TVkaista -digiboksia on nyt mahdolista kayttää suoraan iPhonen tai iPod touchin kautta

Viime viikolla kirjoitimme testaamastamme TVkaista.fi -palvelusta. Palvelu on nyt uuden päivityksen myötä saanut mainitsemisen arvoisen lisäominaisuuden. Tvkaistalla tallennettuja ohjelmia on nyt nimittäin mahdollista katsella Applen iPhonella tai iPod touch mediasoittimella myös suoraan WLAN, tai 3G verkon ylitse streamaten.

Lisäksi kerrotaan, että 29.9 esiteltävän TVkaista-digiboksin myötä palveluun on tulossa mukaan myös maksulliset kanavat, sekä teräväpiirtolähetykset.

TVkaistan lehdistötiedote kertoo asiasta seuraavaa:

“TVkaista mahdollistaa jatkossa kotimaisten digitelevisiokanavien ohjelmien katsomisen Apple iPhone -puhelimilla. TVkaistalla on aikaisemmin voinut katsoa tv-ohjelmatallenteita iTunesin kautta Apple iPod, iTouch ja AppleTV -medialaitteilla. Uutuutena Apple iPhone -versiossa TVkaistan tv-ohjelmatallenteita voi nyt katsoa langattomien 3G- ja WLAN-tietoliikenneyhteyksien kautta missä tahansa langattomien verkkojen peittoalueella.

”TVkaista iPhone on merkittävä edistysaskel mobiilitelevision kehityksessä”, toteaa TVkaistan toimitusjohtaja Fredrik Husberg. ”Nyt ensimmäistä kertaa voi katsoa minkä tahansa televisiokanavan tv-ohjelmaa koska ja missä tahansa taskukokoisella iPhone-mediapuhelimella.”

TVkaista on verkossa toimiva henkilökohtainen digikanavien tallennin. Toiminnallisesti se vastaa tallentavaa digiboksia, mutta TVkaista-tallennin tallentaa samanaikaisesti kaikki valitut kanavat myöhempää katsomista varten. Tv-ohjelmien katselu Apple iPhonen avulla ei edellytä tietokonetta tai uusia laitehankintoja, ainoastaan 3G-liittymän tai WLAN-yhteyden.

TVkaista-tallenninta voi iPhonen lisäksi käyttää myös uudella teräväpiirtolähtyksiä ja Conax-maksukanavia tukevalla TVkaista-digiboksilla. TVkaista-digiboksi on kätevä tapa nauttia TVkaistasta olohuoneessa. TVkaista-digiboksien ennakkomyynti alkaa 29.9.2008.

TVkaistaan voi tutustua osoitteessa www.tvkaista.fi ja TVkaista iPhone:a käyttää iTunes-näkymästä (300 kbps tai 2 Mbps) klikkaamalla sinisiä nuolia ohjelmanimien vieressä.”

Nopeiden kokeilujen perusteella ohjelman katseleminen suoraan streameten iPhonella toimii mainiosti ainakin sekä 300bps, että 2Mbps laadulla mainiosti. Vielä kun palvelun käyttöliittymästä saataisiin iPhonelle optimoitu versio, niin käyttö puhelimen ruudulta helpottuisi huomattavasti.

(Full disclosure: TVkaista on myös yksi Hilavitkutin.com verkkosivuston mainostajiista)

TVkaista.fi testissä - kuinka toimii tallentava digiboksi netissä?

Olen tässä muutaman viikon ajan ehtinyt tutustumaan  TVkaista.fi nimiseen “netti-digiboksi” -palveluun. Palvelun perusideana on toimia eräänlaisena tallentavana digiboksina netissä. Homman jujuna siis on, että televisio-ohjelmat tallentava digiboksi sijaitsee käyttäjän olohuoneen sijasta verkkopalvelimella, jonne voidaan tallentaa ohjelmia valikoiduilta tv-kanavilta myöhemmin netin ylitse katseltavaksi. Kokemuksia ja mieleipiteitä palvelusta hypyn jälkeen.

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Viikkokysely: Kuinka paljon koko digi-tv-hässäkkä ärsyttää?

Viime kerralla kyseltiin Lempiehdokastanne USAn seuraavaksi presidentiksi. 1574 äänen perusteella Obama on teidän suosikkinne. Tai siis ainakin enemmistön suosikki. Onko enemmistön valta aina demokraattista, siitä en tiedä. Saa nähdä miten kampanjat edistyvät rapakon takana. Toivottavasti pian otetaan puheeksi nais-/miesseikkailut ja pilven polttaminen.

  • Barack Obama - 70% äänistä
  • Hillary Clinton - 20% äänistä
  • John McCain - 7% äänistä
  • Mike Huckabee - 3% äänistä

Viikkokysely: Kuinka paljon koko digi-tv-hässäkkä ärsyttää?

Tällä viikolla (ja kenties hieman pidempäänkin) ihmetellään digitelevisiota.

Kuinka paljon koko digi-tv-hässäkkä ärsyttää?
Näytä tulokset