Michael J. Miller valmistaa piikivestä työkaluja ja teriä luonnon omilla työkaluilla

Esittelimme hetki sitten täällä Hilavitkuttimessa 28000 vuotta vanhaksi seksileluksi arvellun esineen. Näin arvioivat tutkijat, tai ainakin joku heistä, ja juttu oli lööppinä useassa lehdessä mm. Ulmin suunnalla Saksassa, josta esine oli löydetty. Täällä tuli keskustelussa ilmi, että samantyyppistä esinettä käyttää ainakin kalifornialainen mies nimeltä Michael J. Miller muokatessaan keihäänkärjen piikivestä. Kiitos kommentista Jepelle!

Flintknappers-sivustolta (www.flintknappers.com) löytyy tietoa mitä kaikkea voi valmistaa liuskekivestä luonnon omilla työkaluilla joita ovat mm. kivi, puu ja suojanahat työskentelyä varten. Kaikki 105 valmistusohjevideota löytyvät YouTubesta. Itse katselin kiinnostuneena kuinka liuskekivestä valmistetaan erittäin tyylikäs keihäänkärki. Jonkin verran toki on mennyt tekijältä aikaa harjoitteluun sillä hän aloitti jo 1980-luvulla. Mies on ollut myös tv-ohjelmissa osuuksissa, joissa näytetään kuinka työkalut valmistuivat vaikkapa Amerikan alkuperäiskansalta. Muutenkin nämä esineet ovat erittäin kauniita ja kiehtovia. Niitä saa myös tilata sivustolta.

Tosimetsästäjä tekee keihäänkärjenkin itse!

Seuraavaksi neljä videota, joissa näkyy kuinka keihäänkärki valmistuu 40 minuutissa
[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (17 arviota, keskiarvo: 3.35/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!