Alle tuhannen taalan geeniperimän kartoitus on astetta lähempänä todellisuutta

Ihmisen on vain yksi muuttuja, joka vaikuttaa elämän kulkuun, ikään ja terveyteen. On kuitenkin koko joukko perinnöllisiä sairauksia, joiden olemassaoloon ihminen ei omilla elintottumuksillaan voi vaikuttaa. Suuri osa perinnöllisistä sairauksista ovat ajoissa havaittuna ja oikealla hoidolla onneksi melko harmittomia, mutta osa, ikävä kyllä edelleen mahdottomia hoitaa. Joka tapauksessa siitä lähtien kun ihmisen geeniperimä onnistuttiin vuonna 2003 selvittämään kokonaisuudessaan, tiedemaailmassa ollaan odotettu kieli pitkällä sitä hetkeä, kun oman geeniperimän kartoituksen hinta saataisiin painettua niin alhaiseksi, että se voitaisiin tehdä kenelle tahansa mahdollisten geneettisten uhkien kartoittamiseksi. Kulmakivenä tämän pisteen saavuttamiselle ollaan pidetty sitä, kun koko geeniperimä voidaan kartoittaa alle 1000 dollarilla, eli noin 800 eurolla. Tänään julkaistujen tietojen perusteella oltaisiin saavuttu siihen pisteeseen, että tämä kulmakivi saavutetaan tänä vuonna.

Alle tuhannen taalan geeniperimän kartoitusta lupaileva yritys nimeltään on tänään esitellyt geeniperimän kartoittavan laitteen nimeltään Ion Proton. Laitteen vain 150 000 dollarin hankintahinta, toimistotulostinta vastaava koko, ja nopea, vain parin tunnin analysointiaika voisivat hyvinkin mahdollistaa 1000 dollarin myyntihinnan koko geeniperimän kartoitukselle. Tällainen hinta voisi hyvinkin tehdä esimerkiksi kaikkien vauvojen geeniperimän kartoituksen perustelluksi, mahdollisten geneettisten sairauksien kartoittamiseksi ajoissa, kun sairauksien hoitoon on vielä parhaat mahdollisuudet. Toisaalta mahdollisuuksiin kielteisesti suhtautuva voi myös olla sitä mieltä, että pienen lapsen geeniperimän testaaminen, ja mahdollisten parantumattomien periytyvien sairauksien toteaminen jo vauvana on julmaa, ja langettaa synkän varjon vastasyntyneen elämän ylle, ennen kuin se on ehtinyt oikeastaan edes alkaa.

Niin tai näin, ehdottomasti innovaatio, joka tulee mullistamaan lääketiedettä lähitulevaisuudessa enenevissä määrin.

n

Jos sinulla olisi parantumattomia perinnöllisiä sairauksia, niin haluaisitko tietää niistä?
Näytä tulokset

Lähde: invitrogen.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (7 arviota, keskiarvo: 4.00/5)

Dna Portrats – laita dna:si näkyville julisteena

on uudenlainen tapa yhdistää sisustustaidetta ja -koodia. Tilaajalle lähetetään välineet, joilla napataan näyten posken sisäpinnalta. lähetetään firmaan ja siitä tehdään analyysi, joka muutetaan graafiseen muotoon.

Asiakas saa valita valmiista pohjista haluamansa teeman mukaisen julisteen. Koko on valittavissa, lisäksi samaan tauluun voi yhdistää 2-4 henkilön dna-kuvan. Jokaisen tulosteen mukana toimitetaan aitoustodistus. Hintaa tällä ihmeellisyydellä on 344 euroa.

Hyvännäköisiä teoksia on esitteillä. Ja aika hyvä idea, että taulussa on todella jotain joka on täysin omaa. Sama toimittaja valmistaa myös pop-taidetyyppisiä kuvia sormenjäljistä ja pusuhuulista.

Lähde: www.dna11.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (17 arviota, keskiarvo: 4.00/5)

DNA-isyystesti apteekin hyllyltä

DNA-isyystesti apteekin hyllyltä

Kuten eräässä blogissa oivaltavasti todettiin, nyt saa helposti testattua -testillä isän, mutta miksei meillä olisi sen sijaan vaikkapa rintasyöpätestiä. ja tarjoavat testauspaketin, johon kuuluu näytteenottovälineet. Posken sisäpinnalta otetaan oletetulta isältä, lapselta sekä biologiselta äidiltä.

Näytteet lähetetään laboratorioon tutkittavaksi ja testin tulokset saadaan 3-5 työpäivässä. Tuloksen näkee valinnan mukaan joko webissä tai puhelimen välityksellä. Myös paperiversion voi tilata. Testipaketti maksaa $29,99 ja laboratoriokulut $119,00.

Lähde: www.dnatesting.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (8 arviota, keskiarvo: 4.38/5)

Select DNA – Turvamerkitse omaisuutesi DNA:lla

Select DNA - Turvamerkitse omaisuus DNA:lla

Kaikenlaiset biotunnisteet tuntuvat olevan kova sana tämän päivän turvallisuusbisneksessä. Miksi siis myöskään tyytyisit pelkkään turvakaiverrukseen omaisuuden merkinnässä? Tämä Select niminen on tuote, joka on tarkoitettu omaisuuden merkitsemiseen :lla.

Setti toimitetaan mukanaan purkki DNA-liimaa, jota sotketaan esimerkiksi turvamerkittävän esineen pohjaan. Tuotteen omistajan tiedot rekisteröidään Select DNA tietokantaan, josta nämä ovat vertailua varten löydettävissä varkauden sattuessa. Jos siis esine varastetaan, ja se löytyy myöhemmin, kiistatilanteessa laitteeseen liimatun DNA:n avulla omistajasuhde voidaan varmistaa vertaamalla näytettä tietokantaan tallennettuun.

Todellisuudessa liimassa ei kuitenkaan ole kenenkään oikeaa DNA:ta, vaan yritys kutsuu liiman seassa oleva mikrohiukkasia, joihin on tulostettu turvakoodi DNA:ksi. Oman DNA merkintäsetin saat tilattu a Drinkstuff verkkokaupasta hintaan £64,99.

Lähde: www.drinkstuff.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (8 arviota, keskiarvo: 3.75/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!