Lähde tyylikkäästi ja ympäristöystävällisesti Creative Coffins -arkussa

Viime aikoina olen kohdannut useaan otteeseen mediassa hieman avoimempaa keskustelua kuolemaan liittyen. Olipa joku nainenkin hankkinut itselleen hauta-arkun hyvissä ajoin. Käsittääkseni samanlainen käytäntö on ollut vanhoina aikoina, ja ihmiset ovat myös nukkuneet arkuissaan hyvissä ajoin ennen maallisen tomumajansa jättämistä.

Creative Coffins on tuonut markkinoille luontoystävällisen arkkumallin perinteisen puisen tilalle. Arkusta 60% on levyä, joka on valmistettu kierrätetystä paperista. Loppu materiaali on selluloosaa. Arkun voi haudata sellaisenaan. Myös polttohautaus sopii. Arkkuun saa valkoisen kangaspäällystyksen sijaan vainajan muistolle sopivan kuvioinnin. Kuvassa kaksi esimerkkiä laajasta valikoimasta.

Lähde: www.creativecoffins.com

Kirjahylly, jonka voi muuntaa hauta-arkuksi

Kirjahylly, joka muuntuu hauta-arkuksi

Puristelevyistä valmistetut halpiskirjahyllyt ovat usein osoitettaan muuttavan suurimpia vitsauksia. Ei niitä oikein saa kannettua koottuna ehjänä ulos asunnosta, eikä purkaminen ja uudelleen kokoaminenkaan aina välttämättä onnistu. Brittiläinen muotoilija nimeltäänm William Warren on suunnitellut kirjahyllykonseptin, joka sopii mainiosti kierrätystä kannattavalle, “viimeistä asuntoaan” sisustavalle ikäihmiselle. William Warrenin kirjahylly, joka on saanut nimekseen “Shelves for life”, eli käännettynä “Hyllyt eliniäksi” on nimittäin mahdollista purkaa ja koota uudelleen täysikokoiseksi hauta-arkuksi.

Lähde: www.inhabitat.com

Star Trek hauta-arkku

1807537934_9ebea87716_o.gif

Eternal Image tuo markkinoille 2008 tämän arkun, jolla voi lähteä tyylillä. Täällä esiteltiin aikoinaan Hauta-arkku, vai hautamatkapuhelin? Siinä ei ole mitään tyylikästä tähän verrattuna. Arkun muoto on otettu Star Trek 2:sta, The Wrath of Kahn. Oliko se Spock joka siinä kuoli marttyyrimaisesti ja arkku ammuttiin avaruuteen. Avaruushautajaisiin ei varmaan ole mahdollisuutta tässä ajassa, mutta ainakin arkku olisi hieno.

Lähde: www.eternalimage.net

Hauta-arkku, vai hautamatkapuhelin?

hauta-arkku vai hautamatkapuhelin

Lounaisessa Afrikalla sijaitsevassa Ghanan valtiossa on tavan mukaista tulla haudatuksi komeasti puusta veistettyyn arkkuun, joka ulkonäöltään kuvastaa haudattavan henkilön intohimoja, tai esimerkiksi ammattia tämän vielä oltuaan elävien kirjoissa.

Afrikkalaisen eShopAfrika nimisen reilun kaupan periaatteita edustavan verkkokaupan kautta on nyt mahdollisuus hankkia itselleen aitoon Afrikkalaiseen tapaan oma persoonallinen käsin veistetty hauta-arkku. Eivätpä ole arkut edes hinnalla pilattu, sillä esimerkiksi täysikokoisen Ferrari autoa muistuttavan hauta-arkun saat tilattua itsellesi 1000,- Taalan kappalehintaan.

Muita mahdollisia arkkumalleja ovat esimerkiksi kalat, äyriäiset, kaljapullo tai vaikkapa ananashedelmä. Tilaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä arkun toimitusaika on noin 3 kuukautta. Myös omat designit ovat tilauksesta mahdollisia.

Lisää arkkumalleja löytyy seuraavan linkin takaa

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>