Tarinoita suomalaisen polkupyöräsuunnittelijan seikkailuista puolisoineen Taiwanissa

jojo_taipei-copy.jpg

Viime vuoden loppupuolella raportoimme Hilavitkuttimessa suomalaisen keksijän, Joakim Uimosen kehittämästä, muuntuvasta Bikeleon -polkupyöräkonseptista. Jutun jälkeen jälkeen herra Uimonen on ehtinyt edetä polkupyöräsuunnittelijan urallaan ja lähtenyt Taiwaniin suunnittelemaan fillareita maailman suurimman kokoontaitettavien polkupyörien valmistajan, Dahonin leipiin.

Omien sanojensa mukaan herra Uimosen elämänlaatu Taiwanissa parani myös tällä viikolla merkittävästi sen myötä, kuin seuraksi saapui viimein myös puoliso Jenni. Polkupyöräsuunnittelijan puolison edesottamuksista Kiinan demokraattisella vyöhykkeellä voikin nyt myös lukea Jennin mainiosta Hyppy tuntemattomaan -blogista.

Teknisistä laitteista keskivertoa enemmän kiinnostunut oleva herra Uimonen on myöskin lupaillut jatkossa mahdollisesti heittää juttua kaukoidän hilavitkuttimista blogiimme. Koitetaan siis tivata tekstiä sieltä suunnalta myös miehisestä näkökulmasta!

Joka tapauksissa lykkyä seikkailuun pariskunnalle! (Älkääkä unohtako tsekata Jennin blogia!)

Bikeleon - Joakim Uimosen muuntuva polkupyörä

Bikeleon - Joakim Uimosen muuntuva polkupyörä

Perinteiset pystyajettavat polkupyörät eivät suuren ilmavastuksensa vuoksi ole mitenkään ihanteellisia maantieajoon. Toisaalta mukavan ajoasennon ja pienen ilmanvastuksen tarjoavilla nojapyörillä saattaa olla hankala liikkua vilkkaan kaupunkiliikenteen seassa. Miltä siis kuulostaisi polkupyörä, joka olisi tarpeen mukaan muunnettavissa kaupunkiajoon sopivasta pystyasentoisesta polkupyörästä maantieajoon paremmin soveltuvaksi nojapyöräksi? Joakim Uimosen kehittämästä muuntuvasta Bikeleon polkupyörästä löytyy jopa neljä eri tilanteisiin sopivaa ajoasentoa. Kaiken lisäksi Bikeleon on kuljetusta varten kätevästi kokoon taitettavissa.

Bikeleon - Joakim Uimosen muuntuva polkupyörä

Kuvassa komeileva Bikeleon on jo kolmas ajettava prototyyppi muuntuvasta polkupyörästä. Idea perustuu nivelöityyn runkoratkaisuun, joka mahdollistaa ajoasennon muuntamisen tilanteeseen sopivaksi ilman, että mukavuudesta joudutaan tinkimään. Polkupyörän prototyypeistä ensimmäinen syntyi Joakim Uimosen lopputyönä Taideteollisessa korkeakoulussa. Tämän jälkeen pyöräkonsepti on ollut kahteen kertaan Teknillisen korkeakoulun tuotekehityskurssin oppilasprojektina.

Päivätyökseen perinteisiä polkupyöriä Tunturin laskuun suunnittelevan keksijän voi bongata Turun kaduilla kruisailemasta kirjaimellisesti sanottuna uniikilla menopelillään.

Lisää tietoa polkupyöräkonseptista löytyy aiemmin mainittujen tuotekehityskurssien kotisivuilta osoitteista www.bicycledevelopment.com ja www.bikeleon.net