Magneetilla voidaan muuttaa oikeakätinen vasenkätiseksi

Aivopuoliskot käyvät keskustelua siitä, kumpaa kättä tulisi käyttää. Vaikeampiin tehtäviin käytettäväksi valitaan oikeakätisen oikea käsi ja vasenkätisen vasen. Toisaalta on helpompia tehtäviä, jotka voidaan hoitaa kummalla tahansa kädellä yhtä hyvin. Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä on havaittu, että asettamalla transkraniaalinen magneettistimulaatio aivojen päälakilohkoon voidaan vaikuttaa siihen kumpi käsi on käytössä. Erityisesti ollaan havaittu että voidaan “kytkeä” aivot siten että käyttöön valitaan aina esim. vasen käsi. Tämä ei tietenkään poista ongelmaa, että vasen käsi ei välttämättä kaikilla ole yhtä kehittynyt esimerkiksi kirjoittamaan.

Johtava tutkija Richard Ivry pitää tätä havaintoa vain jäävuoren huippuna. On nimittäin odotettavissa että tätä magneettiefektiä voidaan soveltaa myös muuhun päätöksentekoon. Esimerkiksi voidaan vaikuttaa siihen mitä koehenkilö haluaa syödä tai minkä elokuvan hän tahtoo nähdä. Tässä vaiheessa käytännön hyötyä löydetään jo tapauksista, joissa toisen kätensä menettänyt henkilö voidaan ohjata nopeammin käyttämään jäljelle jäänyttä kättä kaikkeen toimintaan.

Kenties joku päivä ei tarvitse leikellä kudoksia auki niin paljon vaan päästään hoitamaan ihmisen sisäisiä asioita magnetismilla ja muilla ihmekeinoilla. Näin säästyisi paljon vaivaa.

Lähde: io9.com (via dvice.com)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (33 arviota, keskiarvo: 4.55/5)

Tosielämän “mietintämyssy” tehostaa käyttäjänsä aivotyöskentelyä merkittävästi

Jokainen Aku Ankka -lehtien ystävä tietää, että mietintämyssy on laite, jonka Pelle Peloton asettaa päähänsä silloin, kun on aika tehdä keksintöjä (Vaikkakin itse asiassa Pelle Pelottoman varhaisimmissa seikkailuissa mietintämyssyn virkaa ajoi nuija, jolla keksijä jämäytti itseään päähän ajatusstyöskentelyn tehostamiseksi – sarjakuvaa lukevien vekaroiden imitointi kuitenkin pakotti Disneyn muuttamaan nuijan vähemmän vahinkoa aiheuttavaksi myssyksi).

Ihmisten aivotoimintaa tehostava “mietintämyssy” saattaa pian myös olla todellisuutta. Australiassa työskentelevät tutkijat ovat saavuttaneet merkittäviä tuloksia päähän asetetun, vasempaan aivolohkoon  magneettisia impulsseja antavan “myssyn” avulla. Alustavissa testeissä jo muutaman minuutin käytön jälkeen  koehenkilöiden taiteelliset kyvyt ja oikolukukyky ovat mietintämyssyn avulla parantuneet merkittävästi.

Mietintintämyssyn toimintaperiaate on saanut inspiraation esimerkiksi Sademies -elokuvasta tutusta Savant -ilmiöstä. Vaikka tutkijat eivät ole vielä täysin kyenneet selvittämään ilmiön toimintaa, niin alustavien kokeiden menestyksen uskotaan johtuvan siitä, että magneettiset impulssit aivojen vasempaan lohkoon sulkevat suurempia kokonaisuuksia hahmottavan ajattelun tilapäisesti pois päältä, jolloin mietintämyssyn käyttäjä kykenee keskittymään yksityiskohtiin paremmin. Suuri osa koehenkilöistä kykeni esimerkiksi piirtämään hevosen huomattavasti tarkemmin mietintämyssy päässänsä, kuin ilman.

Projektissa mukana oleva tutkija nimeltään Allan Snyder haaveilee, että keksintö voitaisiin tulevaisuudessa kehittää valmiiksi tuotteeksi, jonka avulla mietintämyssyn käyttäjä voisi halutessaan tehostaa niitä aivotoimintoja, jotka sillä hetkellä ovat tehokkuuden kannalta tärkeitä.

Lähde: www.dailymail.co.uk

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (14 arviota, keskiarvo: 4.29/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!