Uusi tutkimus: yksipuolinen kasvisruokavalio saattaa kutistaa aivoja

Kokemukseni perusteella yksi varma aihe, josta saadaan verkossa keskustelua aikaan on lihansyönti “vs.” kasvissyönti. Tässä hieman lisää vettä myllyyn lihansyöntiä kannattavien koneistoon. Oxford yliopistossa toteutettu uusi tutkimus nimittäin osoittaa, että yksinomaan kasvisruokavaliota noudattavilla henkilöillä on kuusinkertainen riski kärsiä aivojen kutistumisesta, kuin sekaruokavaliota suosivilla ikäkumppaneillaan.

Tulosten takana olevaan tutkimukseen otti osaa yhteensä 107 61-87 vuotiasta henkilöä, joille toteutettiin muistitesti, kuntotesti sekä aivoskannaus kahdesti viiden vuoden välein. Tutkimus osoitti, että kasvisruokavaliota suosivien koehenkilöiden aivojen massa oli laskenut kuusinkertaisella todennäköisyyydella lihansyöntiä suosineisiin koehenkilöihin nähden. Aivojen kutistuminen linkitetään yleisesti esimerkiksi Alzheimerin tautiin ja muihin kognitiivisiin sairauksiin. Tutkijat uskovat aivojen kutistumisen taustalla olevan kasvisruokavaliota noudattavien huono B12 vitamiinin saanti.

Mitäs mieltä olette kasvissyöjät, pistääkö tämä harkitsemaan ruokavaliota uudelleen?

Lähde:  www.news.com.au

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (9 arviota, keskiarvo: 3.78/5)

Vale-bussipysäkki pitää Alzheimerin potilaat turvassa

Vale-bussipysäkki pitää Alzheimerin potilaat turvassa

Saksalaisessa hoitokodissa on ollut pidemmän aikaa jo ongelmana Alzheimer-potilaiden karkaamiset. Asukkaiden keski-ikä on 84 vuotta ja heidän lyhytaikainen muistinsa toimii heikosti. Hoitolaitos keksi laittaa lähistölle vale-bussipysäkin. Kun joku asukeista nyt päättää lähteä kotiin, hän tunnistaa tutun bussipysäkin merkin ja jää odottamaan kyytiä.

Jonkin aikaa odotettuaan, matkailija unohtaa mistä on päätynyt pysäkille. Hoitohenkilökunta lähestyy potilasta ja kertoo, että linja-auto saapuu myöhemmin. Odottamisen sijaan he ehdottavat, että tarjoaisivat kahvit. Viitisen minuutin päästä koko kotiin lähteminen on jo unohtunut.

Lähde: www.telegraph.co.uk

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (35 arviota, keskiarvo: 4.57/5)

Löytyykö Alzheimerin tautiin parannus auringonvalosta?

Löytyykö Alzheimerin tautiin parannus auringonvalosta?

Sunderlandin ja Durhamin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet keinoja stimuloida solujen kasvua. Etenkin dementian ja Alzheimerin taudin oireisiin kuuluu aivojen hermosolujen rappeutuminen. Tähän mennessä hiirien kaikkien solutyyppien uusiutumista on saatu stimuloitua sopivan aallonpituuden infrapuna-valohoidolla. Matalataajuuksinen valo menee ihon ja kallon läpi.

Seuraavaksi kokeillaan kuvan mukaista kypärää ihmisten käyttöön. Jos ennakko-odotukset pitävät paikkansa, pian solujen uusiutumista voidaan stimuloida valolla, ja esimerkiksi dementiaa voidaan huomattavasti hidastaa. Seuraaviin kokeisiin kuuluu myös hiirikokeita, joissa soluja pyritään stimuloimaan auringonvalosta löytyvällä infrapunavalon aallonpituuksilla. Onko sittenkin niin, että valo on vanhin voitehista?

Lähde: www.dailymail.co.uk

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (21 arviota, keskiarvo: 3.90/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!