommenttiin |

    Heh. Kaveri kävi testaan ihan tiellä, ja gepsiin se meni sen 80km/h, sitten kuulemma loppui uskallus, kun ohjaus niin epätarkka.

    Saa sitten miettiä kun tuossa kaveri veteli vitosella, ja vaihteitahan löytyy kuusi kappaletta, eli kyllä se hyvin suurella todennäköisellä sen 100km/h menee. Kuitenkin välitykset ovat vakiot, ainoastaan takarenkaat ovat pienemmät, joka vähän hiljentelee :P

    Mutta sitten vielä, eli tällähän ei sinänsä ole tarkoituskaan ajaa satasta, vaan tämä on sellainen ”piha-ajoneuvo” jolla ajellaan tässä pihassa, ja käydään katsomassa esim. jääratakisoja tuossa lähijäällä :)

    Jep, siksi laittelinkin tämän tänne, ja toivon tosiaan että ymmärrätte tämän tekemisen hankaluuden, ei ole juuri niitä liimaa laitetuuletin kohteeseen x, vaan tähän on oikeasti käytetty aikaa, ja rahaakin jonkinverran, mutta sen osuu on kyllä marginaalinen, alle 100e.

    Ja sitten, vehje EI ole kovin kapea, ainakaan ruohonleikkuriksi, takarenkaiden akseliväli n. 130cm, + renkaat.

  9. Vote -1 Vote +1Mixeli kirjoitti 28.8.2009. 21:56. Linkki kommenttiin |

    Yleensä noissa päältäajettavissa on se noin parisen sataa kuutiota, ajanu jopa joskus viis-satasta, että mielestäni kyseessä oli ennemminkin moottorin pienenys kuin suurennos. Tosin moottoreina ruohonleikkurin moottori ja piikin moottori ovat täysin erilaisia.

  10. Vote -1 Vote +1nojooo o kirjoitti 28.8.2009. 23:00. Linkki kommenttiin |

    Niin ja siis päältäajettavissa pyörät pyörii hydrauliikkaöljyllä.

  11. Vote -1 Vote +1Jere Leinonen kirjoitti 28.8.2009. 23:47. Linkki kommenttiin |

    ”Niin ja siis päältäajettavissa pyörät pyörii hydrauliikkaöljyllä.”

    Mitä vittua :D D

    Kyllä normaalissa leikkurissa on ihan hihnaveto, eli moottorilta hihna vaihdelaatikolle, ja siitä pyörille. ja toisekseen et sinä saa pyörää hydrauliikkaöljyllä pyörimään… :D D

    Niin, ja missähän olen puhunut moottorin SUURENNOKSESTA?

    Virittämisestä ja muusta kyllä, mutten muista puhuneeni moottorin suurennoksesta, ja jepjep, piikin kone on ihan erilainen, ja muutnekin kiertää enemmän, ja kun kaikki voima ohjataan kiilahihnan sijasta ketjuilla suoraan taka-akselille, niin saapihan siinä huomattavasti enemmän kulkuja :P

  12. Vote -1 Vote +1GWG kirjoitti 29.8.2009. 18:18. Linkki kommenttiin |

    “et sinä saa pyörää hydrauliikkaöljyllä pyörimään”

    Kyllä hydrauliikkaöljyllä saa pyörät pyörimään (hydraulimoottori), ja joissain leikkureissa on sellainen systeemi.

  13. Vote -1 Vote +1Jere Leinonen kirjoitti 29.8.2009. 18:20. Linkki kommenttiin |

    ”Kyllä hydrauliikkaöljyllä saa pyörät pyörimään (hydraulimoottori), ja joissain leikkureissa on sellainen systeemi.”

    Aivan, vaan ei ne sillä öljyllä pyöri, vaan se öljy pyörittää moottoria, joka sitten pyörittää renkaita, joka sitten vie vehjettä eteenpäin.

  14. Vote -1 Vote +1nojooo o kirjoitti 31.8.2009. 18:24. Linkki kommenttiin |

    “Aivan, vaan ei ne sillä öljyllä pyöri, vaan se öljy pyörittää moottoria, joka sitten pyörittää renkaita, joka sitten vie vehjettä eteenpäin.”

    Öljy pyörittää moottoria… :D . Ehkei tuo hydrauliikkaöljy kuitenkaan.

  15. Vote -1 Vote +1niinpä kirjoitti 31.8.2009. 23:46. Linkki kommenttiin |

    Ohan noissa leikkureissa sitä hydrostaattista voimansiirtoa mut ei oo kyllä tullu perehdyttyä siihen että miten se toimii

  16. Vote -1 Vote +1Niin kirjoitti 1.9.2009. 15:31. Linkki kommenttiin |

    Siis ohan suurin osa leikkureista just hydraulimoottoreita, eli hydrauliöljy pyörittää pyöriä. Paljon polttomoottoreita tehokkaampia.

  17. Vote -1 Vote +1juustiissa kirjoitti 1.9.2009. 20:02. Linkki kommenttiin |

    130cm akseli välinä on vähän! vai miks sitten kallistat noin pljo mutkis?? jos olislevee ja paino piste matalal ni vois ajaa mutkii lujaa!

  18. Vote -1 Vote +1jonnu kirjoitti 3.9.2009. 4:23. Linkki kommenttiin |

    “Siis ohan suurin osa leikkureista just hydraulimoottoreita, eli hydrauliöljy pyörittää pyöriä. Paljon polttomoottoreita tehokkaampia.”

    kyllä siellä ihan polttomoottori pyörittää hydraulipumppua, jonka tuottama paine sitten muutetaan hydraulimoottorilla liikkeeksi.

  19. Vote -1 Vote +1Raimo kirjoitti 4.9.2009. 20:49. Linkki kommenttiin |

    Ellen ihan vääryyksissä ole, niin toi hydraulinenvoimanvälitys löytyy myös monesta bussista… Kuulemma “moottori”jarrutus on aika tymäkkää luokkaa kun jarru heittää vain “venttiilin ympäri” eli sama voima joka juuri kiskoi etiäpäin toimii jarruna.

  20. Vote -1 Vote +1Fomppakarhu kirjoitti 5.9.2009. 15:08. Linkki kommenttiin |

    Viritys on toki hieno. Jos haluat OIKEASTI saada siitä viritetyn “ruohonleikkurin” laitappa hyvä mies katteet takasin paikalleen. Sillon se vasta olis über (:

  21. Vote -1 Vote +1Jere Leinonen kirjoitti 7.9.2009. 11:54. Linkki kommenttiin |

    Heh, katteita minulla ei valitettavasti ole, niinkuin ensimmäisestä kuvasta saattaa huomata, ei konepaltiä. ja tuo takalokarit meni paskaksi kun ajoin vahingossa niiden yli :D Muovia olivat.

  22. Vote -1 Vote +1Niin kirjoitti 11.9.2009. 15:37. Linkki kommenttiin |

    Babyface :-*

  23. Vote -1 Vote +1Nimetön kirjoitti 14.9.2009. 23:13. Linkki kommenttiin |

    “takalokarit meni paskaksi” Luultavasti ensin kulki ruuansulatuselimistösi läpi?

  24. Vote -1 Vote +1Nimetön kirjoitti 4.10.2009. 17:50. Linkki kommenttiin |

    miehellä mylly!!

  25. Vote -1 Vote +1on teitä moneen junaan kirjoitti 16.10.2009. 17:11. Linkki kommenttiin |

    iha hauska katella ku tääl käy kommentoimassa kaikki jotka osaa just laittaa ilmaa polkupyörän renkaisii, jos sattuu olee oikeenlainen venttiili muuten menee sormisuuhun.kommentoikaa sit ku tiedätte mistä puhutte. tos on hyvä esimerkki “Siis ohan suurin osa leikkureista just hydraulimoottoreita, eli hydrauliöljy pyörittää pyöriä. Paljon polttomoottoreita tehokkaampia.” menkää kommentoimaa vaik johonki semmosee tekstii joka käsittelee kännykän kuorien vaihtoa tai telkkarin kaukosäätimen pattereiden vaihtoa.

  26. Vote -1 Vote +1gege kirjoitti 24.10.2009. 19:20. Linkki kommenttiin |

    Vähän kyllä särähtää tuo ruohonleikkuriksi nimittäminen korvaan, jossei sillä voi leikata ruohoa. Laitappa kuule ruohonleikkuuhilut takaisin kiinni, niin saat rispektit täältäkin!

  27. Vote -1 Vote +1Jarppa kirjoitti 26.10.2009. 21:07. Linkki kommenttiin |

    Sul on vähän seokset laihalla. Neulaa ylennäs vaan kaasarissa.

  28. Vote -1 Vote +1mikko leppänen kirjoitti 2.11.2009. 20:41. Linkki kommenttiin |

    ihan hyvältä toi vempain vaikuttaa. mutta kannattas parannella ulkonäköä.laittaa vaikka se entinen nokkapelti takas.ois siisti.jos näyttäs vakiolta.mutta kulkis lujaa.mutta se on ihan maku asia.

  29. Vote -1 Vote +1Jere Leinonen kirjoitti 8.11.2009. 23:26. Linkki kommenttiin |

    http://www.youtube.com/watch?v=-xzjwpq98_M

    Ette usko kuinka hauskaa on… =D

  30. Vote -1 Vote +1Rakentelija kirjoitti 9.12.2009. 12:56. Linkki kommenttiin |

    Hienon pelin oot poika tehny! Oo ylpiä taidostas! :D Tuos kans kaverin kans rakennellaan vanahasta partnerin power collectionista sellasta tuuniversioo ja kaiken laista valoineen päivineen ollaan laitettu kiinni. Olisko sulla enempää tietoo näistä cd-soitin/radio hommista, kun tarvis laittaa sellanen kii menopeliin? akku on 24volttinen ja 2 deuzerin 150wattista kajaria on ostettu.

  31. Vote -1 Vote +1Diiiziii kirjoitti 18.1.2010. 13:55. Linkki kommenttiin |

    Katoin tos yhes videos et pidit takaant kiinni,nii oliskohaa kuppipenkki asiaa tollases vehkees ja jos 2 turvakaarta ettei käy hullust ku lennät nurin :)

  32. Vote -1 Vote +1moikka kirjoitti 24.1.2010. 13:57. Linkki kommenttiin |

    onhan toi hieno vempele ollaan kaverinkaa mietitty jotain tämmöstä ja romurautaa löytyy kyllä mootori on vaa kateesa eli siis rakenetaa itte runko ns”raudasta” ja vanerista.. luuletko että työnettävän ruohonleikkurin mootori on sopiva 2 ketjulla ja isommala tankila tai just istuttava tai 2x 25cc 2tahti trimmeriä!!??

  33. Vote -1 Vote +1Jere Leinonen kirjoitti 25.1.2010. 11:41. Linkki kommenttiin |

    Trimmerit ei riitä, niistä voima saadaan puhtaasti kierroksilla, nehän kiertää kun formulat, joku 10000rpm ei ole edes hankala. Ei ei tule onnistumaan, paitsi järkyttävällä alennusvaihteella.

    Työnnettävän leikkuri on jo huomattavasti parempi vaihtoehto, mutta mites meinasit siihen kytkimen rakentaa? Se on meinaan sitten niin että siinä on kokoajan veto päällä, niin voisi olla hauskaa, kun pitäisi kääntyä, mutta käykin niin että mikroauto puskeekin suoraan ojaan…. :D Tulee rumaa jälkeä jo pienestä vauhdista.
    toisekseen ne on yleensä pystyakselisia, jotan sellaisen vaakaan kääntäminen ei olekkaan niin helppo juttu… ei saa voitelua, ja sisälle täytyy itse rakentaa jonkinlaista voitelua.

    Ehdotan että ostat suzuki PV:n 50cc koneen, saa sellaisella 50-100e täysin toimivan koneen, jossa valmiina kytkin, vaihteet ja muut, ei tarvitse alennusvaihdetta.

    Diiiziii: Kuppi, tai muutakaan penkkiä ei kannata rakentaa, ellei tee myös turvakaaria. tästä on paljon parempi, että kyydistä lentää pois, kuin että jää härveliin kiinni, ja mennään kattolattiakattolattia, siitä tulee myös pahaa jälkeä…
    toisekseen, en pitele takaa kiinni, vaan pumppaan bensaa, kun polttoainetankki takana, niin ei saa kurvissa bensaa. nykyään se on jo edessä, tässä tuorein video.

    Youtube: http://www.youtube.com/watch?v=-xzjwpq98_M

    Kiitokset kaikille kiinnostuksestanne!

    Rakentelija: Olisko sulla enempää tietoo näistä cd-soitin/radio hommista, kun tarvis laittaa sellanen kii menopeliin? akku on 24volttinen ja 2 deuzerin 150wattista kajaria on ostettu.

    Tietoa löytyy, kyseli ihmeessä, lisätkää halukkaat vaikka meseen: Leinonen@liimatukka.org, selitän mielelläni. Itsellänikin nuita poppivehkeitä on, ja kytkennät opeteltu kyllä hyvin, aina kotelon rakentamisesta lähtien sen virittämiseen refleksiputkella. ;)

    Mikko Leppänen: Juu, kannattaisi tottakai, vaan en ole tällä ajelemassa minnekkään tuuninki kisoihin ;)

    Jarppa: Kiitos vinkistä, en ole katsonut asiakseni säätää, kun keulii ja kukkuu ;)

    on teitä moneen junaan: Olen ihan samaa mieltä :D D

  34. Vote -1 Vote +1Nm: Zumbamulukku. kirjoitti 11.3.2010. 15:56. Linkki kommenttiin |

    Karmea peli!!! Varmastikkin hengenvaarallinen. Ei kunnon jousitusta painopiste korkeahkolla, joten kaatuu melko varmasti kovempaa mutkiin tarjottaessa. Kaikenkaikkiaan varmaan melkosen kiikkerä peli lyhyestä akselivälistä ja kapeasta raideleveydestä Johtuen. Älä tapa ittees!!!

  35. Vote -1 Vote +1pivotter kirjoitti 12.3.2010. 14:43. Linkki kommenttiin |

    upee vehje! saattaa olla vaan hankalaa toi ´´kahvakaasu´´ kun poljin olis varmaan vähä parempi.

  36. Vote -1 Vote +1pivotter kirjoitti 12.3.2010. 15:06. Linkki kommenttiin |

    upee vehje! onboard video oliss varmaan hiano

  37. Vote -1 Vote +1Jere Leinonen kirjoitti 15.3.2010. 12:35. Linkki kommenttiin |

    Pivotter, ihan poljin siinä on oikealla jalalla, ja tuo kahva tuossa vaihdekepissä on kytkin.. =)

  38. Vote -1 Vote +1TB kirjoitti 16.4.2010. 11:08. Linkki kommenttiin |

    Ei muuta kuin kisaamaan. http://www.leikkurilemans.com/

  39. Vote -1 Vote +1haha kirjoitti 4.5.2010. 23:03. Linkki kommenttiin |

    Kaiken laisia pesunkestäviä bensalenkkareita täällä onkin! Voi perkele että potuttaa kun ei ole markkia missä opetella näitä junttitouhuja.. Kiinnostusta löytyisi =(

  40. Vote -1 Vote +1aksu kirjoitti 23.10.2011. 1:08. Linkki kommenttiin |

    millä saisin päältä ajettavan leikkurin kulkemään vakio koneella? kun olen jo pistänyt isompaa hihna pyörää..kun kyllähän siinä koneessa pitäisi tehoa ja vääntöä olla mutta millä siitä sais kaiken sen irti?

  41. Vote -1 Vote +1Jere Leinonen kirjoitti 24.10.2011. 0:58. Linkki kommenttiin |

    http://www.hilavitkutin.com/ideablogi/2009/08/28/viritetty-ruohonleikkuri/#comment-2017

    Aksu, vaihda hihnapyörien paikkaa… Takanen eteen ja etunen taakse… Sitten http://tinyurl.com/ruohonleikkuri tuolta näyttäs löytyvän useita kymmeniä sivua aiheesta.. Esim yksi kirjoittaja kirjoittaa näin.. ”juu.. nyt on koneesta kantta laskettu, lyhennetty pakoventtiiliä ja vaijeri on laitettu menemään suoraan kaasarin päälle ilman niitä vipstaakkeleita…”

    Siinä kai ne helpoimmat. Itselle vaan tuntuu ettei mikään riitä.. ehkä seuraavaksi kelkan kone…. Mutta mihin? Potkukelkkaan? o_O

  42. Vote -1 Vote +1Petri kirjoitti 24.7.2012. 6:48. Linkki kommenttiin |

    Kuskille vielä kypärä päähän ja mieluusti joku selkäpanssari mukaan niin ei tarvitse kaatumisen jälkeen siirtyä pyörätuolin kuskiksi.

  43. Vote -1 Vote +1Buu kirjoitti 20.5.2013. 22:03. Linkki kommenttiin |

    meiän mikroauto 4 heppasella moottorilla ja KOKONAISELLA ruohonleikkurin rungolla ni sekin kulkee kovempaa kun toi nois videois et revi siit!!!

  44. Vote -1 Vote +1aaltlboy_ kirjoitti 1.2.2014. 14:11. Linkki kommenttiin |

    Jännää ku katelliset räkänokat huutelee ku ei osais edes persettää siivota :D samaa rataa ja uusia keksintöjä kehii

  45. Vote -1 Vote +1Jere Leinonen kirjoitti 25.2.2014. 13:49. Linkki kommenttiin |

    Moro! Näyttää tulevan vieläkin ilmoitukset uusista kommenteista sähköpostiin, joten sama kai tuo on vastailla.. Tämä ”leikkuri” on jo siirtynyt autuaammille metsästusmaille, mutta rakentajassa piisaa vielä virtaa… ;)

    Saas nähdä mitä sitä ryhtyis sit keksimään.

    Buu kirjoitti 20.5.2013. 22:03:
    meiän mikroauto 4 heppasella moottorilla ja KOKONAISELLA ruohonleikkurin rungolla ni sekin kulkee kovempaa kun toi nois videois et revi siit!!!

    Jooh, tosiaan 96km/h oon tuolla GPS:ssään tarjonnut, muttakun klappia tahtoo ohjauksessa olla joku puoli kierrosta, niin ei meinaa lujempaa uskaltaa mennä. Miten lujaa se suzuki RG kulkee? Vakiovälitykset mutta hieman pienemmät renkaat.. :)

    Raideväli tuli levitettyä joku 10cm puolelleen, mikä teki väkkärästä aika vakaan, eipä juuri kaatumista tarvinnut pelätä.

    Tosiaan kaasuhan on oikealla jalalla, ja vaihdekepissä on kytkin, ja vaihteita vain tökitään kepistä eteen (isommalle), tai taakse.(pienemmälle) Ja oikeastaan voisin väittää ettei edes poljinratkasu ole kytkimen kanssa parempi. :)

    Huutelijoitahan aina löytyy ^^ :)

Jätä kommenttisi