Todellakin, lopputulos on hämmentävä, niin tuolin kannalta kuin mm. ikenissä prosessin aikana.
Alku aina hankalaa
USAssa on firmoja, jotka järjestävät ilmaesityksiä drone-minilennokeilla. TIME-lehti päätti nostaa tästä ilmiöstä kuvan lehtensä kanteen. Lehdessä käsitellään lennokki-ilmiön äkillistä kasvua maailmalla.
Lennokit asettuneina paikoilleen
Daniele Del Nero on luonut tämän varsin omaperäisen pienoismallimaailman, jossa talot ovat täysin homeen peitossa. Home on mielenkiintoinen elementti usealla tavalla. Antibioottien muodossa se on pelastanut miljoonien ja miljoonien ihmisten hengen. Juustoissa hometta pidetään herkkuna. Mutta esimerkiksi homehtunut leipä on myrkyllistä. Ja toisaalta näissä pienoismalleissa home on struktuurina erittäin kaunis ja herkästi rikkoutuva.
Daniele Del Nero rakensi minitalot mustasta ja paperista, peitti ne jauholla ja lisäsi homenäytettä niiden pintaan. Sen jälkeen ei kestänyt kauaakaan kun talot olivat aivan homeen peitossa.
Del Nero kertoo haluavansa näillä teoksilla myös herättää ajatuksia ajan kulusta ja Maasta ihmisen jälkeen. Mielestäni mukavampi lähestymistapa on löytää homeen estetiikka. Nyt kun tietää että sellainenkin on! ja onhan tässä hometalo-sanakin hyvin ruumiillistettu. Usealla tämä sana on varmasti saanut negatiivinen leiman.
Lähde: thefoxisblack.com
Tanskalainen taiteilija Jacob Dahlstrup esitteli banaanilaivoja Shoreditchin kaupungintalolla Lontoossa jokunen aika sitten. Laivat on rakennettu taidokkaasti panaani runkona. Tikut ilmentävät mastoja ja narulla on viritetty purjeet, jotka ovat kangasta. Ankkurit saattavat olla korvakoruista tai Legoista, en osaa varmuudella sanoa.
Sanaleikki banaani-banaanilaiva toimii myös suomeksi. Wikipedia kertoo seuraavaa: Banaanilaiva on laiva, joka kuljettaa banaaneja päälastinaan tai on muuten tekemisissä banaanikaupan kanssa. Tällaisia kauniita useamastoisia laivoja saattoi bongailla 1800-luvulla. Välillä ihmetyttää syödä banaaneja täällä Suomessa keskellä talvea. Mutta ei pitkän aikaa, koska banaanit ovat niin hyviä.
Lähde: www.jacobdahlstrup.com (via cakeheadlovesevil.wordpress.com)
Kukapa ei olisi joskus ihastellut soittimien suojalaukkujen kiiltäväpintaista muotoilua. Tai ainakin minusta nuo laukut ovat esteettisiä, ne mukailevat kauniisti sisällä olevan herkän soittimen linjoja. Wim Delvoyen “Etui pour…”-teossarjassa on muotoiltu ja valmistettu suojalaukut hieman erilaisille instrumenteille! Mopo, kastelukannu, nokkakärryt sekä moottorisaha saavat ympärilleen punaista plyyshiä ja muovisen kuoren. Laukut voidaan sulkea ja avata.
En osaa sanoa kuinka muovista saadaan valmistettua tuollaisia noin suuria kestäviä palasia. Varmaankin kyseessä on uniikin muottikappaleet, joihin on sovitettu saranat ja sisäpäällyste ja ne on maalattu mustalla kiiltävällä maalilla. Mielestäni tässä olisi ideaa myös sarjavalmistukseen. Sanotaanpa vaikka että jos mopossa tulisi tuollainen säilytyslaukku mukana, niin se olisi aika hieno markkinointikikka. Kuinkakohan monta laukkua täytyisi tilata tehtaalta, että hinta pysyisi kurissa. Olisi aika hieno säilytyspaikka myös moottorisahalle!
Lähde: www.todayandtomorrow.net, vaikeasti navigoitava taiteilijan kotisivu: www.wimdelvoye.be
Surullisen usein riidat ja konfliktit jäävät selvittämättä. Vaikka koskaan kahden ihmisen (tai valtion) välille ei enää suhdetta syntyisi, niin voisihan sitä kuitenkin kätellä ja jättää katkeruudet taakseen. Dominic Wilcoxin laite vaikuttaa alkusilmäyksellä hieman keskoskaapilta. Ja sillä idealla tässä leikitelläänkin. Aivan kuin keskosen ensimmäiset henkäykset otetaan suojellusta keskoskaappiympäristöstä, niin riidankin ensimmäiset sopimisen askeleet tehdään usein tuntemattomalla maaperällä.
Pre-Handshake Handshake Device, “Esikättely-kättelylaite”, on keino pidättäytyä myös koskemasta ihmiseen, johon ei ehkä välitä koskea. Perinteisesti esimerkiksi valtioiden väliset sopimukset on ensin allekirjoitettu ja sitten kätelty päälle, tietyissä kulttuureissa myös poskisuudelmat vaihtaen. Tässä on kyse myös symbolisesta eleestä. Voitaisiin ajatella ihmisiä jonottavan laitteen molemmille puolille ja käteltäisiin tuntemattomia. Tästä voisi tietenkin kehittää myös halausversion, mutta se voisi olla jo hieman julkea.
Muutenkin netin yleistyttyä perinteinen kasvokontakti yhteydenpidossa on mielenkiintoisella tavalla vähentynyt ja tulee varmasti vielä vähenemään kun kokoukset muuttuvat yhä useammin etänä pidettäviksi ja sosiaalinen media verkossa yleistyy. Lähentääkö tämä nykymedia ihmisiä vai viekö heitä kauemmas toisistaan tai syrjäyttääkö?
Tämä teos on mielestäni mukava tapa sanoa että on idea tehdä maailmasta parempi ja rauhaisampi. Kuka sitä jaksaa vihoitella?
Lähde: dominicwilcox.com (via j-walkblog.com
Erilaiset laitteet ovat kiehtovia. Myös soittorasia on kiehtova. Samoin on piirtoheitin. Siinä kaksi hyvää syytä yhdistää nämä ja siirtyä pari sataa vuotta ajassa taaksepäin. Blair Neal on taideopiskelija Nykistä. Hän keksi muuntaa piirtoheittimen soittorasiantapaiseksi. Joissain piirtoheittimissähän on tuollainen rulla, jolla voidaan rullata pitkää kalvoa projisiopinnan yli. Tässä tapauksessa tuohon rullattavaan kalvoon sävelletään merkitsemällä eri kohtiin pisteitä piirtoheitintussilla, aivan kuten soittorasiassa on metalliset kohoumat sen sylinterissä.
Video demonstroi toimintaa oivallisesti:
Koska kyseessä on kuitenkin tietokonesovellus voidaan tietenkin soitinta vaihtaa helposti lennossa esimerkiksi 808 kpl rumpuja. Toisaalta voidaan kokeilla miltä “kuulostaa” vaikkapa maalaus tai jokin sotku tällä sovelluksella. Puitteet ovat siis kunnossa, mutta videon perusteella voisi sanoa että kaipaisi hieman substanssia kuitenkin tuo esitys.
Olisikohan tuollainen vaikea tehdä itse, tietääkö kukaan? Tällä olisi oikeasti käyttöä!
Lähde: vimeo.com (via www.psfk.com)
Baptiste Debombourg -niminen ranskalainen heppu on tehnyt tällaisia niiteistä koostuvia installaatioita galleriatilan seinälle. Teos sisältää 35000 niittiä ja sen valmistamiseen on käytetty aikaa 75 tuntia. Tai jos oikein ymmärsin, siinä ajassa installaatio on rakennettu kolme erillistä kertaa. Teoksella on kokoa 2,7m x 2,5m. Olisipa hauska nähdä making of -video. Nitoessa nimittäin väsyy käsi. Toisaalta tässä saattaa olla kyseessä paineilmakompressori ja sellainen nitoja. Jokainen joka on enempi nitonut tietää että siinä tulee helposti hiki ja käsi kipeäksi.
Teoksen nimi on Aggravure, joka ei ainakaan minulle sano mitään. Liekö jotain tekemistä aggression kanssa. Niitit muodostavat ihmishahmon, joka on kellahtamassa selälleen. Taiteilijan omin sanoin: ” – – Is it why this “Superman” flies straight down towards the earth? Here it’s used the tacker as a material and media, which plays with the contemporary agression and the profanized utility of the everyday life. – – ” Ja tästähän minä en taaskaan ymmärrä yhtään mitään. Liekö edes englanninkieltä.
Lähde: www.baptistedebombourg.com (via www.loudreams.com)
Mary Hale oli vastuussa Itinerant Home -projektissa, jossa otettiin kantaa Hurrikaani Katrinan aiheuttamiin tuhoihin New Orleansissa. Teos esiteltiin Decours Design -näyttelyn aikaan kyseisessä kaupungissa, DH Holmes -rakennuksen katolla kaupungin ranskalaisella alueella, 810 Bienville Streetillä. Samassa tapahtumassa julkisuuden henkilöt sekä yksityiset hyväntekijät laittoivat panoksensa kaupungin jälleenrakentamiseen.
Itinerant Home -teoksen installaatiossa pääosaa näyttelee puhallettava talo, jossa on avaruuspukumaiset paikat, joihin ihmiset “pukeutuvat” kun on aika liikkua. Teos kytkee asunnon asujat osaksi asunnon arkkitehtuuria eräänlaisessa tulevaisuuden kuvassa. Talo rakennettiin autocadin avulla suunnitellen, sopivasta nylonista ompelemalla. Rakennus pysyy pystyssä kunhan sen sisään puhalletaan jatkuvasti ilmaa.
Kenties tulevaisuudessa näemme rakennuksia, jotka muuntautuvat tarpeen mukaan. Tämän teos ei tietenkään ole käytännöllinen, mutta antaa ideaa miten kotirakennuksen voi luoda täysin uudella tavalla.
Lähde: itineranthome.wordpress.com (via www.designboom.com
Mediataiteilija Mio I-zawa on luonut mielenkiintoinen tavan mitata tietokoneen rasitusta: ilkeän näköinen kasvain sykkii ja paisuu koneen laskennan kasvaessa. “Mekaaninen kasvain” sisältää useita moottoreita ja ilmapainelaitteistoja, jotka saavat sen sykkimään. Suorittimen kuormittuminen kytkee päälle kompressorin, jolloin kasvain alkaa paisua. Lopputulos on näkemisen arvoinen.
Koneen kyljessä inhottavasti tykyttävä kasvain pistää miettimään kuinka kovalla rasituksella omakin mylly oikein pyörii. Saa nähdä missä vaiheessa tulevaisuutta ilmaantuu tietokoneoikeusaktivisteja vaatimaan inhimillisempiä työmääriä orjuutetuille koneillemme – ellei Skynet ehdi ensin.
[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/bJyBy_cgTtA” width=”425″ height=”350″ wmode=”transparent”/]
Lähde.