Hitachi E Ink tulee matkapuhelinten kakkosnäyttöihin

Vaikka E-musteesta ei välttämättä vielä ole nykyaikaisen matkapuhelinen ykkösnäytöksi, niin Hitachi on keksinyt varsin mainion tavan soveltaa teknologiaa simpukkapuhelinten kakkosnäytöissä. Teknologian etuina sovelluskohteessa on mm. että E Ink ei kuluta lainkaan sähköä silloin, kun näytöllä esitettävä informaatio ei muutu. Lisäksi esimerkiksi auringonvalo ei vaikuta lainkaan 180-asteen katselukulman omaavan e-mustenäytön luettavuuteen. Ohut näyttöteknologia on myös helppo mukauttaa puhelimen ulkoasuun ilman, että tarvitaan perinteiselle näytölle ominaista kehystä näytön ympärille.

Hitaching E-musteteknologiaa sisällään pitävistä puhelimista markkinoille saapuvat ensimmäisenä Japanissa myyntiin tulevat Hitachi W61 (kuvassa yllä) ja Casio G’zOne.

Nähtäväksi jää, tuleeko e-mustekuorilla varustetuista puhelimista lähitulevaisuudessa eräänlainen “uuden sukupolven vaihtokuori-ilmiö”. E-mustepinnoituksella varsuttu puhelin mahdollistaisi esimerkiksi sen, että kun olet kyllästynyt matkapuhelimen ulkokuoren kuviointiin voisit yksinkertaisesti ladata puhelimeen uuden, vaikkapa animoidun pintakuvioinnin vanhan tilalle.

Lähde: www.ubergizmo.com

LG.Philips LCD on esitellyt värillisen, A4 kokoisen E-paperin

värillinen A4 kokoinen E-paperi

Näyttövalmistaja LG.Philips on esitellyt omien sanojensa mukaan maailman ensimmäisen värillisen, A4 kokoisen taipuvan E-paperin.

Toivottavasti tämä, 14,1 Tuuman kokoinen värinäyttö on askel kohti E-näyttöteknologian yleistymistä arkipäiväisiin sovelluksiin.

E-Paperista on jo pitkää povattu haastajaa perinteiselle paperipainolle, mutta jostakin syystä tekniikka on vuosikaudet antanut odottaa itseään. E-paperin vahvuuksia perinteiseen näyttöteknologiaan nähden on mm. sen täysin painettua paperia vastaava kontrasti, teknologian ohuus, sekä taivuteltavuus.

Lähde: www.digitimes.com