Vanhassa vara parempi: mies päivitytti 51 vuotta vanhan televisionsa digiaikaan

Vanhassa vara parempi: mies kunnosti 51 vuotta vanhan televisionsa digiaikaan

Digiboksien ja taulutelevisioiden aikana harva viitsii enää kunnostaa vanhaa, kun kaupasta saa uutta ja “mullistavaa” digiteknologiaa. Ajan henki huomioon ottaen onkin nostettava hattua tälle brittiherrasmiehelle nimeltään Richard Howard, joka päätti uuden television hankkimisen sijasta päivityttää vanhan, jo 51 vuotta palvelleen televisionsa digiaikaan paikallisessa televisiokorjaamossa. Vuodelta 1957 peräisin ostettu televisio hankittiin taloon Herra Howardin itsensä ollessa kahdeksanvuotias. Hankinnan jälkeen vastaanotin on vaatinut parikin päivitystä tekniikan kehittyessä, joista viimeinen siis toi vastaanottimen digiaikaan.

Vanhin oma päivittäisessä käytössä oleva elektroniikkalaitteeni taitaa olla vuonna 1989 hankittu, osittain rippilahjaksi saaduilla rahoilla kustannettu Technicsin stereosarja. Eikä alkuperäisillä Olavi Räsäsillä varustetun stereolaitteiston saundeissa ole edelleenkään valittamista.

Löytyykö teiltä muilta kotoa vielä aktiivikäytössä olevaa vanhaa tekniikka?

Lähde: www.dailymail.co.uk

Keskiaikainen poljettava maailmanpyörä

maailmanpyora_saksassa.jpg
Meillä nostalgiaan taipuvaisilla on tapana haikailla vanhojen asioiden perään. Esimerkiksi Linnanmäellä vanha maailmanpyörä oli tietenkin parempi, kuin se uusi. Myöskin vanha puurakenteinen vuoristorata on luonnollisesti parempi, kuin kymmenen uutta.

Tässä kuitenkin mallia todella vanhasta huvipuistolaitteesta. Eteläisessä Saksassa keskiaikaisilla markkinoilla bongattu pieni puinen maailmanpyörä pyöräytetään käyntiin kädellä heilauttamalla, jonka jälkeen liike pidetään käynnissä lankkua polkemalla. Sitten vaan nauttimaan maisemista ja vanhan ajan laitteiden puuosien natinasta.

(kuva: Pena)

Pac-Man pelin kuvitteellinen historia

Pac-Man pelin kuvitteellinen historia

Pelihallipeli Pac-Man on yksi videopelien maailman parhaiten tunnetuista ikoneista. Pelillä on niin suuri nostalgia-arvo, että jotkut ovat esimerkiksi valmiita käyttämään kuukausia rakentaaksene itselleen aidon Pac-Man pelihallipelin replikan.

Taiteilijanimellä Doctor A työskentelevä taiteilija on päättänyt osoittaa kunnioitusta videopeliklassikkoa kohtaan erilaisella teoksella. Taiteilija on luonut veistoksen, joka esittää Pac-Man pelin kuvitteellista ensiversiota vuodelta 1880. Veistos on nimeltään: “The Secret History of Video Games: Pac Gentleman”

pac_man_2.jpg

Tohtori itse kertoo pelin (kuvitteellisesta) historiasta seuraavaa: “When this game was first released in 1880 it was so hugely popular in taverns and inns that the bank of England was forced to mint more threepenny bits to keep up with demand. The game was created by messrs Nam & Nam and Co. as a novelty pastime for the masses. Outdoing the previous top public house game of Shove Ha’penny. “

Lähde: www.urbanretrolifestyle.com

Haluatko kunnallisvaaliehdokkaaksi? Hae tästä! (sponsoroitu linkki)

Mekaaninen tietokone 100-luvulta eKr.

tietokone_ekr.jpg

Noin sata vuotta sitten tehtiin erikoinen löydös Kreikan rannikolta löytyneestä muinaisesta laivan hylystä. Löydös oli pronssisista hammasrattaista koostuva mekanismi, jonka kerrotaan heti hämmästyttäneen tiedemaailmaa sen modernilla olemuksellaan. Antikytheraksi nimetystä laitteesta on päätelty, että sen toiminnallisuus liittyy kuun liikkeiden ennustamiseen. Alkuperältään 100-luvulle eKr. päivättyyn laitteeseen on joskus myös viitattu maailman ensimmäisenä tietokoneena.

New York times kertoo tuoreessa artikkelissaan, että ryhmä brittiläisiä, kreikkalaisia ja amerikkalaisia arkeologeja ovat nyt skannanneet löydöksen röntgen tomografialla, jonka avulla mekanismi on onnistuttu mallintamaan tietokoneelle varsin tarkasti kolmiulotteiseksi malliksi. Tulosten perusteella mekanismi on osoittautunut arvattuakin hienostuneemmaksi. Laitteen on todettu esittävän mekaanisessa muodossa kuun kiertoradan epäsäännölisyyttä taivaalla, Hippokrateen teoriaan perustuen.

Laite on alun perin koostunut jopa 37 erillisestä käsin valmistetusta pronssisesta hammasrattaasta. Erityisen kiehtovaksi laitteen tekee varsinkin se, että mitään mekaanisesti yhtä hienostunutta ei ole vielä löydetty, joka ei olisi vähintään tuhat vuotta kyseistä laitetta nuorempi!

Lähde: www.nytimes.com