Draganfly X6 on ilmakuvaukseen suunniteltu GPS-paikantimella varustettu radio-ohjattava helikopteri

Vajaat pari vuotta sitten uutisoimme Hilavitkuttimessa Draganflyer SAVS -radio-ohjattavasta helikopterista, joka oli suunniteltu erityisesti ilmakuvaukseen. Valmistaja kehuskeli tuolloin kopterin olevan alansa huippua. Sanonta “kehitys kehittyy” pitää kuitenkin paikkansa myö radio-ohjattavien helikoptereiden maailmassa - tässä onkin saman yrityksen uusin videokuvaukseen suunniteltu lentävä kapine. Kuudella roottorilla varustetun Draganflyer X6-helikopterin kyytiin saa mainiosti mm. jo lastattua nykyaikaisen full-hd videokameran teräväpiirtovideon kuvaamiseen ilmasta käsin, mutta tämä on vasta alkua.

Kehityksen huippua edustavan hiilikuiturunkoisen helikopterin luvataan olevan lähes mahdoton saada lähtemään ohjaajan hallinnasta. Kopteri on vielä täysin ohjattavissa jopa 30 kilometrin tuntinopeudella puhkuvassa tuulessa. Toisaalta lentämisen pitäisi myöskin onnistua riittävän tarkasti, että laitetta voidaan operoida hyvin myös sisätiloissa. Kun sopiva sijainti kuvaamista varten sitten löytyy, voidaan kopteri kytkeä “autopilotille” jolloin tämä pysyy paikallaan sisäänrakennetun GPS-vastaanottimen ohjastamana. Hiilikuiturakenteisen rungon ja roottorien, sekä moottorin suoravedon (kopterin voimansiirrossa ei siis ole yhtään ratasta) ansiosta laitteen luvataan olevan myöskin ennenkuulumattoman kestävä. Melua sähkömoottirien varassa lentävä kopteri tuottaa kohtuulliset 65 desibeliä, joten kenenkään kuulo ei ole vaarassa edes sisällä lennettäessä. Ilmassa kopteri pysyy yhdellä akkujen latauksella noin 25 minuuttia kerrallaan.

Draganflyer X6 toimitetaan mukanaan myöskin kannettavalla tietokoneella käytettävä telemetria-softa, jonka avulla voidaan seurata maasta käsin vaikkapa akun latauksen tilaa, GPS-satelliittiyhteyksiä, lentokorkeutta sekä lämpötilaa lentokorkeudessa. Telemetriadata tuodaan läppärille reaaliajassa mukana toimitetun USB-palikan välityksellä. Mikäli erillistä läppäriä ei kuitenkaan satu olemaan mukana, niin  samoja tietoja voidaan vaihtoehtoisesti tarkastella myös suoraan radio-ohjaimen ruudulta läsin. Videovastaanottimella varustettussa radio-ohjaimessa on myöskin videoulostulo, johon voidaan suoraan kytkeä vaikkapa videosilmikko kopterin ohjaamisen helpottamiseksi.

Tuleeko kenellekään mieleen ominaisuuksia mitä tästä kopterista puuttuisi? Sen verran hienolta laitteelta vaikuttaa, että ainakin allekirjoittanutta rupesi juuri kovasti lapsettamaan. Hintaa kopterille voi kysellä suoraan verkkosivujen kautta, mutta taitaa valitettavasti olla kaukana tällaisen peruspulliaisen tavoittamattomissa.

Videopätkiä kopterilla menosta hypyn jälkeen

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Lentävä penis keskeytti Garry Kasparovin puheen Moskovassa

Myöskin shakin entisenä maailmanmestarina tunnettu venäläinen oppositiopoliitikko Garry Kasparov oli toissa päivänä pitämässä puhetta Moskovassa, kun tilaisuus keskeytettiin tylysti. Erikoiseksi keskeytyksen teki tästä vastuussa ollut häirikkö, joka siis oli ilmassa propellin varassa lentävä muovipenis. Kenties tässä on avaus täysin uuden tyyppiselle poliittiselle protestille?

Jäämme siis odottelemaan propellin varassa levitoivia elimiä kotimaan poliittiselle kentällä!

Lähde: indiatimes.com

PicoZ MX-1 Extreme on uusi maailman pienin kauko-ohjattava helikopteri

picooz_mx-1_extreme.jpg

Jo klassikoleluksi muodostunut, pitkän aikaa maailman pienimmän kauko-ohjattavan helikopterin titteliä hallissaan pitänyt PicooZ on nyt saanut itselleen entistäkin pienemmän seuraajan. Nyt esiteltu PicoZ MX-1 Extreme on nimittäin ainoastaan 11,8 senttimetriä pitkä ja edeltäjäänsä vajaat kaksi senttimetriä lyhyempi. Helikopteri on niin pieni, että sen saa kuljetusta vasten näppärästi mahtumaan tämän kauko-ohjaimessa sijaitsevaan lokeroon.

radio_ohjattava_ohjain.jpg

Hintaa tällä mikrohelikopterilla on Firebox verkkokaupassa 14,95 Puntaa.

Lähde: www.firebox.com

Mainos! Tilaa nyt Guitar Hero peli ja kitara naurettavan halpaan yhteishintaan 49,95!

Robocopter -helposti lennätettävä helikopteri

7147f7b62abb93a5da99c44e61b845d6.jpg

Pari kertaa olen tuollaista pientä radio-ohjattavaa helikopteria lennättänyt ja aika vaikeaa puuhaa on ollut. Ohjaus on jotenkin todella vaikea oppia, kun vielä koko ajan saa pelätä, että styroksihärpäke kohtaa lattian liian nopealla vauhdilla ja joku osaa irtoaa. Robocopter lupaa helpompaa ohjausta. Testaajien mukaan kymmenessä minuuttissa oppi nousemaan ja laskeutumaan laatikon päälle. Robotti myös liikkuu melko nopeasti. Hintaa 53€.

Lähde: www.red5.co.uk

 

TRex 600 -radio-ohjattavan helikopterin taidokasta lennättämistä

Nyt on vähän vanha video, mutta erittäin mielenkiintoinen. Kaikennäköisiä radio-ohjattavia on täälläkin esitelty, niin että melkein runsauden pulaa. Tämä mies on keskittynyt yhteen hilavitkuttimeen ja opetellut melkoisen täydellisen TRex 600 -helikopterin lennättämisen. Tehkääpä perässä!

 

Nigerialainen fysiikanopiskelija rakensi itselleen toimivan helikopterin romusta

Nigerialainen fyysikko rakensi itselleen toimivan helikopterin romusta

Jos liitovarjon rakentaminen muovisäkeistä kuulostaa vaikuttavalta saavutukselta, niin entäpä sitten toimivan helikopterin valmistaminen pelkästä romusta? Nigerialainen 24-vuotias fysiikan opiskelija Mubarak Muhammed Abdullahi käytti kahdeksan kuukautta kuvassa esittelemänsä keltaisen helikopterin rakentamiseen. Helikopterin materiaalina on käytetty mm. pudonneen 747 koneen rauniosta pelastettuja osia, sekä moottoripyörän ja auton osia. Voimanlähteenä helikopterissa toimii 133 hevosvoimainen käytetty Honda Civicin moottori. Helikopterirakentamisen perusteet keksijä oppi lueskelemalla Internettiä.

Fyysikko-opiskelijan nelipaikkaisella helikopterilla on suoritettu tähän mennessä kuusi lyhyttä lentoa, lentokorkeuden oltua maksimissaan reilut 2 metriä. Tällä hetkellä Mubarak käyttää suuren osan vapaa-ajastaan uuden, ensimmäistä versiota huomattavasti kehittyneemmän kaksipaikkaisen helikopterin valmistamiseen. Uuden helikopterin tavoitteena on, että tällä kykenisi lentämään noin 4,5 metrin korkeudessa aina kolmen tunnin mittaisia lentoja ilman välilaskuja.

Lähde: news.yahoo.com

Raskaan kaluston hautuumaat

1417999611_c63ac39ffa.jpg

Oletteko koskaan miettineet, mitä tapahtuu suurille laivoille, sukellusveneille, lentokoneille ym. raskaalle kalustolle, joka vain on liian kallista purkaa. Pääosin nämä tietysti dumpataan pienellä korvauksella johonkin köyhään maahan. Tätänykyä romun määrä on kasvussa, sillä lakien odotetaan tiukkenevan ja kaikilla on kiire päästä eroon kalustosta, nyt kun se vielä onnistuu helposti.

Amarc-tukikohtaan (aerospace maintenance and regeneration center), Tusconiin, Arizonaan on kärrätty 5500 lentoalusta. Oheisella videolla käydään läpiajelulla tällä hautuumaalla. Lentokoneiden siivet, rungot, suihkukoneet, hävittäjät, pommittajat, pikkukoneet, helikopterit, runkojen osat ja erikoismalliset koneet odottavat kiltisti purkamista ja ympäristölle haitallisten materiaalien poistamista. Amarcissa voi vierailla myös Google-kartalla.

Osoitteessa deputy-dog.com esitellään näitä raskaan kaluston hautuumaita ympäri maailmaa videoilla, kuvilla sekä Google-kartoilla.

 

Maailman suurinta noppien heittoa Grönlannissa

 

Grönlannissa on ideoitu uusi tempaus, jolla kerätä huomiota ja päteä. Verkkosivuston nimeltään Gnuf.com ylläpitäjät keksivät suorittaa maailman suurimman nopanheiton Helikopterista käsin Grönlannissa sijaitsevan vuoren rinteellä.

Nopanheiton tuloksista voi lyödä vetoa projektiin liittyvillä kotisivuilla osoitteessa campaign.gnuf.com/diceroll

Mikähän on seuraava internetin kautta leviävä julkisuustempaus?

PicooZ Sky Challenger - rosvoa ja poliisia kauko-ohjattavilla helikoptereilla

PicooZ Sky Challenger - rosvoa ja poliisia kauko-ohjattavilla helikoptereilla

Kauko-ohjattavat Picoo Z helikopterit ovat varmasti monelle gadgeteista pitävälle tuttuja leluja. Maailman pienimmäksi myynnissä olevaksi kauko-ohjattavaksi helikopteriksi tituleerattu lelu on nyt saanut mainion lisäominaisuuden. Picoo Z Sky Challenger nimellä myytävät, kahden helikopterin seteissä toimitettavat uutuuskopterit on uutuutena varustettu infrapunakanuunalla. Ideana on, että helikoptereilla voidaan käydä kahden pilotin välillä aitoa ilmasotaa. Normaalien ohjaustoimintojen lisäksi helikoptereilla voidaan laukoa ääniefektien värittämiä infrapunalaukauksia, jotka osuessaan tiputtavat kilpakumppanin kopterin lattialle.

Kuvaavasti väritykseltään rosvon ja poliisin koptereiksi maalattuja Sky Challenger leluja on ennakkotilattavissa kotimaisesta Pulju.net verkkokaupasta hintaan 70,- Euroa / kahden kopterin taistelusetti. Kopterien toimitusten kerrotaan alkavan syyskuussa.

Lähde: www.pulju.net

(HUOM! Muistathan osallistua Hilavitkutin.com kuukausikilpailuun, jossa palkintona kauko-ohjattava minihelikopteri! Linkki kilpailuun)

Lentävä ruohonleikkuri

Jotenkin on onnistuttu rakentamaan lentävä ruohonleikkuri. Ei tuo ainakaan näytä olevan vaijerissa kiinni. Minulle on täysi mysteeri, kuinka härveli pysyy ilmassa ja voiko sillä leikata ruohoa.

Kiitoksen linkistä Jesse Seiterälle!