ION iDJ Pro Numark iPad DJ-mikseri Hilavitkuttimen käpisteltävänä IFA 2012 messuilla

Perinteisiä LP-levyjä ja pelkkiä läppäreitä käyttävien tiskijukkien välimaastoon jäävät :t, jotka eivät omista omaa levykokoelmaa, mutta eivät toisaalta myöskään halua turvautua pelkkään kannettavaan tietokoneeseen musiikin bilekansalle tarjoilemisessa. Laitevalmistaja esitteli messuilla omanlaisensa, Applen iPadia sydämenänsä käyttävän DJ-miksauspöydän. Mukana tietenkin myös skrätsäyskiekot. Laitteen myyntiintuloaiaka, ja hinta ovat vielä arvoituksia. Hilavitkuttimen messuilla kuvaama kävistelyvideo alla.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (16 arviota, keskiarvo: 2.00/5)

ION iCade iPad Arcadepelitelakka Hilavitkuttimen käpisteltävänä IFA 2012 messuilla

Vaikka suurin osa messuilla estellystä teknologiasta tuntuu olevan ns. “vakavaa elektroniikkaa” niin joukosta löytyy toki myös paremmin halvitkutinkategoriaan istuvia tuotteita. Yksi tällainen ehkäpä hieman turha, mutta ehdottomasti mainion hauska laite on pelihallipelitelakka tablettitietokoneelle. Arcadetyyliset ohjaimet sisältävän peliboksin ideana on, että tähän puiseen boksiin telakoidaan iPadi johon on ladattu  yhteensopivia -kolikkopelejä. Tämän jälkeen kokonaisuus pyrkii tarjoamaan mahdollisimman autenttisen pelihallipelikokemuksen.

Hilavitkuttimen IFA messuilla kuvaama testivideo, sekä lisää faktoja laitteesta löytyy hypyn jälkeen.

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (14 arviota, keskiarvo: 2.50/5)

Videotuotantovälineet olkalaukussa, eli Hilavitkutin.com tulevilla IFA 2012 messuilla

Teknologian huima kehitys on parin viimeisen vuosikymmenen aikana tehnyt ihmeitä luovan työn mahdollisuuksille. Tänä päivänä esimerkiksi kenen tahansa kohtuullisen uuden älypuhelimen omistajan on mahdollista kuvata ja editoida vaikkapa lyhytelokuva suojaan omalla kännykällään, ja julkaista se suoraan levitykseen internetin videokanavalla miljoonien potentiaalisten katsojien nähtäväksi. Ja vaikka joku voi tietenkin sanoa, että kännykällä kuvatun videon laatu ei mitenkään riitä elokuvan tekoon, niin toisaalta nykyaikaisen FullHD-videota kuvaavan kännykän videokuva on takuuvarmasti kuvanlaadultaan parempaa, kuin vielä 1990-alussa pienimuotoisten televisiotuotantojen kuvaamiseen käytettyjen videokameroiden. Ainakin itse väitän myös, että kameralla kuvatun videon laatu ei tavallisesti ole muutenkaan este toimivalle kuvalliselle kerronnalle, mikäli luovuutta riittää.

Mikäli videotuotannon haluaa nostaa pelkkää kännykkäkameraa korkeammalle tasolle, mutta editoinnissa käytettävän tietokoneen ja oikean videokameran mukana kuljettaminen ei kuitenkaan tunnu mielekkäältä, niin tähän löytyy kokemukseni mukaan nyt oikein mainio välimuoto! Hilavitkutin.com ja nettitelevisio Soffa.tv olivat muutama viikko sitten Unkarissa Sziget -festivaaleilla, tavoitteenaan muun festivaalitoiminna ohessa kokeilla tuottaa paikan päältä päivittäisiä videoreportteja ja julkaista ne sitten suoraan päivän päätteeksi, “lähes tulkoon livenä” Youtubessa. Laitteistona käytössä oli Panasonic DMZ-TZ7 pokkarikamera videoiden kuvaamiseen, sekä 3 tablettitietokone editoimista varten. Hyvinkin siis esimerkiksi pieneen olkalaukkuun mahtuva laitteistokokonaisuus.

Vaikka muutaman vuoden ikäinen Panasonic kamera ei tarjoa mahdolisuutta Full HD videon kuvaamiseen, niin 720p tarkkuus yhdistettynä kameran 12x zoom-objektiiviin ja sisäänrakennettuun stereomikrofoniin tarjoavat varsin optimaaliset edellytyksen tämän tyylisten raporttien tuottamiseen. Tekemisen periaatteena oli, että kuvasimme päivän mittaan lyhyitä klippejä festivaaleilla tapahtuvasta, jotka sitten seuraavana aamuna editoitiin ja mahdollisesti jälkiäänitettiin festivaalien lehdistöteltassa. Videot tuotiin iPadiin muistikortilta Applen Camera Connector kitillä, jonka jälkeen videomateriaali leikattiin ja editoitiin Applen iMovies sovelluksella. Lopulta valmiksi editoitu pätkä ladattiin muutamien tuntien viiveellä tapahtuneesta suoraan Youtubeen koko kansan ihmeteltäväksi.

Ilman suuria ennakko-oletuksia on todettava, että kyseinen laitteistokokonaisuus toimii kerrassaan hämmästyttävän hyvin tämän tyylisesten videoraporttien tuottamiseen. Varsinkin editoiminen iPadilla osoittautui yllättävän helpoksi ja jouhevaksi. Suuretkaan videotiedostot eivät aiheuttaneen sovelluksen hidastumista ja kuvaustekstien, taustamusiikin, ääniefektien sekä jälkiäänitysten tuottaminen iPhonen kuulokemikrofonia hyödyntäen oli todella helppoa ja hauskaa. Vaikka projektin tavoitteena olikin lähinnä vain kokeilla tämän tyylisen videotuotannon mahdollisuuksia, tuli lopputuloksena syntyneistä neljästä videoklipistä mielestämme myös erittäin mainioita!

Berliinissä

Onnistuneesta kokeilusta rohkaistuneena päätimme jatkaa saman tyylisten videoiden tuottamista tänä viikonloppuna Berliinistä käsin IFA 2012 teknologiamessuilla. Videoita tullaan julkaisemaan täällä Hilavitkuttimessa sitä mukaan kun materiaalia kertyy, joten kannattaa pysyä kuulolla! Niin, ja kaikki -festivaaleilla tuottamamme videoraportit  löytyvät katsottavaksi hypyn jälkeen (eli siis tämän artikkelin lopusta)

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (8 arviota, keskiarvo: 2.50/5)

iTypewriter muuntaa iPadin perinteiseksi kirjoituskoneeksi

Loppuvuodesta markkinoille saapuvan Microsoft Surface tabletin suurimpia uutuuksia on tablettitietokoneen suojakuoreen suoraan integroitu huippuohut . Itse olen tosin olen Asus Transfromer tablettia, ja sittemmin uutta iPadia käyttäneenä sitä mieltä, että fyysinen ei ole tablettitietokoneelle kovinkaan tarpeellinen ominaisuus. Ja mikäli näppäimistöä joku sitten tablettiinsa tarvitsee, sellaisia saa oman tarpeen ja maun mukaan hankittua mainiosti lisävarusteena. Nyt jopa retrohenkisyyteen taipuvaisia, vanhanmallisten mekaanisten kirjoituskoneiden perään haikailevia tabletinkäyttäjiä on muistettu näppäimistökonseptilla, joka ei jätä ketään konekirjoituskoneen naksutukseta pitävää kylmäksi.

Skotlannin Edinburghissa asusteleva muotoilija nimeltään Austin Yang on suunnitellut ja rakentanut kerrassaan tyylikkään, mekaanisen näppäimistön -tablettitietokoneelle. Valitettavaa tosin on, että tämän ällistyttävän hienon prototyyppiasteella olevan lisälaitteen markkinoille saapumisesta ei vielä ole tietoa. Videota laitteesta käytössä hypyn jälkeen.

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (13 arviota, keskiarvo: 1.85/5)

“Double” tekee iPadista oman reaalimaailman avatarisi



Nykymaailman hektinen säätäjä voi ajoittain kokea itsensä suhteen riittämättömtyyttä. Pahimmillaan voi jopa tuntuu siltä, kuin pitäisi olla monessa paikassa samaan aikaan. Ja mikäli luulit että tämä ei ole mitenkään fyysisesti mahdollista, niin olit väärässä. Tällaiseen etäläsnäoloonkin nimittäin löytyy nyt applikaatio, joka yhdessä 2500 dollarin arvoisen rollaattoritelakan avulla mahdollistaa telepreesenssin tarvittaessa vaikka kymmenessä paikassa yhtä aikaa.

Kalifornialaisen Double Robotics -nimisen yrityksen kehittämä, ainoastaan 7 kilon painonen robottijalusta nimeltään “” antaa iPadin käyttäjälle mahdollisuuden navigoida tilassa, ja esimerkiksi keskustella huoneessa olevien kanssa kasvotusten olematta itse kuitenkaan paikalla. Homma toimii siten, että Segway-rollaattorin tapaan liikkuvaan Double-alustaan liitetään yksi iPad ja toimii näin ohjailijan silminä, korvina ja kasvoina etäsijainnissa. Etänä paikalla oleva henkilö puolestaan voi hallita avatarinsa liikkeitä ja tekoja toisen iPadin kautta, jolle on asennettu Double-jalustan iPad sovellus.

Tämä niinkuin monet muutkin uuden tyyppiset ideat on helpointa kuitenkin selittää videon avulla. Hypyn jälkeen siis esittelyvideo asioita selkeyttämään.

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (12 arviota, keskiarvo: 2.33/5)

Padcaster liittää järjestelmäkameran objektiivit iPadiin


Vaikka uusimmat tablettitietokoneet, kuten kolmannen sukupolven kykenevät kelpo kuvien ja videoiden tallennukseen, ei monen mielestä kuitenkaan oikein ole luonteva kuvausväline kädessä pideltäväksi. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt Manhattan Edit Workshopin Josh Apteria kehittämästä adapteria nimeltään Padcaster, jonka avulla iPadiin on mahdollista liittää mikä tahansa järjestelmäkameran . Adapteri on luvassa markkinoille noin 200 dollarin, eli suunnilleen 150 euron hintaan lähikuukausina.

Sitä paitsi mikäli sivuutetaan iPadilla videokuvaukseen liittyvät ergonomiaongelmat, niin muutenhan kyseessä on melkeinpä optimaalinen mobiili kuvausstudio. Laite kuitenkin kykenee videokuvaukseen täydellä 1080p resoluutiolla, suurikokoinen näyttö on oiva etsin, tällä on mahdollista editoida elokuvat helposti heti (iMovies), ja valmiit videot voi lähettää nopeasti eteen päin laitteen 4G -yhteyden ylitse. Olisiko tässä siis sitten kuitenkin amatöörivideokuvauksen tulevaisuus?

iPad 3 tabletilla ja linssillä kuvattu videopätkä malliksi ohessa.

Kautta: engadget.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (22 arviota, keskiarvo: 2.14/5)

Onko Futulele tulevaisuuden ukulele?


Yksi alkuperäisen iPhonen hauskimmista sovellusideoista oli PocketGuitar -jonka avulla puhelimesta saa sovelluksen avulla tehtyä toimivan kitaran. Yhdysvalloissa päämajaansa pitävä sovelluskehittäjä Inc. on nyt vienyt kosketusnäyttöön perustuvan kielisoittimen konseptin astetta pidemmälle, ja toteuttanut -nimisen sovelluksen, joka muodostaa yhdestä -puhelimesta, ja yhdestä -tabletista toimivan ukulelen. Idean jujuna siis on, että kaksi laitetta asetetaan “ukuleletelakkaan”  jossa nämä toimivat yhdessä synkassa, tarjoten reilusta yhtä iPhonea mukavamman soitto-otteen ukuleletaiteilijalle. Sovelluksen lupaillaan ilmaantuvan myyntiin iTunes App storeen huhtikuun kuluessa. Mallia Futulele -soittimella soittamisesta oheisella videolla.

Lähde: amidio.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (26 arviota, keskiarvo: 2.15/5)

Saksalainen mies löysi uudesta iPadista ällistyttäviä piilotettuja ominaisuuksia!

Hämmästyttävää, eikö?

Koittakaa jaksaa helteessä, niin mekin yritämme.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (41 arviota, keskiarvo: 2.59/5)

iPad 2 esitelty!

Maailman myydyin tablettitietokone on saanut seuraajan, kun tällä viikolla esitteli San Fransiscossa uuden 2:n.

Uuden laitteen strategisia tietoja:

  • -A5 1 ghz tuplaydinprosessori
  • 2 kameraa, edessä vga videopuheluita varten ja takana HD-videota nauhoittava
  • 10 tunnin akkukesto
  • vain 0,8 cm paksu, joten laite on ohuempi kuin 4
  • 10 tuuman näyttö 1024×768 resoluutiolla, joten näyttö ei päivittynyt ollenkaan
  • gyroskooppi, etäisyyden-  ja valoisuuden tunnistin

iPad 2 ei ole mikään vallankumous vaan selvästi pelkkä . Suomeen laite tulee jo 25. tätä kuuta, joten emme joudu odottelemaan pitkään. Apple tarjoaa iPad 2:lle uudenlaista suojaussysteemiä, joka kiinnitetään magneetilla laitteen kylkeen.

Hinnoittelu asettunee samoihin hintoihin vanhan kanssa, joten halvin malli 499€ ja kallein n. 800€. Laitetta toimitetaan joko 16, 32 tai 64 gigan muistilla ja ilman 3G:modeemia tai sen kanssa.

Tällä hetkellä Applen verkkokaupassa vanhat iPad mallit ovat tarjouksessa.

Lähde: Apple

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (28 arviota, keskiarvo: 2.68/5)

Applen iPad vihdoinkin Suomessa

Applen suosittu -laite on vasta tänään tullut virallisesti myyntiin Suomessa. Joidenkin arvioiden mukaan niitä olisi Suomeen ostettu ulkomailta jopa 10 000 kappaletta. Laitteen hinnoittelu on suurinpiirtein sama kuin muissakin euromaissa, eli halvin malli 499€ ja kallein 799€. Laitetta odotettiin Suomeen jo aiemmin, mutta Applella oli vaikeuksia valmistaa suuria määriä laitetta. Jotkut -liikkeet kuten , ovat kutsuneet asiakkaitaan aamukahville klo. 7:00. Innokkaimat ostajat ovat tiettävästi jonottaneet muutamia tunteja liikkeiden edustalla.

Humacin internetsivut

Applen iPad-sivut

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (32 arviota, keskiarvo: 2.47/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!