Applelta huhutaan syksyksi uutta, kosketusnäyttöön perustuvaa tablettitietokonetta nimeltään “Apple MacBook touch”

Vaikka ei Apple fanipoika olisikaan, on silti pakko myöntää, että yhden asian Apple taitaa kilpailijoitaan paremmin - nimittäin julkisuusrumban pyörittämisen tuotteittensa ympärillä. Kun “kohutun” 3G iPhonen julkaisusta on kulunut vasta pari viikkoa, niin huhusirkus Applen seuraavasta “markkinat mullistavasta” tuoteuutuudesta on jo täysillä käynnistynyt. Tällä kertaa Applen huhutaan julkaisevan muotokieleltään iPhonea muistuttavan, haptisella kosketusnäytöllä varsutetun tablettitietokoneen nimeltään “Apple MacBook touch”.

Laitteen käyttöliittymä tulisi perustumaan iPhonen tapaan täysin korkealaatuiseen, multi-touch kosketusnäyttöön. Kosketusnäytön kerrotaan pitävän sisällään myöskin haptisia ominaisuuksia, jolloin käyttäjälle voitaisiin antaa kosketukseen fyysistä palautetta ruudulla tapahtuvan perusteella. Rautapuolella laitteesta tulisi löytymään myös ainakin GPS-vastaanotin, polttava DVD-asema ja kiihtyvyysanturi tabletin liikkeiden rekisteröimiseksi. Laitteen käyttöjärjestelmänä tulisi olemaan täysi Apple OS X.

Huhujen mukaan laite tullaan esittelemään yleisölle jo syys-lokakuussa. Applen kerrotaan myöskin suunnittelevan tavallisesta myyntimarginaalista tinkimistä, jotta tabletin hinta saataisiin painettua alas kilpailijoitten tavoittamattomiin.

Vaikka kyseessä on vielä toistaiseksi pelkkä huhu, niin Apple on kuitenkin virallisesti ilmoittanut julkistavansa ennen syyskuun loppua uuden sukupolven tuotteen, “joka tulee pitämään sisällään teknologiaa ja ominaisuuksia, joiden kanssa muut eivät pysty kilpailemaan” hinnalla, jota muut eivät pysty lähestymään.

No joko alkoi henki salpaantua?

Lähde: gizmodo.com

OPTI-Solar-matkalaukku lataa läppärin auringosta

OPTI-Solar panostaa aurinkoenergiaan, kuten moni muukin tällä hetkellä. Ilmeisesti uskotaan, että esimerkiksi kannettavan tietokoneen lataaminen auringonvalosta tulee olemaan suuri markkinarako. Ja mikäs olisikaan sen hienompaa, kuin että tietokone olisi aina ladattuna ilman, että täytyy etsiä pistorasia. Voi tällä tietenkin ladata myös muita laitteita.

OPTIn yksi ensimmäisistä tuotteista on kuvassa näkyvä metallinen salkku, joka aukeaa aurinkopaneeliksi. Paneelien alla on Li-ion-akut ja laturit. Tätä tuotetta odotetaan markkinoille kesän loppupuolella USAssa. Lataustehoa on 75W ja hintaa 1499 dollaria. Hyvä alku, tästä eteenpäin tehokkaammilla sovelluksilla ja edullisemmilla hinnoilla.

Lähde: www.tgdaily.com

Voodoo Envy 133 - uusi huippuohut kannettava kilpailemaan MacBook Airin kanssa

Voodoo Envy 133 - uusi huippuohut kannettava kilpailemaan MacBook Airin kanssa

Hewlett Packardin luksustietokonebrändi Voodoo on esitellyt uuden, huippuohuen kannettavansa mallinimeltä Voodoo Envy 133. Voodoon hiilikuituinen uutuuskannettava on selvästi suunnattu kilpailemaan suoraan Applen jokin aika sitten markkinoille tuoman MacBook Airin kanssa, sillä mitoiltaan laitteet ovat lähes identtiset. Voodoo Envy on karvan verran ohuempi Mäkkiin verrattuna, mutta painoa on toisaalta tullut aavistus lisää. Voodoo Envyn hinnat alkavat 2100 dollarista, eli reilusta 1300 eurosta.

Laitteen tärkeimmät strategiset speksit ovat seuraavat:

-Mitat: 32.2 x 23 x 1.79 cm
-Paino: 1.53Kg
-Prosessori: Intel® Centrino® Processor SP7700 (1.8 GHz) / SP7500 (1.6 GHz)
-Näyttö 13.3″ WXGA LED taustavalaistu näyttö (1280×800)
-LED -taustavalaistu näppäimistö
-Intel® Graphics Media Accelerator X3100 (shared)
-kiinolevynä 64GB Solid State asema tai 80G HDD 4200RPM
-Multi-touch kosketuslevy
-Ulkoinen DVD -polttoasema
-WLAN
-LAN laitteen verkkolaitteeseen yhdistetyn liitännän kautta
-Bluetooth
-HDMI, 1x USB, 1x e-SATA / USB 2.0 combo
-Käyttöjärjestelmänä joko Vista Home Premium tai Vista Business
-Akunkesto 3h 45 min

Myyntiin uutukaista odotellaan Yhdysvalloissa Kesäkuun 20. päivä.

Lähde: www.voodoopc.com

Haluatko kunnallisvaaliehdokkaaksi? Hae tästä! (sponsoroitu linkki)

MSI Wind -minikannettavan ennakkoarvio

MSI Wind minikannettavan videoesittely

Teknologiasaitti Crave on saanut ennakkotestaukseen kesäkuun alussa kauppoihin saapuvan MSI Wind -minikannettavan. Ensiarvion perusteella Asus Eee PC:n kanssa samoista markkinoista kilpailemaan suunniteltu minikannettava tuntuu vaikuttavan varsin kelpo laitteelta. Varsinkin laitteen näppäimistö, näyttö ja suorituskyky (Jopa Windows XP:llä) saavat arvostelijalta kehuja. Myöskin yleisellä tasolla MSI Wind tuntuu olevan karvan verran Asus Eee PC 900 konetta edellä. Negatiivisina ominaisuuksina mainitaan laitteen hieman Eee PC:tä suurempi koko ja paino (1,3kg), sekä tehoton näytönohjain.

Laitteen spekseistä tiedetään kertoa tarkemmin jo seuraavaa

  • 80 Gb kovalevy
  • 1 Gt keskusmuistia
  • Bluetooth
  • LAN/WLAN
  • 3 x USB
  • 10″ näyttö 1,024×600 resoluutiolla
  • Akunkesto 3-4 tuntia
  • 4-in-1 muistikortinlukija
  • Sisäänrakennetut kaiutin ja mikrofoni
  • 1,3 Megapikselin webbikamera
  • VGA -liitäntä ulkoista näyttöä varten

Laitteen prosessori on vielä salaisuus ja tämä selviää ensi viikolla laitteen julkistamisen yhteydessä. Hintaa laitteen XP-versiolle on tulossa Brittein saarilla £329, eli samassa hintaluokassa ollaan, kuin Eee PC 900. Laitteen Linux -version luvataan tosin olevan tästä vielä merkittävästi edullisempi.
Laitteen videoarvostelu löytyy katsottavaksi osoitteessa crave.cnet.co.uk

Asus Eee PC 900 testi: hyvä, mutta ei enää niin halpa

Asus Eee PC 900 testi: hyvä, mutta ei enää niin halpa

Maailmalla suureksi hitiksi muodostuneen Asus Eee PC:n tie suomen markkinoille on ollut kaikkea muuta, kuin ruusuinen. Alun perin Asuksen ultrapientä kannettavaa lupailtiin suomessa kauppojen hyllyille jo jouluksi. Tämän jälkeen ajankohtaa korjattiin alkuvuodelle, joka sekin osoittautui turhaksi toivoksi. Samaan aikaan, kun alkuperäistä Eee PC:tä odotellaan meillä Suomessa edelleenkin kauppoihin (tällä kertaa lupailtu ajankohta on kesä), on Asus samalla tuonut päämarkkina-alueillaan myyntiin jo toisen sukupolven Eee Pc:n mallia 900.

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

OLPC XO 2.0 - kannettava kahdella kosketusnäytöllä

OLPC XO 2.0

OLPC-projektin tarkoitus on saada jokaiselle kehitysmaan lapselle kannettava tietokone. Nyt projektia ollaan viemässä seuraavalle tasolle, kun yhtiö esitteli uuden version OLPC kannettavasta. Uusi versio on kutistunut puoleen ja siinä ollaan luovuttu kokonaan perinteisestä näppäimistöstä. OLPC XO 2.0:sta löytyy sen sijaan kaksi kosketusnäyttöä, jotka tekevät laitteesta huomattavasti monipuolisemman.

Tätä uutuutta on turha odottaa heti markkinoille, koska se on aikaisintaan tulossa vuonna 2010. Idea vaikuttaa kuitenkin hyvälle. Tällainen kelpaisi minullekin!

Lähde: http://gizmodo.com

Artikkelin kirjoittanut Teemu Hynninen pitää yllä myöskin omaa, mobiililaitteista kertovaa blogia nimeltään Mobiiliblogi.

BUILT Laptop Backpack on linjakas kaveri

BUILT Laptop Backpack on linjakas kaveri

Reput usein reposottavat ja niistä roikkuu kaikennäköisiä vetoketjunnyörejä. BUILT tarjoaa uudenlaisen kantomahdollisuuden kannettavalle. Ohut ja joustavat olemus tekevät repusta selkää myötäilevän ja tyylikkään. Sopii 12-17 tuuman läppäreille, ja tilaa jää vielä kirjasillekin. Kevyttä neopreenia, joka venyy sopivasti ja suojaa kolhuilta. Tällainen menisi vaikka takin alle! hintaa $80.

Lähde: www.builtny.com

Villainen vaatekappale sulauttaa ihmisen teknologiaan

Villainen vaatekappale sulauttaa ihmisen teknologiaan

Läppäri-käyttöliittymä yksityisyyteen, lämpöön ja keskittymiseen julkisilla paikoilla. Tällaiseksi kuvaillaan tätä neulottua vaatekappaletta, keho-teknologia-liittymää (Body-Technology Interface, BTI). Vaate kuvastaa ihmisen ja koneen välistä vuorovaikutusta ja eristäytymistä ympäristöstä kenties hieman sarkastiseen sävyyn. Kyllähän tuollainen pitää saada bussimatkalle!

Lähde: www.sternlab.org

ASUS Eee PC saa kesällä kosketusnäytön ja mahdollisesti GPS-vastaanottimen

asus_eee_89_display.jpg

Tietokonevalmistaja Asuksen myyntiosaston varajohtaja Kevin Lin vahvisti eilen antamassaan haastattelussa, että suositun Eee PC:n kesällä kauppoihin saapuva, suuremmalla 8,9 tuuman näytöllä varustettu malli tulee pitämää sisällään myöskin kosketusnäytön. Varajohtaja vihjasi myöskin, että malli saattaa olla varustettu myöskin GPS-modulilla. Suurinäyttöiset Eee PC:t tullaan toimittamaan 8 tai 12 gigatavun Flash -kiintolevylla varustettuna.

Uutinen ei tietenkään lämmitä meitä täällä pohjolassa, jossa edelleenkin odotellaan ensimmäisten Eee PC -laitteiden saapumista kauppoihin.

Lähde: www.engadget.com

Huippuedullinen läppärilaukku Macille

 apple_kirjekuori1.jpg

apple_kirjekuori2.jpg

Vaikka Applen kannettavat tietokoneet eivät kenties olekaan markkinoiden halvimmasta päästä, niin joissakin asioissa Applen omistajat voivat kuitenkin säästää. Tässä Apple iBook tietokoneen omistaja Markin sovellus edullisesta ja kierrätettävästä läppärilaukusta. Varmasti mainio tapa hämätä myöskin potentiaalisia tietokonevarkaita.

Lähde: blog.makezine.com