Tosielämän “mietintämyssy” tehostaa käyttäjänsä aivotyöskentelyä merkittävästi

Jokainen Aku Ankka -lehtien ystävä tietää, että mietintämyssy on laite, jonka Pelle Peloton asettaa päähänsä silloin, kun on aika tehdä keksintöjä (Vaikkakin itse asiassa Pelle Pelottoman varhaisimmissa seikkailuissa mietintämyssyn virkaa ajoi nuija, jolla keksijä jämäytti itseään päähän ajatusstyöskentelyn tehostamiseksi - sarjakuvaa lukevien vekaroiden imitointi kuitenkin pakotti Disneyn muuttamaan nuijan vähemmän vahinkoa aiheuttavaksi myssyksi).

Ihmisten aivotoimintaa tehostava “mietintämyssy” saattaa pian myös olla todellisuutta. Australiassa työskentelevät tutkijat ovat saavuttaneet merkittäviä tuloksia päähän asetetun, vasempaan aivolohkoon  magneettisia impulsseja antavan “myssyn” avulla. Alustavissa testeissä jo muutaman minuutin käytön jälkeen  koehenkilöiden taiteelliset kyvyt ja oikolukukyky ovat mietintämyssyn avulla parantuneet merkittävästi.

Mietintintämyssyn toimintaperiaate on saanut inspiraation esimerkiksi Sademies -elokuvasta tutusta Savant -ilmiöstä. Vaikka tutkijat eivät ole vielä täysin kyenneet selvittämään ilmiön toimintaa, niin alustavien kokeiden menestyksen uskotaan johtuvan siitä, että magneettiset impulssit aivojen vasempaan lohkoon sulkevat suurempia kokonaisuuksia hahmottavan ajattelun tilapäisesti pois päältä, jolloin mietintämyssyn käyttäjä kykenee keskittymään yksityiskohtiin paremmin. Suuri osa koehenkilöistä kykeni esimerkiksi piirtämään hevosen huomattavasti tarkemmin mietintämyssy päässänsä, kuin ilman.

Projektissa mukana oleva tutkija nimeltään Allan Snyder haaveilee, että keksintö voitaisiin tulevaisuudessa kehittää valmiiksi tuotteeksi, jonka avulla mietintämyssyn käyttäjä voisi halutessaan tehostaa niitä aivotoimintoja, jotka sillä hetkellä ovat tehokkuuden kannalta tärkeitä.

Lähde: www.dailymail.co.uk

Uusi tutkimus: yksipuolinen kasvisruokavalio saattaa kutistaa aivoja

Kokemukseni perusteella yksi varma aihe, josta saadaan verkossa keskustelua aikaan on lihansyönti “vs.” kasvissyönti. Tässä hieman lisää vettä myllyyn lihansyöntiä kannattavien koneistoon. Oxford yliopistossa toteutettu uusi tutkimus nimittäin osoittaa, että yksinomaan kasvisruokavaliota noudattavilla henkilöillä on kuusinkertainen riski kärsiä aivojen kutistumisesta, kuin sekaruokavaliota suosivilla ikäkumppaneillaan.

Tulosten takana olevaan tutkimukseen otti osaa yhteensä 107 61-87 vuotiasta henkilöä, joille toteutettiin muistitesti, kuntotesti sekä aivoskannaus kahdesti viiden vuoden välein. Tutkimus osoitti, että kasvisruokavaliota suosivien koehenkilöiden aivojen massa oli laskenut kuusinkertaisella todennäköisyyydella lihansyöntiä suosineisiin koehenkilöihin nähden. Aivojen kutistuminen linkitetään yleisesti esimerkiksi Alzheimerin tautiin ja muihin kognitiivisiin sairauksiin. Tutkijat uskovat aivojen kutistumisen taustalla olevan kasvisruokavaliota noudattavien huono B12 vitamiinin saanti.

Mitäs mieltä olette kasvissyöjät, pistääkö tämä harkitsemaan ruokavaliota uudelleen?

Lähde:  www.news.com.au

Yumetai esittelee ruokahalua vähentävät aurinkolasit

Yumetai esittelee ruokahalua vähentävät aurinkolasitjpg

Yumetai on havainnut tutkimuksissaan, että sininen väri rauhoittaa ruoanhalukeskusta aivoissa. Oheisesta kuvasta päätellen väite pitää paikkansa, sillä ainakaan minusta tuo sininen sushi ei vaikuta kovinkaan houkuttelevalta. Olisihan se kenties näin darwinistisessakin mielessä loogista. Että ei syö sinistä, sillä se voi olla hometta, eikä sinistä muutenkaan ole luonnossa kovinkaan monessa paikassa.

Lähde: inventorspot.com

Mainos: Hanki ilmainen rahajoulukalenteri ja voita arvokkaita palkintoja!

Vesikauhu-viruksella lääkettä aivoihin

Vesikauhu-viruksella lääkettä aivoihin

Kävin juuri katsomassa tuon I Am Legend -elokuvan. Mielestäni oli onnistunut pätkä ja autio New York oli loistavasti toteuttu. No joo. Ja jokaisessa leffassa täytyy nykyään ilmeisesti olla zombeja.

Aivoihin on vaikea saada ohjattua lääkettä. Vesikauhu- eli rabies-virus on agressiivinen ja tappava. Se etenee aivoihin hermoja pitkin oli tartunta sitten missä tahansa ruumiinosassa. Harvard Medical Schoolissa on saatu valjastettua rabies-virus viemään mukanaan ainesosia hiiren aivoihin. Tätä voidaan kenties tulevaisuudessa käyttää aivokasvaimen hoidossa. Toivottavasti elokuva ei ollut enne.

Lähde: brainblogger.com

Aivosolu ja Universumi näyttävät ihan samalta

Aivosolu ja Universumi näyttävät ihan samalta

Vasemmassa kuvassa esiintyy mikrometrien kokoinen alue hiiren aivoissa, kuvaten sitä, kuinka neuronit yhdistyvät aivosolussa toisiinsa. Oikeassa kuvassa on puolestaan valovuosien kokoista aluetta kuvaava, universumin evoluutiota esittävä simulaatiokuva.

Hämmentävän saman näköisiä ovat. Sattumaako? - kenties?

Lähde: sprott.physics.wisc.edu

Brain Bag -laukku

aivolaukku.jpg

Jun Takashi suunnitteli tämän Brain Bag -laukun Undercover-merkille. Villainen erikoisuus saisi varmasti katseet kääntymään kadulla. Ja ajatus on mukavan leikkisä. Aivojen sisälle voi laittaa tietoa, kirjoja. Lisäksi portsarilla menisi konseptit sekaisin siitä, täytyykö aivot jättää narikkaan vai ei. Ai ei ollut hauska. No, idea on kuitenkin mielenkiintoinen.

Lähde: www.coolhunting.com

Kuinka kosketuksen voi tuntea irrallisen kumikäden kautta

 

Videolla esitetään temppu, jolla aivot voidaan saada huijattua uskomaan, että pöydälle asetettu irrallinen kumikäsi on henkilön oma käsi. Olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla toimiiko tempu omalla kohdalla videolla esitetyllä tavalla!

Kuinka ihmisen silmät käyttäytyvät lukiessa

_44102154_reading416.gif

Southamptonin yliopistossa Briteissä tutkittiin pitkälle kehittyneellä seurantalaitteistolla silmien liikkeitä lukiessa. Sen sijaan, että silmät keskittyisivät molemmat samaan kirjaimeen kerrallaan, selvisi, että silmät liikkuvat junnaavasti sanan eri kirjaimissa. Silmät katsoivat samaa kirjainta 53% ajasta, 39% eri kirjaimia ja 8% eri kirjaimia ristiin.

Jatkotutkimuksissa selvisi, että näemme kuitenkin vain yhden selkeän kuvan, sillä aivot liittävät yhteen silmien eri kuvat mielessämme. Molempien silmien kuva kuitenkin hyödynnetään, sen sijaan että aivot jättäisivät tietoa käyttämättä.

news.bbc.co.uk

Ravintopyramidi zombeille

 Ravintopyramidi zombeille

Muistaako kukaan vielä peruskoulussa päntättyjä ravintoympyröitä? Kasvikset ja kala on hyvä - voi ja sokeri puolestaan paha, muistan.

Zombien ravintopyramidi sen sijaan sisältää 6-11 annosta aivoja päivässä. Kalasta ja kasviksista ei ole mainintaa lainkaan?!

Lähde:  www.threadless.com

Ajatuksen voimalla käytettävä tietokoneohjain saattaa tulla markkinoille jo tänä vuonna

Ajatuksen voimalla käytettävä tietokoneohjain saattaa tulla markkinoille jo tänä vuonna

Runsaasti koneen ääressä aikaa viettävälle hiiri-näppäimistö yhdistelmä on hyvinkin luonteva tapa ohjailla tietokonetta. Tietokoneen ohjaileminen kyseisellä yhdistelmällä vaatii kuitenkin jatkuvaa fyysistä kosketusta ja on tietysti rajoitettu merkkeihin sekä kaksiulotteiseen liikuttelemiseen. Luontevin tapa tehdä tietokoneesta todellinen käden jatke olisikin tietysti suunnitella ajatuksen voimalla ohjailtava käyttöliittymä.

Ajatuksen voimalla toimivia käyttöliittymiä on suunniteltu ja demottu varmasti lähes tulkoon yhtä kauan, kuin tietokoneita on ollut olemassa. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että ajatuksen voimalla ohjailtava tietokone olisi pian viimein myös tavallisen käyttäjän ulottuvilla. Taiwanilaisen OCZ technology -yrityksen Computex 2007 esittelemä prototyyppi ajatuksen voimalla toimivasta käyttöliittymästä saattaa saapua yrityksen mukaan markkinoille nimittäin jo tämän vuoden puolella. Prototyyppi perustuu otsapantaan, joka kolmen sensorin avulla pystyy tunnistamaan käyttäjän ajatusten mukaan 11 eri signaalia. Laite päättelee viitteet ihmisen ajatuksista silmän, otsalihasten ja aivojen toiminnan perusteella.

Laitteen toimintaa epäilleiden testaajien mukaan laite todellakin toimii varsin intuitiivisesti ja on nopea oppia. Tällä hetkellä laitteen kontrollimäärä riittäisi mainiosti esimerkiksi hiiren korvaamiseen vaikkapa Doomia pelaillessa. Todellista hyötyä ohjaimesta löytyisi varmasti myös esimerkiksi alaraajahalvauksesta kärsiville potilaille.

Lähde: www.gizmag.com

Mainos! Kokeile nyt IWantU.com deittipalvelua ilmaiseksi!