RFID-hautakivi kertoo hautuumaavieraille vainajasta

Hautuumaa on paikka, jonne kuolleiden ihmisten ruumiit viedään maatumaan kauniissa arkussa. Sen lisäksi, että kuolleet on syytä haudata (tai vähintäänkin tuhkata) jo ihan käytönnön syistä, niin monille hautausmaa on myös tärkeä paikka käydä muistelemassa edesmenneitä läheisiä. Jotta oman läheisen maalliset jäännökset olisi helppo paikantaa hautuumaalta, on haudan laidalle tavallisesti asetettu edesmenneen henkilön nimeä kantava raskas kivi. Nimen lisäksi tässä hautakivessä kerrotaan tavan mukaan kuolleen henkilön synnyin- ja kuolinaika. Joskus sukulaiset ovat ilokseen jopa lisänneet kiveen myös vainahan elämää kuvanneen lausahduksen tai esimerkiksi sitaatin Raamatusta.

Jos maan alle lepäämään ei ole hautuumaavieraalle ennastaan tuttu, niin tavallinen hautakivi ei kuitenkaan kerro paljoakaan maan levossa makaavasta edesmenneestä. Pohjois-Amerikkalainen yritys nimeltään “Objects” on nyt keksinyt, että ihan tavalliseen hautakiveen voisi liittää vainajasta lisätietoa kertovan RFID-tagin. Valmistaja lupailee, että hautakiveen liitetty RFID -siru mahdollistaa tämän talteen tallennetun tiedon lukemisen jopa 3200 vuotta tämän asentamisen jälkeen, käyttöön soveltuvalla matkapuhelimella. RosettaStone -nimen saaneen tagin muistiin vainajan sukulaiset voivat tallentaa vainajan nimen ohella kokonaiset kuusi vainajaa hyvin kuvaavaa valinnaista symbolia. Hintaa tällä hautausbisneksen mullistamiseen tähtäävällä ihmelaitteella on 225 dollaria eli noin 180 euroa.

Turhaako? ehkäpä, mutta toisaalta niin on koko hautakivikin edesmenneen näkökulmasta tuumattuna.

Lähde: personalrosettastone.com

Bookmark and Share

Kännykkä halutaan nykyään mukaan myös hautaan

Viimeisen viiden vuoden aikana ihmiset ovat ilmoittaneet yhä useammin osaksi viimeistä tahtoaan saada elektroniikkaa mukaansa hautaan. Ennen kaikkea kännykät ovat saavuttaneet suosion esineinä, jotka laitetaan vainajan mukana hautaan tai tuhkauurnaan. Syitä on useita. Osa ihmisistä kokee kännykän olevan osa heidän persoonaansa ja haluavat viedä sen mukanaan. On myös ihmisiä, jotka ovat halunneet soittaa vainajalle perheen keskuudessa sen jälkeen kun hauta-arkku on jo laskettu maan uumeniin. Myös pelko elävältä hautaamisesta on syynä joissain tapauksissa.

Joissain hautajaisissa on tullut myös tavaksi soittaa vainajan puhelimeen, jotta hänen soittoäänensä kuultaisiin viimeistä kertaa. Myös kannettavia musiikkisoittimia otetaan mukaan viimeiselle matkalle. On tapauksia, joissa vainajalle laitetaan korvakuulokkeet ja soitetaan hänen lempimusiikkiaan ennen hautaan laskemista. Eräs henkilö halusi omiin hautajaisiinsa langattoman korvakuulokkeen. Trendi kasvaa etenkin Keski-Euroopassa ja USAssa. Suositumpaa kuin elektroniikan kuljettaminen hautaan on edelleen tapa, jossa oma lemmikki tuhkataan samalla kuin itse vainaja.

Artikkeliin on referoitu osia useiden eri henkilöiden haastatteluista.

Lähde: www.msnbc.msn.com

n

Haluaisitko kännykän mukaan hautaasi?
Näytä tulokset
Bookmark and Share

Japanilainen maoseleum-automaatti korvaa perinteiset pyhäköt

Japanilaisten vanhetessa ja heidän jättäessään maisen tomumajansa, on tiiviisti asutetulla saarella tullut ongelmaksi hautapaikkojen määrä. Perinteisen hautapyhäkön uurnalle saa n. 20000 dollarilla.

Nichiryoku-niminen yritys on kehittänyt ratkaisun ongelmaan. Järjestelmä toimii siten, että hautaa katsomaan tullessa esitetään henkilökortti lukijalle. Tämän jälkeen omaisen hautauurna tuodaan maanalaisesta varastosta esille rukouspaikalle.

Lähde: www.kilian-nakamura.com

Bookmark and Share

Star Trek hauta-arkku

1807537934_9ebea87716_o.gif

Eternal Image tuo markkinoille 2008 tämän arkun, jolla voi lähteä tyylillä. Täällä esiteltiin aikoinaan Hauta-arkku, vai hautamatkapuhelin? Siinä ei ole mitään tyylikästä tähän verrattuna. Arkun muoto on otettu Star Trek 2:sta, The Wrath of Kahn. Oliko se Spock joka siinä kuoli marttyyrimaisesti ja arkku ammuttiin avaruuteen. Avaruushautajaisiin ei varmaan ole mahdollisuutta tässä ajassa, mutta ainakin arkku olisi hieno.

Lähde: www.eternalimage.net

Bookmark and Share

Hauta-arkku, vai hautamatkapuhelin?

hauta-arkku vai hautamatkapuhelin

Lounaisessa Afrikalla sijaitsevassa Ghanan valtiossa on tavan mukaista tulla haudatuksi komeasti puusta veistettyyn arkkuun, joka ulkonäöltään kuvastaa haudattavan henkilön intohimoja, tai esimerkiksi ammattia tämän vielä oltuaan elävien kirjoissa.

Afrikkalaisen eShopAfrika nimisen reilun kaupan periaatteita edustavan verkkokaupan kautta on nyt mahdollisuus hankkia itselleen aitoon Afrikkalaiseen tapaan oma persoonallinen käsin veistetty hauta-arkku. Eivätpä ole arkut edes hinnalla pilattu, sillä esimerkiksi täysikokoisen Ferrari autoa muistuttavan hauta-arkun saat tilattua itsellesi 1000,- Taalan kappalehintaan.

Muita mahdollisia arkkumalleja ovat esimerkiksi kalat, äyriäiset, kaljapullo tai vaikkapa ananashedelmä. Tilaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä arkun toimitusaika on noin 3 kuukautta. Myös omat designit ovat tilauksesta mahdollisia.

Lisää arkkumalleja löytyy seuraavan linkin takaa

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Bookmark and Share