MakerBot Replicator on yksi askel lähemmäs jokakodin 3D-tulostinta

Kovinkaan moni aikaansa seuraava ei enää kyseenalaista sitä tosiseikkaa, että -tulostus on yksi teknologioista, joka tulee mullistamaan elämämme lähivuosien kuluessa. Kysymys on enää siis siitä milloin, ja kuka tuo markkinoille ensimmäisen jokamiehen -tulostinen. Siis laitteen, joka on riittävän edullinen ja helposti lähestyttävä, että se voidaan hankkia perheeseen vaikkapa yhteiseksi joululahjaksi. Uusin, juuri CES -messuilla esitelty kilpailija joka kodin -tulostimen tittelistä on .

MakerBotin uutuusmalli toimitetaan valmistajan aikaisemmista malleista poiketen heti käyttövalmiina, kun aiemmat mallit on toimitettu jonkin verran nikkarointia vaativina rakennussarjoina. MakerBot Replicator kykenee myös tulostamaan suurempia kappaleita kuin tätä edeltävät mallit. Tulostettujen kappaleiden äärimitat ovat nyt maksimissaan 225 x145 x150 mm. Replicator -laitteesta on myös olemassa kaksi optiota, joista toinen on varustettu kahdella tulostinsuuttimella. Kaksi tulostinsuutinta mahdollistavat kahden eri tulostusmateriaalin käyttämisen, joten tulostimella voidaan luoda kaksivärisiä kappaleita, tai sitten kappaleita, joissa on ominaisuuksiltaan kahta eri materiaalia. Tulostusmateriaalina laite käyttää tavallista ABS-muovia, josta esimerkiksi myös legopalikat on tehty.

MakerBot Replikaattorin hinta on yhdellä tulostinsuuttimella noin 1380 euroa ($1749) ja vastaavasti kahdella 1580 euroa ($1999). Suomeen toimitettuna kahden tulostuspään 3D-tulostimen hinta nousee noin 1676 euroon + tullit ja arvonlisäverot. Lasten leluksi laite on vielä siis aavistuksen turhan hintava, mutta vaikkapa intohimoiselle pienoismalliharrastajalle, tai esimerkiksi yhden henkilön arkkitehtitoimistoa pyörittävälle laite voi oalla harkitsemisen arvoinen hankinta. Toimitukset alkavat noin 6 viikon kuluessa.

Laitteen esittelyvideo seuraa

Lähde: makerbot.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (23 arviota, keskiarvo: 4.83/5)

Pikamallinnusta Saharassa, raaka-aineena hiekka ja aurinko

Kuten vakituiset lukijamme jo tietävätkin, me täällä Hilavitkuttimessa uskomme vakaasti siihen, että lähitulevaisuudessa käyttöesineet tuotetaan enenevässä määrin lähituotantona. Emmekä suinkaan tarkoita silkkaa käsityötä, vaan ennemmin eri materiaaleja ja energianlähteitä hyödyntävien pikamallinnuslaitteiden avulla.

Tässä viimeisin merkittävän hieno, käytännössä kotikonstein suunniteltu ja toteutettu -, joka valmistaa lasisia esineitä pelkästä hiekasta, pelkän aurinkoenergian voimalla.

Kyseessä on Markus Kayser -nimisen designerin Lontoon Royal College of Artissa toteuttama oppilasprojekti. Laitteen toimintaa Saharassa esittelevä video löytyy hypyn jälkeen.

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (17 arviota, keskiarvo: 4.47/5)

Maailman ensimmäiset 3D-tulostetut bikinit

Kuten suurin osa hilavitkuttimen lukijoista varmasti jo tietää, niin tulevaisuudessa asioita ei enää valmisteta kaukomaiden tehtaissa, vaan tarpeen mukaan kotoa löytyvän 3D-tulostimen voimin. Tästä päivästä lähtien myös kesäistä rantavaatetta etsivät naishenkilöt voivat suunnata bikinihankinnalle pikamallinnuslaitteensa äärelle. Kööpenhaminan vuorovaikutusdesignin yliopistossa opiskelevat Mary Haung, ja Jenna Fizel ovat nimittäin lanseeranneet markkinoille maailman ensimmäiset -tulostetut .

Hintaa pikamallinnetuilla bikineillä on noin 600 dollaria, joten Hilavitkuttimen toimitus neuvoo säästämään tästä vielä hieman ja hankkimaan oman 3D-tulostimen nykyisiin ja tuleviin bikinimallinnustarpeisiin.

Kautta: dvice.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (13 arviota, keskiarvo: 4.38/5)

Toimiva 3D-tulostettu huilu on tulevaisuutta

Merkkien mukaan emme enää ole kovinkaan kaukana todellisuudesta, jossa monia arkapäiväisiä käyttöesineitä ei enää tarvitse hakea kaupasta, vaan näitä voi tarpeen mukaan tulostaa joka kodista löytyvällä -tulostimella.

Tässä hieman maistiaisia tulevaisuuden elämäntyylistä 3D-pikamallinnuksen avulla tulostetun, kauniisti soivan huilun muodossa. Konserttikäyttöön valmis syntyi Objet Connex500 3D-tulostimella, joka pystyy tulostamaan useita eri materiaaleja saman aikaisesti. Tulostuksen jälkeen huilusta täytyi vain poistaa valujämät, lisätä jouset koskettimien alle ja napsautella osat paikalleen. Huiluprojektin taustalla on Amit Zoran MIT:n Media Labrasta.

Oheisella videolla kuvatarina huilun valmistuksesta, sekä mallia siitä kuinka soitin soi.

Muita huimia mahdollisuuksia tulevaisuuden 3D-tulostukselle voisivat musiikki-instrumenttien tulostelun ohella olla esimerkiksi teknisten laitteiden varaosat, joita ei tarvitsisi erikseen lähteä varaosaliikkeestä hakemaan. Myös lasten lelut tulevaisuudessa ostetaan tietenkin verkkokaupasta ja tulostetaan valmiiksi kotona heti ostotapahtuman jälkeen. Kenties pian voimme myös kahvikupin rikkoutuessa laittaa kupin sirpaleet 3D-tulostimeen raakamateriaaliksi ja printtaa näistä uuden, alkuperäisen kupin kanssa identtisen juoma-astian.

Mahdollisuudet teknologian kehittyessä ovat joka tapauksessa huimat!

Kautta: engadget.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (21 arviota, keskiarvo: 4.52/5)

ZPrinter 450, 3d-tulostin toiminnassa

Z Corporation markkinoi --tulostinta. Oheisella videolla näytetään, kuinka meloni tulostetaan väreissä(!). Näytillä on myös sisustuksineen tulostettu rakennuksen pienoismalli. Hintaa tällä väritulostimella on 40000 dollaria. Myytävänä osoitteessa www.zcorp.com.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (30 arviota, keskiarvo: 4.43/5)

NextEngine – Edullinen kolmiulotteinen skanneri

NextEngine 3d skanneri

Edullisuus on tietysti aina suhteellista, mutta kahden ja puolen tuhannen taalan hintainen skanneri on kyllä millä tahansa mittarilla mitattuna kelpo tarjous. Kaiken lisäksi, kun laite pystyy tarkkoihin väriskannauksiin, jollaisia on ollut aiemmin mahdollista tuottaa ainoastaan noin 10 kertaa kalliimmilla laitteilla, on kyseessä varsinainen löytö.

Tämä muropaketin kokoinen skanneri nimeltään on yrityksen itsensä mukaan tällä hetkellä maailman suosituin kolmiulotteinen skanneri. USB liittimen kautta tietokoneeseen liitettävä skanneri pystyy kertaskannauksella lukemaan noin kenkälaatikon kokoisen kappaleen pinnan. Myös suurempien kappaleiden onnistuu usean eri skannauksen tulokset yhdistämällä laitteen mukana toimitetulla ohjelmistolla. Laitteella skannatut kappaleet ovat mukana toimitetun ohjelmiston avulla suoraan vietävissä suosituimpiin mallinnusohjelmiin, kuten Studio Maxiin.

Vielä, kun kolmiulotteiset tulostimet putoavat hinnoissa samalle tasolle, ei enää ikinä tarvitse lähteä kauppaan, kun on aika esimerkiksi hankkia uusi hammasharja, kun uuden voi yhtä hyvin printata. Vastaavasti tulevaisuudessa, jos haluat vaikkapa samanlaisen avaimenperän, kuin ystävälläsi, niin sen kun vaan skannaat esineen ja tämän jälkeen tulostat itsellesi vastaavan kopion.

Vaikka idea käyttöesineiden tulostamisesta vielä tänä päivänä kuulostaa utopialta, niin odottakaahan vaan pari kymmentä vuotta niin näette!

Linkin jälkeen malli skannerilla digitoidusta Han Solosta sekä Jabbasta.

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (22 arviota, keskiarvo: 4.36/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!