The Daily Ape Show – Apinashow levittää Suomi-kuvaa Shanghain takseihin

Shanghain Maailmannäyttelyn käynnistyessä toukokuun alussa alkavat Shanghain 9000 taksia näyttämään televisioissaan The Daily Ape Show -ohjelman Suomi-jaksoja. Jaksot pyörivät takseissa toukokuun ajan, ja jopa 13 miljoonan taksikyytiläisen arvioidaan näkevän ne.

Shanghain maailmannäyttelyä varten luoduissa Suomi-jaksoissa animoidut apinat Mauri ja Pekka toimivat oppaina Suomeen ja suomalaisuuteen. He esittelevät suomalaisten ylpeyden aiheita kuten laadukasta koulutusjärjestelmää ja korkeatasoista innovaatioteknologiaa. Show rikkoo perinteisiä käsityksiä suomalaisuudesta ja pyrkii päivittämään maailmalla vallitsevan Suomi-kuvan 2010-luvulle.

The Daily Ape Shown takana on Niko -Lentäjän Poika -elokuvan tuottaja Anima Vitae Oy.

Sarja on Suomessa ja muualla maailmassa nähtävissä osoitteessa www.dailyape.com. Kiinassa sarja on dubattu kiinaksi. Taksien lisäksi sarja leviää paikallisten sosiaalisen median kanavien kautta.

Maailmannäyttelyä varten on tehty kuusi kahden minuutin pituista jaksoa ja kaksi erikoisspesiaalijaksoa 27.5. olevan Suomi-päivän kunniaksi.

Ensimmäinen jakso tuli ulos Suomen kulttuuriohjelman puitteissa 29. maaliskuuta, ja sen jälkeen jaksoja on julkaistu ja tullaan julkaisemaan englanniksi ja kiinaksi kerran viikossa.

Tekijät:

Anima Vitae on kehittänyt The Daily Ape Show -sarjan kansainvälisille animaatiomarkkinoille. Show käsittelee maailmalla tapahtuvia ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä, mutta ihmisten sijasta maailman asukkaita ovatkin apinat. Sarjan tuotannossa hyödynnetään talon sisällä kehitettyä digital muppetry (digitaalinen apinointi) teknologiaa. Teknologia mahdollistaa perinteisen -ilmaisun yhdistämisen tietokonepohjaiseen animaatioon.

Sarjan tuottajina toimivat Petteri Pasanen ja Kalle Määttä. Ohjauksesta vastaa Mikko Pitkänen ja digitaalisesta apinoinnista sekä animaatiosta Aki Martikainen. Käsikirjoittajina ja englanninkielisinä ääninä sarjassa kuullaan Stan Saanilaa ja Andre Wikströmiä.

www.dailyape.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (17 arviota, keskiarvo: 4.24/5)

Avaruusvalloittajat rintaan

space-invaders-paita

Animoituja paitoja alkaa jo näkyä enemmänkin, mutta ei vielä näin tyylikkäitä. Rinnuksilla pyörii se aito ja oikea .

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (4 arviota, keskiarvo: 2.50/5)

Flipbook eli pläräysanimaatio omasta videoklipistä

Pitkästä aikaa joku projekti sai oikeasti erittäin hyvälle tuulelle! esittelee blogissaan kuinka on tehnyt videopätkästä pläräysanimaation eli flipbookin. Hän muunsi 3-5 sekunnin videoklipeistä framet erillisiksi jpeg-tiedostoiksi ja kehitytti kuvat paperille. Voi vain kuvitella minkälainen olo on aloittaa tällainen projekti ja lopussa oikeasti saada käteen testattavaksi!

Haastetta mitä ilmeisimmin riitti. Esivalmistelujen ja suunnittelutyön lisäksi Alphonse leikkasi itse kuvat suuremmalta paperilta. Sitten hän porasi käsiporalla reiät, ja sitoi kuvat nahkapalalle sekä kahdella ruuvilla. Hyvältä näyttää! Lähteessä on kolme videota animaatiosta.

Lähde: thecurio.us

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (21 arviota, keskiarvo: 4.57/5)

Simpson-alku Lego-palikoilla

Laitetaanpa perjantain kunniaksi hieman videota, Simpsoneita ja Legoja. Stop-motion- tuntuu nykyään oleva kova juttu. Digikameroilla, pikkutarkalla otteella ja luovilla kyvyillä saa aikaan hauskoja juttuja. Kuten tämän -alkukuvan, jossa -palikat ovat pääosassa.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (28 arviota, keskiarvo: 3.50/5)

Pläräilyanimaatioita ihmisellä

Pläräilyanimaatiovihkoset ovat olleet jo melko kauan käytössä ja viihdyttäneet meitä herättämällä henkiin mitä kummallisimpia animaatioita. Nyt sitten on keksitty tehdä käyttämällä ihmistä ja erityisesti paitaa sekä siihen painettuja kuvioita. 150:een T-paitaan painettiin kuva ja niistä leikattiin paloja pois ym. Sitten malli puki paidat päälle yksitellen ja vaiheet kuvattiin. Menikö tuossa nyt sitten päivä vai pari. tehtiin mainokseksi Erbert & Gerbert’s -ravintolaketjulle.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (23 arviota, keskiarvo: 4.17/5)

Tee-se-itse valoanimaatio lasinalunen

Käyttäjänimeä ebenupton kantava on suunnitellut ja rakentanut tämän kaikessa yksinkertaisuudessaan aika vaikuttavan lasinalusen. Kuvaa ohjataan PC:n sarjaportin kautta ja siinä voidaan pyörittää 10×10 pikselin kuvaa. Tekijän vaimon mieltymys -kitsiin toimi inspiraation lähteenä. Kertokaapa joku, jos rakennatte!

Lähde ja : www.instructables.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (11 arviota, keskiarvo: 3.82/5)

Animaatiota suoraan asunnon seinälle maalattuna

nimeltä on toteuttanut tämän hämmästyttävän animaation yksinkertaisesti maalaamalla suoraan huoneiston seinälle. Mitäköhän kämpän omistaja tykkää… tulee kaksi kertaa putkeen.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (25 arviota, keskiarvo: 4.40/5)

Nettikaleidoskooppi

Nettikaleidoskooppi

Tässä jälleen yksi uusi mainio nettihärpäke, jonka parissa voi hyvin tuhlata aikaansa silloin, kun olisi myös jotakin paljon tärkeämpää tekemistä.  Kyllä – nyt kaleidoskoopin pyörittely siis onnistuu myöskin oman nettiselaimen välityksellä, tämän -sovelluksen avulla.

Nettikaleidoskooppi verkkosivuille (Kautta: www.random-good-stuff.com)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (10 arviota, keskiarvo: 3.00/5)

Tex Averyn Symphony in slang

Törmäsin tähän idearikkaaseen vanhaan piirettyyn. Vuodelta 1951, Tex Averyn ohjaama. Kaikkea sitä kielikuvilla voi kuvitella.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (17 arviota, keskiarvo: 3.88/5)

Process Enacted: animaatiota 987 polaroid-kuvalla

Jordan C. Greenhalgh Thechasefactorysta on tämän hillittömän --animaation takana. Tietokonetta ei ole käytetty kuvien asettelussa animaatiossa. Tällainen vaatinee melko paljon ennalta suunnittelemista.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (18 arviota, keskiarvo: 3.78/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!